Minulla oli ensin oireena ainoastaan kohonnut ALAT, muut arvot normaaleja. Ihan jossain rutiiniverikokeessa havaittiin, ei ollut mitään muuta oiretta. Tuon kohonneen arvon takia maha ultrattiin, ja sieltä löytyi sappikivet. Siihen aikaan ei vielä ollut mitään hoitotakuita, joten pari vuotta vierähti sappileikkausjonossa, kunnes aloin saamaan sappikohtauksia. Niitä taisi olla 3, sattuivat todella, mutta menivät ohi Litalginia syöden. Neljännen kohtauksen tultua en pystynyt syömään mitään, en sitä Litalginiakaan, kaikki (jopa vesi) tuli hetken päästä ylös todella voimakkaana oksennuksena. Oksennus meni niin kovaa vauhtia kitalakea pitkin, ettei se edes osunut kieleen, eli sitä ei edes maistanut, jos heti huuhteli suun. Vuorokauden olin päivystyksessä saamassa erilaisia lääkkeitä suoneen, mutta aina kun yrittivät vähentää lääkettä, alkoi oksentelu uudestaan, ja siinä kohtaa en ollut syönyt tai juonut vuorokauteen ja 5 edellistä päivää kehnosti. Sappi leikattiin päivystyksessä tähystyksenä (koska ihan kaiken oksentelevaa ei voi kotiinkaan lähettää) ja siihen loppuivat kivut ja oksentelut. Toki leikkaushaavan paranemisessa meni pari viikkoa, mutta se oli paljon helpompi kipu kuin sappikohtaus, leikkaushaavaan kun toimi ihan burana, sappikohtaus taas oli keskikropassa laaja-alainen puristava kipu johon ei auttanut juuri mikään. Muistan ennen tuota viimeistä päivystyskäyntiä miettineeni vakavissani, että pitäisikö lyödä pää seinään, jospa vaikka menisi taju että saisi hetken tauon kivusta, mutta totesin, että minun tuurillani ei mene taju vaan minulla olisi sitten kipeänä sekä maha että pää.
Litalginia voin suositella, se oli minusta ainoa, joka toimi. Litalgin rentouttaa keskikropan lihakset, tuo sappikohtauksen kipu kun on lihasten kouristusta, ja parhaimmassa tapauksessa Litalgin saa koko sappikohtauksen loppumaan. Sairaalassa sain välillä opiaatteja, mutta minusta ne eivät tehonneet yhtä hyvin kuin Litalgin.
Kyllä tuo kuvauksesi ihan sappikohtaukselta kuulostaa. Toivottavasti pääset leikkaukseen pian! Itse leikkaus on ihan rutiinia niitä tekeville, ja rehdään tähystyksessä, eli mahaan tulee muutama parin sentin levyinen reikä, yksi napaan, yksi 10 senttiä navan yläpuolelle ja pari sivummalle. Yleensä nämä pyritään tekemään päiväkirurgisina hommina, eli aamulla paastonneena sairaalaan ja iltapäivällä pääsee kotiin. Ei siis ole mikään monimutkainen juttu ja suurin osa toipuu nopeasti.
Minulla toipuminen kesti pidempään kuin kenelläkään tuntemallani, esim. yksi kuusikymppinen sukulaiseni pyyhälsi jo leikkauksen jälkeisenä päivänä ajellen ympäri Suomea, minä makasin siìnä vaiheessa kotisohvalla, koska istuminen tuntui niin kehnolta, ja saikkua piti pyytää viikko lisää (yhteensä 2 viikkoa) koska en pystynyt vielä viikonkaan päästä istumaan 3 tuntia putkeen. Lisäksi itsestään sulavat tikit eivät minulla sulaneet, vaan mätivät pois, ja arvista tuli isot kovat klöntit, jotka kutisivat paljon, vielä pari vuotta leikkauksen jälkeenkin. Tuokaan ei ole leikkauksen syytä, vaan minulla on ilmeisesti perinnöllinen ominaisuus arven liikakasvuun, ja sen jälkeen olen aina sanonut kaikissa toimenpiteissä, että minulle ei sitten kiitos itsestään sulavia ompeleita, käyn mieluummin tikinpoistossa. Nyt leikkauksesta on kulunut 8 vuotta, ja arvet ovat pehmentyneet ja pienentyneet, eivätkä enää juurikaan kutise.
Toivotaan, että sinulla toipuminen olisi nopeampaa kuin minulla!
