Saitko apua, tukea ja neuvoja synnytyksen jälkeen?

[Vargynja]

Miten teillä meni sairaalassa synnytyksen jälkeen? Saitteko neuvoja vauvan hoidossa ja/tai imetyksessä? Autettiinko tarpeeksi, jos olit avun tarpeessa? Entä oliko minkäänlaista henkistä tukea mahdollista saada?

Me saatiin käytännön neuvoja ja vauvanhoidon opetusta (viimeistään sitten kun oli käynyt selväksi että ei ole lainkaan tuttua hommaa.) Poika kun syntyi sektiolla enkä pystynyt häntä seuraavanakaan päivänä hoitamaan, kätilöt kävivät kutsusta hoitamassa. Kerran myös veivät (oletettavasti toimistoonsa) ja nukuttivat, kun en itse vuodepotilaana oikein voinut kanniskella tai mitään ja pieni vain itki. Imetyksessä myös neuvoivat. Mutta henkinen tuki jäi aika olemattomaksi, vaikka jälkikäteen ajatellen olisin sen tarpeessa ollut.

 

[Pingviiniemo]

Sain tukea aina kun tarvitsin ja neuvottiin myös kun pyydettiin. Synnytys oli myös ollut tosi rankka, joten siitä tultiin jutteleen monet kerrat. Se harmitti, että imetykseen suurinpiirtein pakotettiin ja se ahdisti aivan älyttömästi. Tuntui, että mulle riitti, kun lapsi oli sylissä ihoa vasten, mutta hoitajien mielestä ois kokoajan pitäny yrittää tissille. Tiedän, että hyvää ne tarkoitti. Maito nousi vasta kotona 5 päivän kuluttua, kun pääsin pois sairaalasta ja stressi hävisi. Olin kuitenkin jo päättänyt etten imetä ja pillerinkin ehdin siihen jo ottaa...

 

[Shooky90]

Itse synnytys meni hyvin ja kätilö oli loistava. Hoitajat osastolla olivat sitten toista maata. Emme ensivanhempina saaneet mitään "ylimääräistä" apua vaan kaikki tieto piti itse lypsää henkilökunnalta. He usein vaan viittasivat antamaansa oppaseen ensisynnyttäjille ja käskivät lukemaan sen tarkkaan. Se opas vaan ei näytä hyvää pyllynpesuotetta taikkapa imetysasentoa. Saatiin myös paljon moitteita huonosta imetyksestä ja ainoa apu jota siihen saatiin oli tissin tuputtaminen vauvalle. Pian kävi ilmi että vauvan kielijänne oli liian lyhyt ja siksi imetys ei onnistunut. Tuputus sai vain vauvan pelkäämään rintaa ja imetys ei sitten koskaan lähtenyt käyntiin. Pulloruokinalla mennään vielä tänäänkin 8 kk myöhemmin.

Onneksi viimeisenä sairaalapäivänä saatiin ihana uusi hoitaja paikalle. Hän vastaili rauhallisesti kaikkiin kysymyksiin eikä vain huokaillut silmiään pyörittäen (niin kuin moni veteraanihoitaja).

 

[Lya M.]

Minä olin uudelleensynnyttäjä, joten kai olettivat, että muistan kaiken tuosta noin vain kuuden vuoden takaa.

Ne oppaat, jotka HUS:issa jaettiin eivät ole todellakaan kovin informatiivisia juuri imetyksen ja pesujen kannalta. Mekin jouduimme kysymään, että mitenkäs se peppupesu tehtiinkään.

Imetykseen ei tosin saanut ohjausta ensimmäisenkään lapsen kanssa, sanottiin vain että katsokaa videoita.