Saako vieraaseen lapseen koskea?

Saako vieraaseen lapseen koskea?


  • Kaikki äänestäjät
    45

ReginaVeritas

Keskustelun kolmiottelija
Helmikuunmammat 2014
Eilen kaupassa jouduin kahdesti ikävään tilanteeseen, kun minulle tuntemattomat naiset tulivat lupaa pyytämättä silittelemään kuukauden ikäistä tytärtäni. En ole aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi, että kukaan voisi niin toimia, mutta jäin miettimään, kuinka harvinaista tämä on, kun minulle kävi suhteellisen lyhyen kauppareissun aikana näin kahdesti.

Itseni mielestä moinen käytös on vähintäänkin tungettelevaa, enkä itse voisi koskaan mennä silittelemään tuntemattomia lapsia! Eihän aikuisiakaan tuosta noin vaan kosketella ilman lupaa, miksi näin siis saisi tehdä lapselle? Itse en voisi kuvitella pyytäväni lupaakaan tuntemattoman lapsen silittelyyn, mutta kyllä mielestäni vähintään se lupa pitää pyytää, ennen kun kehenkään tuntemattomaan, aikuiseen tai lapseen, kosketaan. (Poislukien tottakai kättely yms. tutustumiseen liittyvä käytäntö). Mielestäni kosketus on siis varattu vain tuttujen ihmisten väliseen kanssakäymiseen.

Nyt kiinnostaa tietää, olenko itse vain jotenkin ahdasmielinen, kun en halua lastani kosketeltavan vai löytyisikö minulle ymmärtäjiä?

Ja miten yleistä tuommoinen 'luvaton silittely' on muiden mielestä? Onko ihan yleinen tapa toimia noin ja olen ihan pullossa kasvanut, kun en ole ollut siitä tietoinen?
 
Musta tuntuu että se on kauhean yleistä, se pienten lasten pään silittely tms. tuosta vaan. Itseä se kyllä kummastuttaa, ja ei tulisi mieleenkään tehdä niin, ainakaan siis lupaa pyytämättä.

Sama mua kummastuttaa raskaana olevan naisen vatsan taputtelut ihan tuosta vaan, ilman että kysyy että saako kokeilla tms. o_O
 
Ei minun vauvaa ainakaan kukaan tuntematon ole tullut ikinä koskettelemaan ja hyvä niin, koska olisin varmaan ärähtänyt. Pari lasta on ollut kaupassa joskus kiinnostunut vauvasta, mutta heidän äitinsä ovat estäneet tulemasta liian lähelle meidän vauvaa.
 
Mulla taisi naama venähtää kyllä molemmilla kerroilla, enkä tajunnut sanoa mitään. Ensimmäinen tuli niin yllätyksenä ja toinen kerta järkytyksenä, kun en vaan voinut uskoa, että niin kävi taas.

Jotenkin häiritsevää, että todella ihmiset ajattelee, että lapsiin saa koskea luvatta ja varoittamatta! Niinkään ei nuo toiset lapset, jotka vauvasta kiinnostuu häiritse, koska tosiaankin vanhemmat osaavat pitää lapset aisoissa. Ehkä ihmiset, joilla on itselläänkin pieniä lapsia tietävät, ettei moinen luvaton koskettaminen ole suotavaa, eikä muilla ihmisillä välttämättä tule mieleen ajatella moista...

En tosiaan itsekään haluaisi itseäni koskettavan ilman lupaa, mutta kyllä se lapseen koskeminen on vielä pahempaa. Tyttö kun on kuitenkin minun pieni rakas muru ja suojeluvaistokin pukkaa päälle, kun vieras ihminen lähestyy noin.
 
Huhhuh, kaikkeen sitä saakin näköjään varautua. Musta on aika törkeetä tulla silittelemään lapsen päätä varsinkaan kysymättä lupaa. Oma ensimmäiseni on vasta vatsassa (ja vatsakin on niin pieni ettei sitä ole kukaan tullut käpälöimään), mutta todennäköisesti kyllä ärähdän jos tulevaisuudessa tullaan silittelemään ja vielä ilman lupaa. Suojeluvaistokin siinä varmasti herää kun kyse omasta pikkukullasta. Siis tuntemattomien kohdalla, sen nyt vielä sulattaa jos joku tuttu koskee lasta (jos siis luotettava tuttu). Ei mulla tulisi mieleenkään koskea tuntemattomaan ihmiseen kuin kätellessä tms on sitten kyseessä lapsi tai aikuinen. (Ja ehkä vähän asian sivusta musta tuntui ikävältä kun olin pieni ja vieraat ihmiset taputti päätäni/pörrötti hiuksiani. Ei siisi ihan vauvaikäisenä kun en sitä tietenkään muista, mutta siitä lähtien kun asiasta jotain muistan...) Se nyt vielä on ok jos tuntematon lepertelee/vilkuttaa/hymyilee lapselle sopivalta etäisyydeltä.
 
Vielä kun on flunssakausi niin ei tarviis kyllä vieraat ihmiset tulla vauvoja koskettelemaan. Meillekin kun tulee vieraita niin pesevät yleensä heti tullessaan kätensä, mutta kaupassa tuntematon ei varmasti ole juuri pessyt käsiään. Se ei haittaa jos joku lepertelee ja kurkkaa vauvaa, mutta liian lähelle ei edes tarvii tulla henkimään.
 
Itseltä pääsisi kyllä varmasti ruma sana, jos joku vieras tulisi noin vain vauvaa koskettelemaan! Ne on varmaan niitä samoja tyyppejä, jotka koskevat vieraisiin koiriin ja käyvät töllistelemässä vieraisiin autoihin ja oikaisevat toisten pihojen läpi...
 
Minä kyllä "pällistelen" pieniä vauvoja (ja koiranpentuja ja muita söpöjä mitä eteen tulee), kyllä ne vaan kiinnittää huomiota kun on itse tässä tilassa niin väkisinkin niitä jää katsomaan. En siis tunge mihinkään viereen kyyläämään, mutta jos vaikka kaupan jonossa sattuu edessä olemaan tms niin jäähän sitä hiukan tuijottamaan.

Ja sitten kun minulla on tulevaisuudessa vauva niin saa sitäkin kyylätä, en näe ihmisten kiinnostusta pieniin vauvoihin mitenkään pahana. Mutta ei tarvi silti tosiaan käpälöidä.
 
Oon kyllä Miu88:n kanssa samoilla linjoila. Kyllähän sitä väkisinkin tulee kaikkee pällisteltyä, enkä pidä sitä pahana muiltakaan, kuhan nyt se tietty etäisyys pysyy ettei nyt ihan naamalle tuu roikkuun.. :grin Enkä myöskään katso pahalla sellaista et jos nyt joku mummeli alkaa jutteleen tytölleni kaupassa tai näin. Mutta tosiaan oli kysessä sitten vauva, vanhempi lapsi tai kuka hyvään niin näpit on syytä pitää irti.
 
Mun mielestä vieraan lapsen koskettelu ei ole sallittua. Muutaman kerran olen joutunut itsekin kokemaan tuon sillon kun poika oli pienempi. Ihmiset varmaan tarkoittaa hyvää mutta siitä huolimatta se on epämiellyttävää. Yhtä lailla vauvavatsaan koskeminen ilman lupaa on väärin. Aina pitäisi kysyä lupa. Mulle ei tulisi mieleen mennä koskemaan vieraaseen lapseen ilman lupaa saati lääppimään jonkun raskausvatsaa.
 
Itse toivoisin, että jos joku meinaa tulla lähemmäs katselemaan lastani tai juttelemaan hänelle, niin alottaisi edes puhumalla minulle. Mieluummin pysyisi kyllä kauempana... Itse en koskaan mene lähemmäs pällistelemään lapsia (tai koiriakaan), vaan ihastelen kauempaa. :)
 
Taitaa olla jonkinlainen kulttuurikysymys, kun kukaan ei vielä ole puhunut koskemisen puolesta. :wink

En ole itse törmännyt tuollaiseen, enkä tiedä miten reagoisin. Se riippuisi varmasti paljonkin tilanteesta, sillä toisaalta olen sitä mieltä, että olisi kivampi jos Suomessa voisi ottaa enemmänkin kontaktia tuntemattomiin ihmisiin, mutta sitten taas riippuu niin millä tavalla ja miten ja missä tilanteessa.
 
en hyväksyisi omien lasteni kohdalla sitä, että vieraat ihmiset tulee koskemaan heihin enkä itsekään ole menossa koskemaan toisten lapsiin. itse asiassa inhoan myös sitä, että mun raskausmaha herättää tässä vaiheessa huomiota ja sitäkin lääpitään ja ihmetellään ääneen. olen tarkka sekä omasta että lasteni reviiristä.
 
Moni suomalainen ei ehkä osaa ottaa luontevasti kontaktia tuntemattomaan? :)

Se on tosiaan se avain, että millä tavalla, miten ja missä tilanteessa, kuten Pandakin sanoi. Joisaain tilanteissa tuntemattomien kanssa voi jutella aivan luontevasti ja siitä edetä, mutta kyllä nousee karvat pystyy, jos aivan puun takaa tullaan lähestymään ja heti iholle, ilman 'pohjustusta'.

della_79'n tapaan olen tarkka reviiristäni ja taitaa olla se henkilökohtaisen reviirin piiri aika laaja, eli en tosiaan tykkää olla lähellä ihmisiä. En ole mitenkään kamalan liki kavereitakaan, kun heidän kanssaan vietän aikaa, enkä tosiaan ole halailevaa ihmistyyppiä! Mieheni kanssa meillä toki on paljonkin fyysistä läheisyyttä ja tyttöä tykkään tottakai halia ja helliä. :)
 
Miusta katsoa voi, mutta tosiaan jos alkaa ihan tuijotella tai aikuinen ottaa selkeää katsekontaktia ilman että lapsi sitä aloittaa saati sitten fyysistä niin pitää kyllä kysyä ensin. Jos on sen verran isompi lapsi, että se itse vaikka katsoo ja juttelee ohikulkijoille, niin toki voi vastata lapselle ja hymyillä ja sitten tervehtiä lapsen vanhempia :)

Itse en lapsia mene koskemaan tai lähesty. Jos lapsi hymyilee tai jokeltelee minulle niin vastaan kyllä hymyllä, mutta lähestyisin vanhempaa ennen kuin lähestyisin lasta. En vaan lähesty kun en pidä vieraista lapsista niin paljon, että haluaisin niille seurustella. Ehkä eri asia sit joskus kun tulee ikää niin kyllä kysyisin ensin.

Sama juttu koirien kanssa, paitsi että niitä rapsuttelen mielelläni. Miulla on usein sellainen vaikutus että ohi kulkevat koirat yrittää tulla syliin :p Niin kysyn aina omistajalta, että saako sitä silittää, vaikka koira olisi kuinka ystävällinen. Ehkä koiralle se käytös on ongelmakäytöstä josta sitä yritetään kouluttaa pois jos se lähestyykin kaikkia ja toiset pelkää? Ja no, koirat ja lapset, se nyt vaan on kohteliasta lähestyä sitä henkilöä (aikuista) joka on tilanteesta vastuussa ensin.
 
Mielestäni luvan kanssa saa tulla vieraaseen lapseen koskemaan. Kun olen itse ollut vauva niin äiti osti mulle vaunuihin sydämen, missä luki "Älä koske minuun" juuri tuon takia, että ihmiset kävivät esim. kaupassa silittelemässä mua ilman lupaa. Nyt kun oma vauva syntyy niin siirtyy tuo sydän hänen vaunuihin. :)
 
Mun mielestä lapsella on oikeus olla koskematon. Itse en edes kehtaisi kysyä saako jonku lapseen koskee, saati sit vaan mennä koskeen. En ees ymmärrä miks pitäs ventovieraan lasta koskee? Itse en tykkää et edes minuun kosketaan ja onneksi vauvamasuni on toistaiseksi jätetty rauhaan. Jos tulevaisuudessa joku ventovieras uskaltautuu tulevaan vauvaani koskemaan, niin kyllä tietää sitten koskeneensa jos ilman lupaa tulee. Katsomisessa sopivan välimatkan päästä ei ole mitään pahaa, kun itsekin tulee hymyiltyä lapsille ja varsinkin vauvoille. Lähemmäksi en kuitenkaan menisi.
 
Takaisin
Top