Saada lapsia vai ei??

[Peloissaan92]

Olen 32 vuotias ja täysin hukassa haluanko lapsia. Asia ahdistaa ja itkettää kun en tiedä mitä tehdä. Olen itse sellainen että tykkään nukkua pitkään, ja tehdä vapaa-ajalla asioita joista nautin. Lapsen saanti vaikuttaisi kovasti elämään. Haluaisinkin kuulla ihmisiltä jotka ovat myös olleet asian kanssa hukassa, että mihin päätökseen päädyitte ja miksi? Kadutko? Haluaisin jotenkin saada selkeyden omiin ajatuksiini, varsinkin kun olin hetki sitten valmis lopettamaan ehkäisyn ja yrittämään lasta, mutta ennenkuin kerkesin sain paniikki kohtauksen erää hetken jälkeen, että jos olisin tullut raskaaksi ja itkin etten ole valmis en halua ja viikon päästä mietin taas positiivisemmin ja nyt taas ihan hukassa

 

[herkkis]

Lähtökohtaisesti sen enempää taustoja tietämättä, vastaan ”kyllä”.

Itseä mietitytti muun muassa kropan ”pilalle meneminen” ja se, kun tykkään olla spontaani niin mites sitten kun on lapset?
Ehkäisynä käytin kuparikierukkaa, joten oma hormonitoiminta sai jyllätä, kunnes tulin siihen tulokseen, etten ikinä voi olla onnellinen ennen kuin olen pari lasta pyöräyttänyt maailmaan. Mutta vain sillä ehdolla, että saan olla kotiäiti.

Ei ole kaduttanut tippaakaan. Oma aika on tietysti vähentynyt huomattavasti, mutta toisaalta nykyään nautin eniten lasteni kanssa touhuamisesta. Tiivistettynä, muutokseen kyllä sopeutuu, mikäli on hyvä asenne.

 

[Pilkki24]

Minä olin 32, kun sain yllättäen tietää olevani raskaana. Rakastin elämässäni sitä, että sain nukkua ja urheilla, kun halusin. Tykkäsin tulla töistä yksin hiljaiseen ja siistiin kotiin ja ylipäätään elää itselleni.

Pöydällä oli myös vaihtoehto keskeyttämisestä ja varasin ajan lääkärille keskeytysluvan hakemiseen ja sen selvittämiseen, että kuinka pitkällä raskaus on. Lääkäriin mennessäni olin jo kaksi viikkoa pohtinut asiaa yksin ja yhdessä miesystäväni kanssa. Lääkärien puhuessa sydämen sykkeestä ultratessaan, tiesin tarkkaan mitä teen. Noustuani pediltä kerroin etten tarvitse lupaa. Ja voin kertoa, että tein siinä hetkessä elämäni parhaan päätöksen.

Lapsi on kohta 2-vuotias ja joka ikinen päivä (myös niinä päivinä, kun en ole saanut nukuttua ja kaikki on yhtä kaaosta) mietin, että kuinka me olemme saaneet aikaan jotain niin ihanaa ja kuinka ketään ihmistä voi maailmassa rakastaa niin paljon! En vaihtaisi päivääkään, vaikka olin niitä harvoja, joilla meni raskausaika ja synnytys aivan päin prinkkalaa eivätkä kaikki vauriot korjaudu koskaan.

Eli vaikka olisi ihminen, joka elää itselleen, eikä erityisemmin välitä lapsista, voi se maailman napa muuttaa paikkaa. Itselläni hävisivät kaikki olemassaolon kriisit ja vaikka en elä helpointa aikaa elämässäni niin tämä on silti onnellisinta. Ennen lapsen saamista pystyy kuvittelemaan vain sen mitä menettää, mutta ei pysty kuvittelemaan sitä mitä saa tilalle, koska siitä ei vielä ole kokemusta.

 

[MellieMal]

Mietin pitkään lasten hankkimista, ja ensimmäisen jälkeen mietin pitkään haluanko toisenkin. Nyt meillä on kaksi lasta ja se riittää; jos haluamme joskus enemmän, alamme sijaisperheeksi.

Mielestäni silloin, kun ei millään osaa valita vaikka kuinka miettisi, yleensä se johtuu siitä, että molemmat vaihtoehdot ovat hyviä. Rakastan lapsiani, mutta uskon että olisin aika lailla yhtä onnellinen ilmankin. Ilman lapsia olisi rahaa ja aikaa matkustella, voisin tehdä vapaaehtoistyötä, muuttaa vähäksi aikaa ulkomaille ja olla enemmän mieheni ja ystävieni kanssa. Molemmat vaihtoehdot mahdollistavat aivan ihanan onnellisen elämän eikä kumpikaan ole väärä valinta.

Pelkojen sijaan suosittelisin miettimään, mikä lapsen elämässä sinua kiinnostaa ja mitä haluaisit lapsen kanssa tehdä. Se uneton vauva-aika on lyhyt. Olisiko sinusta kivaa laittaa lapsen kanssa ruokaa, retkeillä, luistella, tehdä läksyjä, piirtää, jutella automatkoilla liikennesäännöistä jne. Millainen perhe haluaisit, että olette, ja millainen vanhempi haluaisit olla? Liian moni ajattelee lasten suhteen lähinnä sitä että vauvat ja lapset ovat söpöjä, mutta oikeasti lapset ovat ihmisiä hyvine ja huonoine puolineen niinkuin me muutkin, vähän vain vähemmän omatoimisia. Mieti sekä omia haaveitasi että millaista elämä realistisesti olisi. Ei kannata valita sillä perusteella mitä pelkäät ja haluat välttää, vaan millainen elämä tuntuisi hyvältä ja omalta.

 

[bandoo]

Mä luulen, että täältä saat vain kokemuksia, kun on päädytty siihen, että lapsia halutaan. En ainakaan usko, että kukaan vapaaehtoisesti lapseton täällä pyörii.
@MellieMal antoi tosi hyviä pointteja, joita kannattaa miettiä. Tuo on vaikea päätös, kun mitään kultaista keskitietä ei ole, vaan on joko ei tai kyllä. Molemmat vaihtoehdot voivat olla ihan yhtä hyviä. Lapsen myötä menettää hyviä asioita, mutta myös saa uusia hyviä asioita elämäänsä. Asiasta voisi varmaan käydä juttelemassakin esim perheneuvonnan kautta asiantuntijan kanssa.

 

[Selah]

Täällä 32v äiti 9kk lapselle Tiedän tuon epävarman tunteen kun elämä on jo "kunnossa" ja vaikka itsellä oli paljon ollut lapsia ympärillä ja kokemusta lapsista, niin en tajunnut miten en tiennytkään mitä se oikeasti on lapsen kanssa ennen kuin sen oman sai. Nyt täytyy sanoa että jopa kaduttaa ettei annettu tilaa biologisellekin lapselle aikaisemmin. Entiselle minälleni kuvailisin, että lapsen kanssa elämä on jotenkin täydempää. Luulin tehneeni ja kokeneeni paljon, mutta viimeiset 1,5v on tuoneet niin paljon kaikenlaista uutta.