Ristiriitaisia ajatuksia miehen kanssa odottamisesta

P

piipiäinen

Vasta-alkaja
Maanantaina tuli 16vkoa täyteen. Valtavasti kaikenlaisia vaivoja pahoinvoinnista kipuihin on koettu. Kuitenkin tunnen odottavani täysin yksin. Mieheni joka on minua 13vuotta vanhempi ja hänelle myös ensimmäinen ei reagoi mihinkään; kuuli aina ja jokaisena aamuna 12viikon ajan kuinka itkin ja oksensin vessassa ja töihin piti lähteä. Yritin hoitaa juuri valmistunutta kotiamme.siivota,pestä pyykkiä ja tehdä kaikkea normaalia mitä nainen kotona tekee. Mieheni ei tavan omaisesti osallistunut/osallistu mihinkään. Olen tottunut jo suhteemme alku aikoina kaiken tekemään itse.
Raskaus tuli niin sanotusti yllätyksellisenä ajankohtana. Mieheni kuitenkin tiesi etten käytä ehkäisyä ja seksi elämäämme se ei vaikuttanut. Kun kerroin asiasta ensimmäisenä miehelleni plussaamiseni jälkeen niin hän mietti vain rahaa. Ja ei hän tiedä miten suhtautuisi. Minulle endometrioosi taustani ja yhden keskenmenon jälkeen oli selvää että vauva oli tervetullut oli rahaa tai ei. Rakastuin tulevaan vauvaan jo plussaamiseni jälkeen.Halusin luopua uudesta moottoripyörästäni ja puhetta oli että rahat menisivät toiseen autoon, noh mieheni osti itselleen niillä rahoilla mitshubishi evo-urheiluauton. Noh en ottanut asiaa niin vakavasti koska kuitenkin meillä jo farmariauto on.Myin hevoseni pois josta minulle rahaa ostaa vauvalleni/vauvallemme hänen tarvitsemansa tavarat.Kuitenkin mieheni oli sitä mieltä että rahoilla olisi pitänyt lyhentää talomme lainaa. kuitenkaan en siihen luonnollisesti suostunut. Nyt olen ollut pitkään sairaslomalla vatsakipujen takia.viime yönä heräsin vatsani "kuplimiseen" ja tajusin että vauvani liikahti sisällä. Kerroin tietysti miehelleni tästä IHANASTA ASIASTA.hän kuitenkin totesi: jaa.

Nyt minusta on alkanut enemmän tuntumaan siltä että mieheni ei haluakaan lasta.Minun tulisi ostaa ja hankkia/valita itse kaikki vauvamme tavarat.En saa minkäänlaista tukea/mielipidettä mihinkään. Olen yrittänyt keskustella monesti monesti monesti mutta onnistumatta siinä.Mieheni tiesi minun haluavan vauvaa.olen yrittänyt sytyttää häntä ostamalla kotiin vauvalehtiä,kysymällä että miltä tälläinen tai tälläinen sänky näyttäisi. kaikkeen saan vastauksen vain joo'o.

Olen yrittänyt antaa mieheni miettiä itsekseen, en ole kertonut kenellekään kaverilleni.Ettei kaverit hänen ympärillään alkaisi "hössöttämään". olen yksin nyt näiden ajatuksieni kanssa ja haen teidän mielipidettä.
Silloin kun kerroin raskaudesta miehelläni mieheni mm. totesi näin: jaksatko sitten ihan varmasti sen vauvan kanssa?ettet sitten väsy siihen?
tämän lauseen jälkeen olin järkyttynyt, pettynyt ja mikä pahinta minulle tuli erittäin epänaisellinen olo.

mitä teen,itken vain itseäni uneen iltaisin,mahaani vihloo ja olen yksin.
 
kerro kavereillesi ja perheellesi,niin et ole asian kanssa yksin?miehet osaa olla ihmeen kylmiä raskaudesta,oma ukko kanssa vielä käsittelee asiaa(vaikka asiaa pitkään mietittiin ja lasta kumpikin toivoi) ja eihän se kaikille niin konkreettista vielä oo kun ne lapset ei satu niiden masuissa olemaan.(mikä ois kyl ihan jees ajatus).
toivottavasti sulla kääntyy asiat parhainpäin ja miehesikin sitten ajan myötä alkaa asiasta innostumaan.kunhan tuntee potkut yms..jaksamisia sulle!<3
 
Hei piipiäinen! Ensinnäkin, HALEJA sinulle!

Mielestäni sinun ei väkisin kannata jäädä asiasi kanssa yksin, vaan kerrot rohkeasti perheellesi, ystävillesi..... Varmasti he auttavat ja haluavatkin auttaa sinua. Kokemusten ja tuntojen jakaminen on varmasti tärkeää sinulle, joten rohkeasti vain! :)

Miehet valitettavasti eivät voi käsittää sitä, mitä se on, kun tuleva lapsi kasvaa mahassa. Todella monet miehet, lapsihaaveista ja toiveista huolimatta, varmasti jännittyvät kun asia tulee kongreettisemmaksi. Eli kun oikeasti se plussa tulee testiin. Ja olemmehan vain ihmisiä, joten kaikki reagoivat eritavalla. Toiset etääntyvät, koska pelkäävät, että eivät enää voi tehdä mitään asioita lapsen tultua. Monilla on mielessä myöskin raha, mutta niinkuin sanottu, lapsi tuo leivän tullessaan. Ei välttämättä sillä herroiksi elellä, mutta sillä pärjää.

Toivottavasti saat asioista puhuttua vielä miehesi kanssa! Ehkä voisitte tehdä yhdessä jonkun projektin vauvanhuoneeseen? (Jos teillä siis sellainen on?). Tekisitte vaikka lelulaatikon, tai muuten vain jotain sisustusta. Toisinaan on ihan hyvä pitää "siedätyshoitoa" myöskin näissä asioissa, että siihen tottuu. Se että talossa on jotain vauvaan liittyvää, ei ole todellakaan huono asia. Ehkä se kongretisoi miehellesi paremmin vauvantuloa.

Toivottavasti myöskin miehesi ymmärtää asettua, ja rentoutua. Lapsentulo ei ole maailmanloppu. Toisilla vain kestää kauemmin luoda side lapseen, mutta yleensä viimeistään sillon, kun saatte rakkaan nyyttinne syliin.

Paljon voimahaleja, ja muista, sinun ei ole mikään pakko olla yksin asioidesi kanssa! Jos ei miestäsi vieläkään kiinnosta, niin se on vain hänen häviönsä, eikä mitenkään sinun vikasi. Kerro ystävillesi ja perheellesi, ja vietä heidän kanssaan aikaa. Tehkää vauvajuttuja ja käykää ostoksilla. [;)]

Mukavaa lokakuuta <3
 
Kiitos enaj ja ninja kannustavista vastauksista....täytyy yrittää vaan pikku hiljaa ja vaikka masu onkin jo hyvän kokoinen niin muutoksen tuulia ei vaan näy.ainoa muutos nyt on tullut että keksinyt valehtelemaan useammin.vaikka ennen hän ei sitä tehnyt..tilanne on vaikea mutta pikku hiljaa uskoisin. jos ei muuta niin itsekseni touhuan vauvalle kaikki valmiiksi ja yritän sillai totuuttaa.kiitos <3
 
piipiäinen, edelliset on sen jo sanoneet, mutta sanon minäkin: miehillä vaan kestää se ajatukseen oikeesti sisälle kasvaminen - kenties just niiden tulevien isien takia se raskaus kestää sen 9kk, me äidit kun usein oltais jo "valmiita" 6kk jälkeen :P
Mun miehestä epäilin kanssa monesti, että haluaakohan se tätä oikeesti, mutta se puuhas asioita pään sisällä vaan eri tavalla, ja mietti paljon enemmän taloudelliselta kannalta asioita ja mua ärsytti, että se ei sitten mistään puhunut. Kuitenkin se sitten toi mm. festarireissultaan meidän toisen kolmanneksen aikana vauvalle bodyn ja myöhemmin toiselta reissultaan jonkun nallen, siis syntymättömälle pienellemme!

Ja nyt se on ollut nähtävillä jo synnäriltä asti, tuo on ihan maailman paras ja täydellisin isi! <3

Ja jos sitten mies ei lapsen syntymän jälkeenkään ole kiinnostunut, niin kuten enaj sanoi: hänen häviönsä! :)
Nauti ja touhota sinä kuitenkin jo nyt just niin paljon kuin sydämesi tahtoo!
 
Tuohon lapsen syntymän jälkeiseen "kiinnostumattomuuteenkin" voi löytyä yllättäviä syitä. Ja se ei välttämättä ole kiinnostumattomuutta vaikka omiin silmiin siltä näyttää. Näin ainakin meillä. Mie kiukuttelin aikani ja sitten lopulta kysyin mieheltä miten hän osoittaa olevansa kiinnostunut lapsestamme. Miehelle kiinnostuksen osoituksia oli esim. pankkitili lapselle, uus auto johon mahtuu koko perhe ja rattaat, täällä pohjosessa kun ollaan, pojalle laitettiin heti nimen jälkeen poromerkki ja on hällä jo muutama porokin, pojan kanssa juttelu ja uusien taitojen huomaaminen sekä ruoan laittaminen tai tiskien laittaminen koneeseen, että mie voin hoitaa lasta... Hän ei vain osaa osallistua lapsen hoitoon ja muuhun arkiseen, kun on paljon pois töittensäkin vuoksi ja ei näin ollen ole oppinut lukemaan lasta. Ja kun se käy kuulemma minulla niin paljon helpommin eikä hän voi syöttää lasta. (Meillä ei pullo ole kovin pop opetteluista huolimatta.) Olenkin laittanut miehen (väkistenkin) "helpolle rasteille" (vieny tyytyväisen pojan viereen kattoon telkkaa, hoitaan välillä kätysempääkin lasta esim. suihkun ajaksi jne), että oppisi lukemaan lastaan. Pikku hiljaa, kun lapsi alkoi kehittymään ilmeikkäämmäksi on oppinut jotain ymmärtään. Vaikka oottaakin, että lapsi oppis puhumaan ja kävelemään, että tietäis mitä haluaa ja vois ottaa mukaan touhuihin. Lapsi on tällä hetkellä kolmikuinen ja vielä on matkaa "unelmaisään".

Mitä yritän tällä sanoa on, että kannattaa kysyä suoraan miten osottaa kiinnostustaan ja varautua myös siihen, ettei isyys aina ole sieltä synnäriltä lähtien itsestäänselvyys. Meillä sitä vielä opetellaan, mutta totta tuo tässä oppii, suunta on ainakin oikea. Ja komppaan muita tuossa, että oma on menetyksensä, jos ei kiinnosta oppia.
 
Mitä yritän tällä sanoa on, että kannattaa kysyä suoraan miten osottaa kiinnostustaan ja varautua myös siihen, ettei isyys aina ole sieltä synnäriltä lähtien itsestäänselvyys. Meillä sitä vielä opetellaan, mutta totta tuo tässä oppii, suunta on ainakin oikea. Ja komppaan muita tuossa, että oma on menetyksensä, jos ei kiinnosta oppia.


Toi on niin totta. Ja meillä varsinkin kun ollaan melko nuoria (minä 21 mies 24), niin se isyys tuntuu olevan edelleen välillä aika pahasti hakusessa, vaikka tyttö onkin jo kohta puolen vuoden. Tässä hiljattain tuli jotenkin vahingossa keskustelua toisesta lapsesta, jota mies syystä tai toisesta niin kovasti toivoo. Kun kysyin, luuleeko hän tosiaan, että minulla olis halua ja etenkin jaksamista olla yksin kahden lapsen kanssa, kun välillä tuntuu että on niin hankalaa yhdenkin lapsen kanssa. Ei mies osannut vastata mitään. Mutta uskon ja toivon edelleen, että jotain suurta tapahtuis ton miehen päässä, että hän tajuaisi todella olevansa isä.
 
Meillä mies on sopeutunut hiljalleen vauvan tuloon. Alussa jutut oli sellasia, että lapsesta heitettiin lähinnä läppää ja jopa huonoa sellasta. Se loukkasi. Vähitellen vakuuttelut "kyllä minä sitä lasta rakastan" on alkaneet muuttua tositoimiksi, nyt kun laskettu aika on ihan käsillä. Viimeisen parin kuukauden aikana mies on todella alkanut puhua vauvalle mun masuun, on suunnitellut mitä pitää hankkia, saattaa esim. kaupassa sanoa et "eikö meidän kannattas ostaa nyt se ja se juttu" ja tuossaki eilen sanoi että mehän voidaan hiljalleen alkaa hankkia sille varastoon jo isompia vaatteita kun ne vauvan ekat vaatevarastot hupenee jo puolessa vuodessa kun ne jää pieniksi. Hän puhuu masuun "meidän rakkaalle", miettii miten haluaa hoitaa lasta ja millä tavoin haluaa olla hyvä ja turvallinen isä lapselle. Alussa jutut oli vähän sellasia että mies heitti vain jotain vitsejä, jotka oli mauttomia ... mies ei eka halunnut sopeutua lapsen nukkumispaikan valintaan (meidän huone) ja nyt se jo ymmärtää sen. Alussa herja lenti esim siitä että lapsen voi opettaa "tappelemaan" ja muuta äijäjuttuja...mutta nyt mies miettii sitäkin, että vauvalle pitää hankkia itkuhälytin ettei se koe turvattomuutta jos ei heti ehditä vaunuille kun se herää ulkona...

Kyllä ne miehet voi siihen kasvaa ja sopeutua, isyyteen siis. Se on kyllä niistä itsestä kiinni eikä kaikki halua ottaa sitä vastuuta ja kunniaa. Mä uskon et mun mies, vaikeuksista huolimatta, tulee olemaan tosi hyvä isä <3
 
Takaisin
Top