Jopa samalla henkilöllä on eri raskauksissa eri oireet rintojen suhteen. Esikkoa odottaessa tissit kasvo ihan älyttömästi ja oli arat. Seuraavissa ei kasvua juuri tapahtunut kuin ihan lopussa maks yhden kuppikoon. Nännien tummuuskin on vaihdellut. Ekoissa raskauksissa (tytöt) rinnat myös vuosi ihan valumalla jo tokan kolmanneksen alusta asti, mutta seuraavissa kahdessa (pojat) ei vuotanu ollenkaan vaan alkoi herua vasta synnytyksen jälkeen. Neljättä odottaessa imetin kolmosta viikoille 18 asti, sen jälkeen lopetin kun alko supistamaan ikävästi. Kolmatta odottaessa nautin siitä jos mies koski nänneihin seksin aikana, muissa en ole antanut koskea ollenkaan kun on tuntunu ihan kamalalta.Tosin kolmosen kohdalla oli arkuuttakin kaikkein vähiten. Tässä raskaudessa on välillä tuntunut herumista, mutta tissit ei vuoda eikä maitoa tule edes nipistämällä. Kasvua on tullut noin 1-2 kuppikokoa, ympärysmittaa en oo edes mitannut kun en ole yksiäkään uusia liivejä hankkinut. Suonikkaat nämä on, mutta tuntuu et ne on ollu sellaset myös imetysten välissä. Tosin neljännen imetyksen kun lopetin, niin seuraavasta kierrosta aloin tätä viidettä odottamaan, joten ne ei ole missään vaiheessa ehtiny normalisoituakaan sitten kolmosen odotusajan alkamisen.