Reseptejä rakkaudella

Iona

Satasella mukana keskusteluissa
AMERIKKALAINEN JUUSTOKAKKU

Pohja:
50g voita
10 digestive-keksiä
1/2 dl fariinisokeria

Täyte:
6 liivatelehteä
300g maustamatonta juustoa esim Philadelphia
3 dl kermaviiliä
2,5 dl tomusokeria
2 tl vanilijasokeria
n. 5 rkl sitruunamehua

Koristeluun:
vadelmia, persikan viipaleita, mangososetta (jos haluaa kiinteän lisäkerroksen niin liivatteen kanssa) tai mitä vaan keksii!

Sulata rasva. Murskaa keksit huhmareessa. Sekoita keksinmurut, rasva ja fariinisokeri. Painele seos pyöreän vuoan pohjalle ja reunoille (dia n 25cm). Pane vuoka jääkaappiin. Laita liivatteet kylmään veteen. Sekoita juusto, kermaviili, sokerit ja sitruunan mehu tasaiseksi massaksi (vatkaimella). Puserra vesi liivatteista ja liota ne kiehuvaan vesi- tai persikanliemitilkkaan. Jäähdytä ja sekoita tasaisena nauhana juustoseokseen. Anna seoksen hieman hyytyä ja kaada vuokaan. Anna kakun kiinteytyä jääkaapissa vähintään 3h tai miel. enemmän. Koristele.

Käytän ite vuokana tollasta täytekakkuvuokaa, kun siitä saa kätevästi reunat irrotettua. Nostin määriä tohon täytteeseen kun mun mielestä oli ensin aika niukasti, tässä siis jo nostetut määrät. Myös pohjan määriä voi mun mielestä nostaa viidesosalla, ainakin mulla menee osa suuhun jo ennen kun ehtii vuokaan [:D]

Niin ja tätä ohjetta varmaan helposti pystyy muokkaamaan esim jouluiseks kun laittaa digestiven sijaan pipareita, täytteeseen joulumausteita, sitruunan sijaan glögitiivistettä jne. NAM!
 
MUTAKAKKU helppohelppohelppo ja nopea

150 g voita
2 munaa
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilijasokeria
1/2 tl suolaa
4 rkl kaakaojauhetta
3 dl sokeria

Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan noin 18 cm:n kakkuvuoka (esim. irtopohjavuoka, tämä kun ei ole kumottava kakku). Sulata voi ja anna sen hieman jäähtyä. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon voisula. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja kääntele ne sitten munavoiseoksen joukkoon. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Kakun on tarkoitus jäädä hieman kosteaksi sisältä.

Itse olen kokeillut myös vähemmällä rasvalla; n.75g voita/margariinia riittää ihan hyvin. Maku ja koostumus pysyvät mielestäni ihan samana.
Vaniljajäätelön kanssa nannaa...[:)]
 
Makean perään suolaista. Iltapalaksi itselle ja miehelle. Ja eikikois huom. nää mun ohjeet on lopulta sellasia, että mikään ei mene pieleen jos korvaa jonkun aineen toisella. (paan niitä vaihtareita sulkeisiin.)

Tää ois semmonen HELPPO PIIRAKKA, syntyi kerran kun kaapissa ei taaskaan ollut MITÄÄN!

Pohja:
150g voita (flooraa,sunnuntaita,keijua..)
3 dl jauhoja (puolet voi olla vehnää ja loput pussin pohjilta vaikka kaurahiutaleita..)
3 rkl vettä

Täyte:
1 purkki kermaviiliä
1 muna
nyrkillinen juustoraastetta
-nämä sekaisin unohtamatta suolaa ja pippuria(valko)

herkut:
sipulia joko pannulla paahdettuna tai raakana silppuna
2-3 savukalaa (lohta tai silakkaa tai muikkua tai purkkikalaa 1 prk)

-sekoittele toisella kädellä jauhot rasvaan ja ota kraanasta tilkka vettä sitkoa varten. toisella kädellä hyssyttele vauvaa lonkalla.pane vauva sitteriin ja taputtele taikina vuokaan.
-anna sitterissä istujalle silmän iskuja ja keikuta omaa peppua samalla kun pilkot sipulin ja kalan siihen taikina littanan päälle. voit vähän laulaa tai vihellellä. Viheltely on aika kivaa!
-ota vauva syliin ja kaada se ennen edellistä syöttöä sekoitettu viili täyte siihen päälle. jollakin konstilla pitäisi nyt saada piirakka uuniin 200 asteeseen puoleksi tunniksi. jos muistit voidella vuoan, niin hyvä, mutta jos et niin ei se haittaa.

-siinä valmistumista odotellessa voin nopeesti imettää vauvan ja panna ukolle tekstiviesti, että tulee kotiin kaupan kautta ja tuo early grey-teetä, koska se on just nyt loppu.
kata pöytä ja pyyhi jauhot naamasta. omasta ja vauvan.
 
Multa ei nyt tähän hätään reseptiä heru, mutta piti tulla vaan tänne repeilemään tälle maarisen reseptille. [:D] Hihihiii...!
 
MARMOROIDUT SUKLAALEIVÄT (ohje yhteishyvän ruokaosasta+pähkinöitä)

n.30kpl (olen saanut enemmänkin)

50g margariinia
150g tummaa suklaata
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
(kourallinen pähkinöitä rouhittuna)

pinnalle tomusokeria.

Sulata kattilassa rasva. Paloittele joukkoon suklaa ja sekoita, kunnes täysin sulanut. Nosta jäähtymään.

Vatkaa munat ja sokeri kulhossa vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään.

Sekoita munavaahtoon ensin suklaarasvaseos ja sitten kuivat aineet. Lopuksi halutessasi pähkinät. Sekoita tasaiseksi.
Nosta pakastimeen tai jääkaappiin jähmettymään n. 10-20 minuutiksi.

Nostele lusikalla kekoja pellille ja sirota siivilän läpi tomusokeria päälle.

Paistetaan 175 asteessa n.15 min.

Näyttävät pikkuisilta ruisleiviltä ja ovat hiukan pehmeitä. Nam.
 
Mä oon tehny noita marmoroituja suklaapikkuleipiä ja on muuten ihan mielettömän hyviä'!! Varsinkin se taikina ihan raakana... [:D]
 
Pranametrin pikkuleipä resepti tyypattu! Laitoin tumman suklaan ja pähkinöiden tilalle joulusuklaata ja hyvin pelitti! Eikä mulla ollut tomusokeriakaan, mutta se ei haitannut :)
 
Suklaaherkkupikkuleipäset, n. 25 kpl

100g voita
1 1/4 sokeria
1 tl vaniliinisokrua
1 rkl suklaajauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhetta

Voi ja sokeri vatkaimella sekaisin, mukaan kuivat aineet sekoitettuna keskenään. Pyörittele taikinasta tanko ja jaa osiin+ pyörittele palloiksi pellille (ite vaan kaavin suoraan koko taikinaköntsästä pikku palleroita ja iskin pellille). Jätä pari senttiä leviämisvaraa ja paina jokaisen palleron keskelle kokonainen tai puolikas manteli (ei oo kyl pakollinen, mutta tulee sievän näköinen). Iske 180 asteeseen 15-20 minsaa. Anna jäähtyä pellin päällä. Nauti.
 
Tästä niitä juustosarvia väsäämään, mä laitoin mozzarella-raastetta sellasen 150g pussukan, kun en jaksanut alkaa desilitran ja raastimen kanssa leikkimään ;) (suoraan siis Hellapoliisin sivuilta, tänks!)

Helpot juustosarvet
4 dl vehnäjauhoja
4 dl emmental-raastetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
150 g margariinia
1,5 dl maitoa

Nypi pehmeä rasva ja kuivat aineet keskenään, kunnes seos on tasaista. Sekoita joukkoon maito, mutta älä vaivaa enempää kuin on välttämätöntä.
Jaa taikina kahteen osaan, pyörittele ne palloiksi ja kaulitse suurehkoiksi, pyöreiksi levyiksi. Leikkaa levyt terävällä veitsellä kahdeksaan sektoriin, kääri sarviksi siten, että aloitat käärimisen leveämmästä päästä.
Laita sarvet leivinpaperin päälle, voitele munalla ja ripottele pinnalle seesamin- tai unikonsiemeniä.
Paista 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Peitä lämpimät sarvet liinalla.
 
OH ja nam! Noita suklaa keksejä ja juustosarvia on PAKKO kokeilla ihan lähipäivinä! (tunteina?)

Tässä sitten tää HELPPO KOOKOSKAKKU

juttu menee niin, että ensin kuivat aineet sekaisin kulhossa. Sitten sekoittelee joukkoon kosteat, eli veden ja voisulan. Uunissa lämpöä 175 astetta ja kakku viihtyy siellä noin tunnin. Maku on parhaimmillaan parin päivän jälkeen....paitsi mikään ei voita heti nirhattua liian paksua,liian kuumaa ja mureaa kakkupalaa kylmän maitolasin kanssa....

ja ne aineet oli:
6 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2,5 dl kookoshiutaleita
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
3 dl vettä
100 g rasvaa (sulata)

... sekaan voi heittää vielä jotain ekstraa, esim. ananas kuutioita, mantelirouhetta....
 
ja yks äkkiherkku vielä!!! tää resepti on kulkenu mukana kakarasta saakka.

KOOKOSUNELMAT (n.50 kpl)

2 munaa
1,5 dl sokeria
100 g voita, sulatettuna
200 g kookoshiutaleita

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää voisula ja kookoshiutaleet.
Ota taikinasta kahdella pikkulusikalla nokareita pelille.
Paista 200 asteessa 5-10 min.
 
Noniin, tässä se mango-tuorejuustokakku josta puhuin... [:)]

1pkt kaurakeksejä
1pkt dominoita
(tai ihan mistä kekseistä vaan tykkää)
100-150g margariinia

täyte:
8 liivatelehteä
n.4 purkkia lasten mangososetta (4x125g)
300g maustamatonta tuorejuustoa
0,5dl sokeria
1tl vaniljasokeria
0,5dl sitruunamehua
4dl kuohukermaa

päälle:
3 purkkia lasten mangososetta (3x125g)
5 liivatelehteä

Murskaa keksit pieneksi, sekoita margariinin kanssa mössöksi. Painele irtopohjavuoan pohjalle. Liota liivatteet n.10min
kylmässä vedessä. Vatkaa kerma, lisää sihen tuorejuusto, sokerit, sitr.mehu ja noin puolet mangosta. lämmitä loppu mango ja liota siihen hyvin puristellut liivatteet. Kippaa kermaseokseen ja sekoita hyvin. Kaada pohjan päälle. Anna hyytyä muutama tunti jääkaapissa.
Liota päälisen liivatteet, lämmitä sose ja sokoita siihen puristellut liivatteet. Kaada täytteen päälle vuokaan. anna hyytyä jääkaapissa. Koristele esim ananaskirsikoilla [:)]

Ite oon ostanu joskus appelsiinituorejuustoa. Silloin oon jättäny sitruunamehun pois. Hyvää niinkin! Ja sokeria saa lisäillä oman maun mukaan. ite en tykkää ihan hirveen makeesta. Mangohan on kuitenkin sokeroimatonta sosetta.
 
Mallasleipäset (ohje otettu ja hieman muunnettu Tuoppi-kaljamallaspussin kyljestä)

2 dl maltaita (kiehauta vettä päälle niin että peittyvät ja jätä turpoamaan tunniksi)
5 dl vettä (tai piimää)
puolikas hiivapala tai pussi kuivahiivaa
3 tl suolaa
1 dl siirappia
1/2 dl öljyä
n.4 dl ruisjauhoa
n.4-5 dl vehnäjauhoja löysempään malliin
/n. 5-7 dl tuhdimpaan

Kun maltaat ovat lionneet pehmeiksi, lisää 5 dl lämmintä vettä (tai piimää). Lisää siirappi ja suola. Sitten ruisjauhoa, määrä voi vaihdella, vähemmälläkin saa hyvää, sitten vaan enemmän vehnäjauhoa. Alusta taikina vehnäjauhoilla melko löysäksi, ei tarvitse irrota reunoista. Kokeile eri paksuista taikinaa, niin löydät oman makusi mukaisen rakenteen. Jätä nousemaan kaksinkertaiseksi. Nosta lusikoiden avulla leivinpaperille kekoja ja taputtele jauhotetuin sormin litteiksi, paksuus oman maun mukaan. Kohota pellillä.
Paista 225 asteessa noin 15 min. Nam. Kaipaa päälleen vain margariinia.
Vinkki: Leivo taikina todella löysäksi ja paista ohuen ohuita leipiä, halkaise tuoreena ja jätä kuivumaan. Mahtavia kuivaleipiä!
 
Suklaa-banaanikakku (ettei paino vaan tippuisi)

taikina:
2 munaa
2 dl sokeria
100 g margariinia sulatettuna
1 dl nestettä (vettä, maitoa, soijakermaa..)
2 1/2 dl venhäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta (van houten tms)
2-3 kypsää banaania

Vaahdota munat ja sokeri.
Sekoita keskenään sula rasva ja neste, lisää munavaahtoon.
Yhdistä keskenään kuivat aineet ja sekoita varovasti taikinaan.
Banaanit voi joko palastella pieniksi paloiksi tai muussata, ja lisätä taikinan sekaan. Paistetaan 175 C asteessa 50 min. Anna jäähtyä. Käy joko irtopohjavuoka tai rengasvuoka.

Kuorrutus:
3 rkl kuumaa kahvia
2 rkl sulaa rasvaa
n.2-3 dl tomusokeria (sen verran että massasta tulee tuhtia mutta levittyvää)
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
halutessasi pinnalle kakunkoristeita, karkkeja, suklaahippuja tms

Sekoita ainekset keskenään hyvin ja kuorruta jäähtynyt kakku. Jos olet paistanut kakun rengasvuoassa, voi kuorrutuksesta tehdä hiukan notkeampaa. Näin levittäminen on helpompaa. Irtopohjassa paistettu kakku on helpompi kuorruttaa tukevammalla massalla, jonka voi antaa hiukan aikaa jähmettyä jääkaapissa.
Varoitus: tämäkin aiheuttaa riippuvuutta, eikä kakku kauan pöydällä ehdi hapantua!
Alkuperäinen ohje löydetty netistä nimellä Kristan suklaa-banaanikakku, jonka kuorrutuksesta tein ohjetta paksumpaa.
 
PÄTKISKAKKU (kirjoitin ensin pätkiskakki, kun on ajatukset olleet tuossa kakka-asiassa[:D])
 
5dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
2tl vanilijasokeria
1rkl leivinjauhetta
4rkl kaakaojauhetta
 
150g sulatettua margariinia tai voita
2dl maustamatonta jogurttia tai kermaviiliä
4 patukkaa pätkistä tai maun mukaan enemmänkin ja leipurille pari patukkaa
3 munaa
 
Kuivat aineet sekaisin. Sekoita sulaneeseen rasvaan paloitellut pätkikset. Rasvan sekaan jogurtti/kermaviili ja munat, sitten kuivat aineet samaan kulhoon. Sekoita seos huolella. Taikinaa ei tarvi vatkata koneella. Laita taikina voideltuun, jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista n. tunti 175 asteessa.
 
Kuorrutus: 170g suklaata ja 100g voita
Sulata aineet miedolla lämmöllä kattilassa ja valuttele kakun päälle.
 
Kakku on hyvää ilman kuorrutustakin, nam.
 
Tämä ei vissiin ole sellainen amerikkalaistyylinen resepti, jota Prana kaipaili, mutta testattu on, ja todella herkullista omenapiirakkaa tulee tällä ohjeella (ohje on suoraan Kotikokki.netin sivuilta, ohje on pohjanka-nimisen käyttäjän käsialaa):

200 g margariinia
1,5 dl sokeria
3 dl jauhoja
1 muna
0,75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
3-4 omenaa
kanelia ja sokeria

Sulata rasva tai käytä pullomargariinia. Sekoita kulhossa sokerin kanssa.

Lisää jauhot (ei vielä leivinjauhetta). Jauhoja kannattaa lisätä hiljalleen, sillä taikinasta ei tulisi tulla kovin kuivaa tässä vaiheessa. Ota sivuun kahvikupillinen taikinaa; se ripotellaan valmiin piirakan päälle.

Lisää nyt taikinakulhoon muna, maito, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita puulusikalla kovaa tasaiseksi. Taikina on valuvaa tässä vaiheessa, eli ei esim. pysy vuoan reunoilla, muttei myöskään ole litkua.

Kaada taikina voideltuun tavalliseen piirakkavuokaan ja ripottele päälle omenapalat. Itse käytän mitä tahansa omenalajia, jota kotona sattuu olemaan. Jos omena on hapanta, pinnalle kannattaa laittaa vähän runsaammin sokeria. Tällä taikinalla on tehty onnistuneita piirakoita kaikista hedelmistä, joten kokeilla voi.

Ripottele pinnalle kanelia ja sokeria sekä sivuun alussa jätetty taikina.

Paista 200 asteessa n. 30 min.

Parasta tarjoiltuna lyhyen vetäytymisen jälkeen kylmän vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.
 
Mulla on kotona sellanen hollantilainen isoäidin omenapiiras -resepti, sellanen mitä sarjiksissa aina on! Ihan sikahyvä. Laitanpa huomenna kun kotiudun. Jos en muista niin muistuttakaa! [:)]
 
Iona laittaa siis Mummo Ankan piirakkareseptin :) Kiva, kun palailet taas takaisin Suomeen!

Tuon Ailimen laittaman reseptinkin vois joku päivä pyöräyttää. :)' Oon syksyn lapsi ja kaikki "syksyltä maistuvat" (etenkin) omenapiirakkareseptit tulevat varmasti kokeiluun... Namiiiii! Ulkona on ihan syksyinen sadesää...punertavat lehdet puuttuvat, mutta onhan meillä sentään LUNTA ;)
 
Mä en nyt saa copypastettua sitä toimivaa omppupiirakanreseptiä, mutta tässä linkki:

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/117938/Kupsakka%20omenapiirakka

Ite oon jättänyt tosta inkiväärin, perunajauhot ja soodan pois ja laittanut ihan himpun verran enempi jauhoja, siks siitä tulee niin sellanen moist! (mitä se on suomeks?? Kostea?). Resepti on siis käytännössä sama, kuin mummini opettama "kuppimääräinen" piirakkapohja :) Mut mä muutenkin leivon niin suurpiirteisesti noita tuttuja reseptejä, että siinä on tarkat mitat vaan tiellä! :)
 
GRILLED FETA (KASVIS SAPUSKAA)

2 sipulia
2 punainen paprika
1 kesäkurpitsa
2 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
1 pieni parsakaali
1 prk minimaisseja
(sokeriherneitä),(vesikastanjoita)
ihan mitä vaan, ite oon laittanu monesti jonkun pakastevihannes pussin jämän
ISO purkki esim chili- tai yrttimaustettua tomaattimurskaa
chiliä (saa olla reilusti),valkosipulia, yrttimaustetta, paprikaa, pippureita, mausteita oman maun mukaan (suolaa ei tarvitse kun juustoista kuitenkin sitä irtoo)
2pkt patros fetaa
mozzarella raastetta

pilko kasvikset suht isoiksi paloiksi (esim kesäkurpitsa viipale-kiekko puoliksi), laita kasarille öljyä ja kippaa kasvikset kypsymään. pyörittele ja heiluttele ja mausta. lisää tomaattimurska ja kypsennä seosta sen verran että kasvikset on semi kypsiä. Kippaa soosi uuninkestävään vuokaan tai annosvuokiin. viipaloi päälle fetaa ja pipottele mozzarella raastetta vielä päälle. kypsennä uunissa niin kauan että feta pehmenee ja päälle tulee kaunis väri. Paista lisäksi patonkia jota on ihana dippailla soosiin.

aah, ainakin mun milestä super hyvää vaikka vannoutunut lihan syöjä olenkin.

(enkä nyt muistanu että syökö meidän kasvis-syöjät maitotuotteita [:o]) toki voihan tohon laittaa vaikka tofua päälle [;)]
 
Takaisin
Top