Ensimmäisenä toivon sulle jaksamisia! Itselläni on sairaus nimeltä prolaktinooma, eli päässäni on hormonaalinen kasvain. Ilman lääkitystä mielialani vaihtelee hurjaakin vauhtia, läheisilläni ollut kestämistä ja varsinkin nyt, kun aloin odottamaan toista lastani 2012 ja jouduin lopettamaan lääkityksen imetyksen loppumiseen asti. Odotus aikana minua auttoi paljonkin se, että minulla oli töitä raskauden loppuvaiheeseen asti. Olisin muuten varmaankin jäänyt sängynpohjalle, huvitus ja jaksaminen oli aika matalalla, mutta jotenkin mieheni kannustaessa jaksoin kulkea töissä. Työpaikallani ny muutenkin näin masentuneita ihmisiä ja pyrin kannustamaan heitä ja unohtamaan itseni hetkeksi.
Huomannut, että olen jollainlailla vahva persoona jaksan aina nousta ylös ja keksiä tekemistä, varsinkin nyt, kun on pieni taapero, joka tarvitsee huomiota.
Äitini masentui odottaessa minua, hänellä edelleen jonkunlaista mielenterveydellisiä oideita. Äitini sai lääkityksen, mutta kehui, että ne väsyttivät ja tekivät apaattisiki, jotenka lopetti lääkityksen ja pärjäsi kolmen pienen lapsen kanssa. On niin yksilöllistä, kelle sopii lääkitys ja kelle ei. Lääkkeitä on nykypäivänä niin paljon erilaisia, voi löytyä kokeilemalla se oikea.
Itselläni juuri nyt ei ole sairauteeni lääkitystä, kun imetän vielä. Mieheni kyllä kannustaa lopettamaan, koska mielialani vaihtelee kokoajan enempi. Eihän sekän jaksa kympillä kokoajan kannustaa, väsähtää välillä. Välillä ei huvita lähteä ulos ollenkaan, mutta pakko, kun tyttö ei nuku sisällä, teen lenkin ja se piristää. Olen huono puhumaan asiasta, eikä päällepäin minusta näy, että voin huonosti välillä. Itken välillä, ilman mitään syytä ja monesti tunnen, ettei mikään tunnu onnistuvan. Jotenkin aina selviän päivistä. Tsemppiä sulle ja etköhän sä jonkunlaisen sopivan avun löydä. Neuvolassa osaavat ainakin auttaa ja kuuntelevat. Ystävät ja läheiset tietenkin joille kannattaa kertoa tuntemuksista. Mulla auttaa välillä, kun kirjoitan ylös tuntemuksia, vähän niin kuin päiväkirja, saan purettua pahimmat paperille, mutta ikinä en varmaankaan, tule niitä lukemaan, senverran masentavaa luettavaa on :)
