En tiedä kaipaatko ollenkaan sitä toisenlaista näkökulmaa, kun minä en osaa kauheasti olla kateellinen kellekään, vaikka en ole elämässäni aina päässyt helpoimman kautta. Toki joskus mietin elämässä, että olisipa kiva jos itselläkin olisi asiat tuolla tai tällä tavalla ja jos se on saavutettavissa yritän saavuttaa ja jos ei niin hyväksyn tilanteen.
Pientä kiukkua ja hämmennystä on kyllä nyt herättänyt, kun esikoinen tuli pillereiden läpi ja nyt toinen ei meinaa tärpätä millään. Tietyllä tavalla sellaista "eikö nyt mikään voi mennä niinkuin suunnittelen" -tyyppistä ajattelua, mutta olen huomannut senkin aika turhaksi.
Mie oon tietyllä tavalla aika herkkä sellaisille negatiivisille tunteille niin olen opetellut suodattamaan niitä vähän sellaisella "onko tästä tunteesta hyötyä" -menetelmällä. Katkeruus ja kateus ovat todella kuluttavia tunteita niin pyrin minimoimaan ne elämässäni, kun niistä ei oikein seuraa mitään hyvää. Mietin aina miksi tunnen sitä tunnetta, sen jälkeen mietin voinko tehdä asialle jotain ja jos en niin pyrin hyväksymään tilanteen. Ehkä se on jotain sen hetkiseen hyvään keskittymistä ja sellaisten positiivisten tavoitteiden asettamista silloin, kun se on mahdollista.
