Norelia
Oman äänensä löytänyt
Onko teillä ollut mielessä kysymyksiä tai pohdintaa liittyen raskausajan ruokavaliorajoitteisiin? Entä suositteko itse ruokavaliossanne nyt jotain erityisiä tuotteita, joiden ravintoarvojen ajattelette olevan kasvavalle vauvalle hyväksi?
Itseäni vähän harmittaa, että sain ennen ekaa neuvolakäyntiä nettimateriaalia aiheesta, mutta ekalla käynnillä terveydenhoitaja sanoikin materiaalin olevan vanhentunutta ja Ruokavirasto on antanut uudet ohjeet. En myöskään oikein saanut vastauksia omiin kysymyksiin ja hoitaja tuntui suhtautuvan asioihin hyvin "lepsusti". Sanoi esimerkiksi, että kyllä sitä sushia voi syödä ja tehdä vaikka itse kun pyytää kalatiskiltä vähän tuoreempaa raakaa kalaa..
Suhtaudun itse asioihin myös niin, että pienistä määristä mitään tiettyä ruoka-ainetta ei välttämättä ole haittaa ja pyrin syömään monipuolisesti normaalia arkiruokaa. Suosin entistä enemmän kasviksia, hedelmiä ja marjoja. En kuitenkaan ehdoin tahdoin halua ottaa mitään turhia riskejä.
Omien päätösten tueksi olisi kiva saada riittävästi infoa, mutta näköjään neuvolasta en sitä ihan heti ole saamassa. Googlailukin tuottaa usein vain miljoonia eri ohjeita pohjautuen ihmisten omiin mielipiteisiin
Tällä hetkellä esimerkiksi himottaa tonnikala, mutta olenko ymmärtänyt oikein, ettei säilykeruokia ole suositeltavaa syödä kovin usein?
Entäpä nämä erilaiset teet. Jotain lämmintä tekee välillä mieli, mutta yrttiteet ovat pannassa. Mitä te olette tykänneet juoda?