Raskausajan negatiiviset ajatukset/tunteet

äippä92

äippä92

Silmät suurina ihmettelijä
Heippa! :)

Me taidamme kaikki kanssatoverit täällä olla niillä viikoilla että on varmasti esiintynyt joillakin jo mielialanvaihteluita sekä jonkinmoisia muita negatiivisia aatteita,joista saattaa vaikka syyllistääkkin itseään turhaan.. vaikka lapsi olisikin toivottu ja tekemällä tehty! Olisi mukava jos voitaisiin tänne jakaa näitä mietteitä, koska on mielestäni väärin että aina vain hehkutetaan kuinka ihanaa raskausaika on ! eikä koskaan puhuta näistä negatiivisista tunteista, joka olisi myös tärkeää! :)
 
Ja aina kun ne miehet ei meitä ymmärrä/ jaksa kuunnella, niin olisi tärkeää saada vertaistukea vaikka täältä muilta mamma tovereilta! :)
 
Musta ainakin alkaa tuntua siltä, että mun mies ei OIKEASTI ymmärrä, kuinka kaamea olo mulla on koko ajan, ja kuinka vaikeaa mun on tehdä yhtään mitään. Mä olen aivan tajuttoman väsynyt koko ajan, mun mahaan sattuu silloin tällöin, ja mua oksettaa ja etoo KOKO AJAN. Ja oksentelenkin aika usein.

Mies kyllä välillä kyselee että voiko hän tehdä jotain / tuoda jotain, mutta sitten aina välillä tuntuu syyllistävän mua, kun tiskejä alkaa kerääntyä tiskipöydälle ja koneessa lojuu samat puhtaat astiat kolmatta päivää... ruokaa en laita niin usein (yök, ei pysty!), siitäkin tuo tuntuu välillä loukkaantuvan ja huomauttelevan.

Se asioista piikittely ehkä ärsyttää mua eniten :mad:

Inhottava olo tulee siitä kun toinen syyllistää (luultavasti tahattomasti, mutta kuitenkin) mua siitä, etten jaksa tehdä kaikkea niin kuin ennen.


Mutta ei musta onneksi ihan koko ajan tunnu tältä, kyllä mies pääosin on kannustava ja ymmärtäväinen... joskus vaan risoo...
 
Hirveen hankala miehelle selittää miltä tuntuu. Huomaan että se huomaa mun voivan huonosti mutta koska ihan yhtäkkiä voikin joku haju öklöttää mitä eilen vielä pystyi esim. Syömään niin se ei ihan pysy perässä. Mut nyt kun on oireitakin ollut vähän vähemmän niin on jaksanu vähän selostaa tuntoja. Kyllä se puhuminen taitaa olla kulunein mutta toimivin tapa pitää negatiiviset fiilikset pois parisuhteesta.

Sent from my GT-I8190N using Vau Foorumi mobile app
 
Mulle on tullu (suhteellisen epärealistisia) kauhukuvia siitä, että riittääkö rahat ja mitä mun vanhemmat ajattelee siitä, että tieten tahtoen kesken opiskelujen tuun raskaaksi (miehen vanhemmista oon varma, että ne on vaan innoissaan).
 
Jep. Tuntuu et mies ei todellakaan ymmärrä mun oloa. Kumpikin siis haluttii kuitenkin lasta ja miehelle kanssa ensimmäinen...
Mut sillä oli tässä pari viikkoa sitten kommentti että noh, ethän sä kuolemassa ole ni.... kyseessä siis oli just joku siivoaminen kun en oikeasti ollut vaan jaksanut siivota. Jotenkin välillä itsellekki tulee sellai olo et liiiottelenko mä nyt si. Siitäkin tuli sanomista et ku kuitenkin jaksan töissä käydä mut kotona en si jaksakkaa tehä mitää...
Tää ny ehkä hieman rauhottanu mut on se välillä aika syyllistävää.
Ja moni asia ärsyttää vaan todella paljon. ja sit tuntuu et mies ei yhtää pehmennä "riitoja" tai nahisteluja. se jälkikätee sanoo et noh, kyl mä tiedän et sua ärsyttää pienestä mut si sillä hetkel ku joku mua ärsyttää ni ei se sen asian anna olla.
huoh. olipas vuodatus....
Orgona, mulla hieman sama ongelma et miten kerron omalle äidille. Tiedän et se on loppujen lopuks innoissaa mut mulla myös opiskelut kesken (lisäkoulutusta siis vain... ammatti on jo...) ja kesken kaiken raskaaks halusin... Noh, parin viikon päästä tiedän si :D
 
Muokattu viimeksi:
Meillä mies on se fiksu meistä onneks vaikkei voikaan ymmärtää mitä käyn läpi vaikka selitän. Mä oon se joka miettii välillä että kenen hiton hyvä idea tää oli?? (Mun, ja ihan ajatuksella mietitty miehen kanssa, kunhan panikoin)
Musta tulee kauhee ryhävalas ja sit mun elämä on ohi jne jne eli kaikkee ihan jopa mulle, erittäin ikiteinille, lapsellisia ajatuksia ja pelkoja. Mut kai ne kuuluu asiaan, kyseessä kuitenkin on aika mullistava juttu. Ohi ne menee nopeasti onneksi kuitenkin eikä mua oikeesti kaduta, pelotta paikoin kyllä, et miten sitä selviää. Mutta selviää muutkin, eiköhän mekin. :)

Sent from my GT-I9195
 
Mä saatan nyt itkeä tätä oloani, joka alkaa olemaan niin kestämätön ja väsyttävä. Mulla ei ole voimia mihinkään. Koko ajan on huono olo, ihan pikkiriikkisen helpottaa hetkeksi kun on jotain saanut syötyä, mutta ei se paljoa auta. Ja koko ajan saa jännätä että koska tulee oksennus.
Ja sitten kun olen itkeä pillittänyt, niin sitten mua alkaa ärsyttämään se, että itkin.
Mä en kuvitellut alkuraskauden olevan tällaista. Ja mä en kuvitellut pahoinvoinnin olevan tällaista.

Pitäisi silti vaan jaksaa, tämä pitä pikkuisen takia kärsiä. Jotenkin vaan silti mietin välillä, että miksi kaikilla ei ole tällaista? Miksi toiset pääsee paljon vähemmällä huonolla ololla? Se ei tunnu reilulta. Mutta turha tuollaista on hautoa, ei se mitään auta...
joskus vaan masentaa tämä saamattomuus ja se, etten ole ollenkaan oma itseni.

Onneksi välillä on niitä hyviäkin hetkiä, kun ei ole niin paha olo ja saa kömpiä miehen kainaloon ja mies silittelee masua ja hölmö jutteleekin jo välillä Pähkinälle kutittaen hengityksellään ihoani. Kun jutellaan vauvasta ja suunnitellaan tulevaa.

Kai tämä siis on kaiken sen arvista, mitä heinäkuu tuo tullessaan!
 
Martuti, onneks tilanne tasaantuu jonkun viikon päästä.. Hormoonit ainakin tasoittuu ja toivon mukaan pahoinvointi häviää. Tosi monet rypee aika syvällä tän ekan kolmanneksen, niin minä ainakin aina. Toisella kolmanneksella alkaa kunnolla nauttia raskaudesta! Olo on seesteinen ja mieli rauhallinen, paha olo on poissa ja vatsa alkaa pyöristyä. Muutaman viikon kun vielä jaksat niin alkaa helpottaa :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mulla kanssa aika sekavat fiilikset.ehkä sen takia että koko :)tää juttu on niin uutta ,enkä ole kerennyt perehtyä kunnolla asioihin :) mutta eniten ihmetyttää tää odottaminen sinne ekaan ultraan asti mikä on vasta vko 13 :O onko oikeasti niin että ei mitään varmuutta saa omalle ololle ennen sitä että ihmisellä on vain positiivinen raskaustesti ja siitä seuraava "todellinen" tilanne vasta ultrA!
 
^ Näin se ikävä kyllä taitaa olla, ellei itse halua alkuraskauden ultraan.

Musta tuntuu, että mulla on koko ajan vaan paha mieli... herkästä itkettää ja suoraan sanottuna vaan v*tuttaa kaikki vaivat, kun maalataan niin huippuihanaa kuvaa, miten hypermageeta koko raskausaika on. Kyllähän minä tiesin, että paskaa jauhavat, mutta en silti odottanut itselleni kaikkia tyhmiä vaivoja, minkä ansiosta saan itseni tuntemaan oloni entistä rumemmaksi jne. Eiköhän se ilo ja riemu lisäänny, kun alkaa nämä hormoonit tasaantua, eikä tarvitse alkaa märisemään joka asiasta... :wink
 
^ Täytyypä lukaista, varsinkin kun muuten olen aika paljonkin Anna-Leena Härkösen teoksia lukenut :) Kiitos vinkistä!
 
åke, ai ei innostunut, jännä juttu :wink Mun miestä ei ainakaan saa lukemaan mitään muuta kuin Juoppohullun päiväkirjoja ja Aku Ankkaa... :p Mä luen sitten senkin edestä.
 
Minulla on ollut lähinnä ristiriitaisia tunteita masun kasvaessa ja vauvan liikuskellessa, välillä aivan onnesta soikeana ja välillä taas pelottaa... Onneksi minulla on maailman kiltein ja ymmärtäväisin mies, ei ole koskaan vielä vähätellyt oloani. Itseäni tuo Anna-Leena Härkösen kirja aikoinaan ahdisti kovastikin enkä nyt ainakaan uskaltaisi lukea sitä o_O
 
Kirsikka, se on kyllä tärkeää, että mies ei vähättele eikä aliarvioi, varsinkin jos itsellä on epävarmat oltavat. Hyvä että sulla on näin! :)
 
Mä luin sen esikoista odottaessa. En myöskään tiennyt mistä kirjoittaa, Härkösen kirjojen lukijana otin vaan sen hyllystä. Mä tykkäsin silloin, mutta nyt kun kakkosta yritettiin vuosikausia niin saattaisi olla liian ahdistava..

Martuti, mun mies on lukenut noiden sun mainitsemien kirjojen lisäksi yhden Jouni Hynysen kirjan :grin

Tähän osioon ei oikein sovi kirjavinkit, mutta saatan muuten unohtaa eli Eve Hietamiehen Yösyöttö. Tosin saattaa sekin aiheuttaa ahdistusta :grin
 
Ei mulla se Yösyöttö aiheuttanut ahdistusta (tai no olen sen kyllä ennen raskautta lukenut). Tosi hyvä kirja! Ja sen jatko-osa myös, Tarhapäivä.
Ehkä Eve Hietamiehen kirja Puolinainen oli aavistuksen ahdistava, sillä se kertoo lapsen yrittämisestä ja monen monesta keskenmenosta...

Ja juu ehkä kirjajutut meni nyt vähän off topic, mutta ei kai se niin nuukaa ole :wink
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top