Raskaus ja seksi

Me harrastetaan enemmän. Tai siis ihan alkuraskaudesta ei kiinnostanu mut nyt vois olla koko ajan peittojen välissä
 
Mulla ei tee mieli yhtään! Limakalvot ihan kuivat, ja mun ominaistuoksu on muuttunut jotenkin toisenlaiseksi - josta en itse pidä.
 
Mä olen niin korona-stressaantunut että ei kyllä. Puolison kanssa mietittiin, että jos tulee koronavauvoja niin kuin julkisuudessa on puhuttu, niin lienevät esikoisia :hilarious:
 
Johtuukohan ikävä, lähes polttava paineentunne alapäässä siitä kun bebe majailee niin alhaalla? Peitto on heilunu nyt n. Kerta viikkoon ja mulla on aina 2-3 päivää aktin jälkeen paikat kipeänä/jomottavat, vähän samaan tyyliin kuin synnytyksen jälkeen :nailbiting: välillä jomotus säteilee polvitaipeisiin asti... lääkärineuvolassa maaliskuun alussa oli ainakin kohdunkaula tiukasti kiinni vielä, eli en usko siitä olevan kyse.
 
On vaikuttanut, melkein kokonaan seksi loppunut, ehkä 1-2kertaa enää kuukaudessa
 
Meillä ei tuleva iskä oikein uskaltaisi seksiä harrastaa ollenkaan. Antaa kyllä, jos minä pyydän mutta sanoo, että mielessä koko ajan tunne, että pelkää, että vauvalle sattuu jotain. Vielä 19 viikkoa jäljellä, puuuuuuh.....


Kiinnostavaa. Tiedätkö miten hän ajattelee, että lapselle sattuisi jotakin? Nim. Miehillä naisten anatomia ja raskaustiedot eivät aina ole aivan kohdillaan.
 
Silloin tällöin käyn haikein mielin kurkkaamassa täällä elokuisissa, mitä teille muille kuuluu... :shy:Itsensä kiusaamista. :sorry:

Minä en ole enää raskaana, mutta silloin kun olin, niin halutti enemmän kuin tavallisesti. Paitsi sitten, kun oli tullut kolme kertaa veristä vuotoa yhdynnän jälkeisinä päivinä. Siihen loppuivat yhdynnät ja lähes kokonaan koko rakastelukin.

Heti plussaamisen jälkeen olin saanut vakuutella miehelleni, ettei seksistä ole mitään haittaa vauvalle. Kun sitten tuli keskenmeno, niin minusta tuntuu, ettei mikään enää saa miestä uskomaan, että se ei normaalisti ole vaarallista, eikä johtunut nytkään seksistä. Hän mietiskeli jo ääneen, että jos tärppää uudestaan, niin täytyy sinnitellä ilman odotuksen aika. :sad001
 
Pelkää painavansa jos on päällä. Ja muutenkin kun on aika kookas (you know), pelkää jotenkin ”rikkovansa” jotain. Ei uskalla, vaikka kuinka vakuutan, ettei mitään tapahdu.

Voih, no jo vain on.. kun kuitenkin asentojakin on monenlaisia. Ja vaikka ois kuinka kookas elin, ei se läpi mene kohdunkaulasta lasta häiriköimään Mutta toki hänellä on myös oikeus kieltäytyä.. sulla tietty voi olla hyvä hetki pyytää suuseksiä tms. Jos se tuntuu susta hyvältä
 
On oikeus kieltäytyä. Ja käytännössä jos miestä kovasti hermostuttaa ja pelottaa lapsen puolesta, niin tahtoo olla niin, ettei ainakaanyhdyntä onnistu sitten.
 
Hei onnenomena, kiva kuulla sinusta taas :Heartred Jos saa kysyä niin selvisikö teille koskaan mistä keskenmeno johtui? Olet ollut mielessä useasti.
 
Hei onnenomena, kiva kuulla sinusta taas :Heartred Jos saa kysyä niin selvisikö teille koskaan mistä keskenmeno johtui? Olet ollut mielessä useasti.

Kiitos! :Heartred Saa kysyä, mutta syy ei ole vielä selvinnyt. Voi mennä kesään asti. Jos selviää ollenkaan. Mutta mitään tulehdusta ei löytynyt.

Muoks. Voin käydä kertomassa, kun tulokset tulevat, että mitä sanoivat.
 
Vaikea sanoa. Mua haluttaa enemmän kuin normaalisti, mutta silti jostain syystä seksin harrastaminen sattuu todella paljon. Varsinkin alku ja sekin jälkeen tunnen polttavaa kipua alapäässä. Mulla on aikaisemmin ollut jatkuvasti bakteeritulehduksia, mutta ne on hoidettu. Alkuvuonna oli samanlaiset oireet ja mitään syytä ei löytynyt. Liukkari ei auta yhtään ja tuntuu, että pahentaa vain, kun alapää on tulessa. Mulla olisi apteekista yksi pakkaus hakematta bakteerivagioosiin tarkoitettua lääkettä, mutta en tiedä kuinka hyvä on jatkuvasti vetää sitä kuuria (raskauden alussa otin saman kuurin ja ei kuulemma haittaa).

Hormonit ja ikä tietysti vaikuttaa, mutta harmittaa olla jatkuva pettymys miehelle, kun seksin harrastaminen on minulle pakkopullaa kipujen takia, mutta en halua myöskään koko aika sanoa ei. Muuten seksiä ei olisi ikinä,ei koskaan. Tätä oli jo ennen raskauttanikin. Nuorempana ja suhteen alussa eli 7v sitten harrastettiin seksiä monta kertaa päivässä:sad001 Tämä on ollut suhteessa jo pitkään iso kompastuskivi, kun syytä ei vain löydy osaltani :sad010
 
Suunnilleen 1-2 kertaa viikossa tulee harrasteltua, varmaan samaa mitä ennen raskauttakin. Nyt kun maha on jo iso ja painava, niin varovasti tulee harrasteltua lusikassa. Toisekseen oma alakerta on jo niin turvoksissa että herkkyys ei ole sitä mitä joskus on ollut, ja kesän tukaluus pistää jo miettimään että kuinka lähelle itseään kuumana hohkaavan miehen sängyssä haluaa. :D

Mutta joo, eipä tuo raskaus ole muuten puuhailuun vaikuttanut, varmaan jatketaan samalla tyylillä koko raskaus. Näin on ainakin edellisissä raskauksissa onnistunut. Alkaahan meillä ikääkin olla, minä vähän alle ja mies vähän yli 40v, joten pärjää vähän vähemmälläkin jumppailulla. Toista se oli silloin vastarakastuneena nuorempana. :rolleyes:
 
Vaikea sanoa. Mua haluttaa enemmän kuin normaalisti, mutta silti jostain syystä seksin harrastaminen sattuu todella paljon. Varsinkin alku ja sekin jälkeen tunnen polttavaa kipua alapäässä. Mulla on aikaisemmin ollut jatkuvasti bakteeritulehduksia, mutta ne on hoidettu. Alkuvuonna oli samanlaiset oireet ja mitään syytä ei löytynyt. Liukkari ei auta yhtään ja tuntuu, että pahentaa vain, kun alapää on tulessa. Mulla olisi apteekista yksi pakkaus hakematta bakteerivagioosiin tarkoitettua lääkettä, mutta en tiedä kuinka hyvä on jatkuvasti vetää sitä kuuria (raskauden alussa otin saman kuurin ja ei kuulemma haittaa).

Hormonit ja ikä tietysti vaikuttaa, mutta harmittaa olla jatkuva pettymys miehelle, kun seksin harrastaminen on minulle pakkopullaa kipujen takia, mutta en halua myöskään koko aika sanoa ei. Muuten seksiä ei olisi ikinä,ei koskaan. Tätä oli jo ennen raskauttanikin. Nuorempana ja suhteen alussa eli 7v sitten harrastettiin seksiä monta kertaa päivässä:sad001 Tämä on ollut suhteessa jo pitkään iso kompastuskivi, kun syytä ei vain löydy osaltani :sad010

Tiesitkö että raskaana ollessa voi käyttää esim. Vagisania. Tuttava kehui tätä
 
Takaisin
Top