Raskaus ja parisuhde

rentoreetta

rentoreetta

Jostain jotain jo tietävä
Tässä ketjussa saa avautua parisuhteen kiemuroista,niin hyvässä kuin pahassakin. Millä tavalla toinen osapuoli tukee, ymmärtää, auttaa raskaana olevaa rakastaan? Millä tavalla itse koet oman rakkaan tänä hormoonihuuruisena aikana?

Mulla on aika paha tilanne. Asutaan miehen kanssa erillään koska yhteiselo ei toiminut odotetulla tavalla. Nyt mua ei seksi vois vähempää kiinnostaa kun olen raskaana, eikä myöskään miehen läsnäolo. Aiemmin pupuiltiin vähän väliä, ja mies on viriili, eli hänelle tää on yhtä kärsimystä.
En osaa sanoa mistä se johtuu, mutta oon paljon paremmalla tuulella kun olen pojan kanssa kaksin. Nyt mies sanoi että nähdään sitten kun olen synnyttänyt. Kerroin että voi tulla mukaan neuvolaan, missä neuvolatäti kertoo hormoonihuuruista, jospa saisin ymmärrystä, mutta ei ollut kiinnostunut.

Eli, näin iloisesti meillä nyt :violent006
 
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe :grin Kyllähän se suhde muuttuu jollakin tapaa. Itse olen ainakin herkkä miehen kommenteille, loukkaannun superhelposti. Läheisyyskään ei niin enää must juttu kuin ennen. Jotenkin elämä keskittyy omaan napaan. Ja hermot menee heti jos toinen ei ymmärrä heti sekunnissa mitä tarkoitan.
Aika ymmärtäväinen on silti toinen osapuoli ollut. Ja suojeleva :)

Meidän parisuhde muutenkin koki kovia viime vuoden puolella. Miehen entinen puoliso on psyykkeeltään epätasapainossa ja osaa kyllä vaikuttaa meidänkin elämään. Huippuhetki oli hänen psykoosi ja sen myötä kaikki sossukäynnit lasten takia ja sen jälkeen lasten asumisesta vääntö ym. Ja kaiken lisäksi tämä sekopää syyttää minua kaikesta :smiley-angry026 Tämä kaikki vei mieheni kaiken energian joten minä siinä sitten jäin listalla viimeiseksi. Tässä nyt yritetään parantaa parisuhdetta minun hormoonihöyryissä :laughing001
 
Kukkis kuulostaa tutulta paitsi ettei meillä ollut exiä kuviossa vaan muita vakavia jutskia. Ihme että hengissä selvittiin viime vuodesta. On se parisuhde niin hauras välillä ja herkkä ympäristön muutoksille.
 
Mun mies on kyllä kiinnostunu raskaudesta ja mun voinnista. Oon yllättyny miten hyvin se on ottanu huomioon mun jäätävän väsymyksen ja pahanolon. En oo jaksanu tehä mitään kotitöitä vähään aikaan ja vapaa päivinäkin vaan siirryn aamulla sängystä sohvalle ja illalla takaisin koska oon vaan yksinkertasesti niiiiin väsyny. Mä luulin että tästä saadaan vielä riita aikaseks, mut toistaseks niiltä on vältytty.:sleep002
 
Me päädyttiin nyt siihen ratkaisuun että lähdetään eri teille. Tai minä päätin. Jatkan esikoisen kanssa kahdestaan niin kuin tähänkin asti, nyt vaan ei tarvitse huolehtia pojan lisäksi muista :notworthy
Tottakai se on iso päätös ottaa vastaan uusi tulokas yksin, mutta kyllä me pärjätään, ja apua saa pyydettäessä :)
 
Meillä kyllä kanssa parisuhteessa välit paukkunu. Välillä ihan jäätävää huutoa puolin jos toisin, välillä itketään molemmat. Eikä tuo mun äiti tilannetta ainakaan helpota. Itsellä ollut voimat vähissä muutenkin koko raskauden ajan tähän hetkeen asti, ei millään jaksais vääntää enää siitä mihin äiti on sekaantunut ja mitä se on sanonu. Valitettavasti avomiehestä näkee että tilanne häntä vaivaa kovasti ja yleensä purkaa turhautuneisuutensa muhun.. Harmi vaan kun ovat äitini kanssa molemmat yhtä jääräpäitä. Onneks ollaan kuitenkin jo puolivälin tienoilla menossa ni ei ehkä tää tilanne rauhoittuu viimeistään sitte täysin kun "Alien" maan päälle putkahtaa.

Välillä on käyny jo lusikoiden jakokin puolin jos toisin mielessä, olisko kuitenki helpompaa? Jostain kuitenki kaivaa sitä energiaa ja jaksaa yrittää. Toista kuitenkin niin kovasti rakastaa.

Mutta kuten sanottu, kaikki selviää aikanaan. Sitä jään odottelemaan.
 
Meillä taasen eilen takana ihan hirvee riita kun pinnat kireällä ei aina sitä ymmärrystä riitä:shifty:
kyllä on vähän suhde joutunut koetukselle kun tuntuu ettei tolle äijälle mene kaaliin et mä
En vaan pysty/jaksa/voi tehdä asioita ihan samaan tapaan kun aiemmin ja että sen pitää ottaa enemmän vastuuta ja hoitaa asioita mitkä multa jää, tulleen muuten sujunut ihan Ok mut aina välillä kyl tulee asian tiimoilta otettua yhteen kun tuntuu että voisin sitä tukea ja epäitsekästä huolenpitoa tarvita myös silloin kuin miehellä sattuu olemaan huono hetki eikä vaan silloin kun se on "helppoa"
 
Meillä on parisuhde parantunut aivan todella paljon raskausaikana. Mies on ottanut oikein asiakseen pitää minusta ja vauvasta huolta ja tekee paljon asioita pyytämättä. Riidatkin nykyään ratkastaan juttelemalla ja mahd nopeesti eikä parin päivän päästä huutamalla ja ovia paiskomalla. Saan olla ylpeä tuosta ukosta <3
 
Minni2 sanoi:
Meillä on parisuhde parantunut aivan todella paljon raskausaikana. Mies on ottanut oikein asiakseen pitää minusta ja vauvasta huolta ja tekee paljon asioita pyytämättä. Riidatkin nykyään ratkastaan juttelemalla ja mahd nopeesti eikä parin päivän päästä huutamalla ja ovia paiskomalla. Saan olla ylpeä tuosta ukosta <3
Click to expand...
Just olin melkeen samoilla sanoilla kertomassa meidän suhteesta :) ihana mies <3 Toivottavasti te, joilla on parisuhde nyt kovilla asiat selviytyisi! Tsemppiä!!
 
Jännä, että tää nousee täälläkin just nyt. Meillä eilen aivan jäätävä riita suht pienestä paisu melkein siihen, että olin valmis pakkaamaan tavarat. Ihanaakin osaa kyllä olla. Auttaminen ja kotitöiden tekeminen on aina ollut vähän pyytämisen päässä, alkuraskaudesta mies auttoi todella paljon ja nyt se on taas jäänyt :/
 
Onkos parisuhde rintamalla muutoksia tullut matkan edetessä?
 
Meillä ainakin on suhde mennyt vaan parempaan suuntaan ja molemmat ottaa toisiaan enemmän huomioon. Seksiä tosin ei oo ollut nyt hetkeen, ihan vaan mun kipujen ja olojen takia mikä ei miestäkään tunnu edes haittaavan. Musta tuntuu, että oon vähän rakastunut tohon mun miekkoseen uudestaan. Hän ottaa mut niin erilailla nykyään huomioon ja tekee asioita, joista ennen vaan uneksin :)
 
Meillä menee kans oikein kivasti. Isoja tai edes niitä pieniä riitoja ei oo kyllä ollu. Oon ollu positiivisesti yllättyny siitä, kuinka hyvin tuo toinen puolisko sietää mun vaihtuvia mielialoja. Itkusia päiviä mulla on tuntunu olevan viime aikoina vähän normaalia enemmän ja tuossa päälle viikko sitten samalla avauduin mieltäni vaivaavista asioista. Lähinnä se taidan olla minä, joka tätä nykyä osaa sanoa ikävästi, mikäli tällaisia tilanteita välillä tulee. Siinäkin sitten itku silmässä pyytelin myöhemmin anteeks, jonka jälkeen saatiin juteltua asioista vähän aikuismaisemmin.

Mies osaa kyllä tosi hyvin huomioida mun jaksamisen tätä nykyä ja se näkyy mm. kotitöiden teossa. Toki teen kaikkia muita kotihommia entiseen tapaan, mut imurointi on jääny miehen harteille, koska mulla ei oikein alaselkä tykkää siitä hommasta. Tuossa jokunen ilta sitten sain vähän pahaa silmää ja saarnan, kun olin menny vaihtamaan verhot omatoimisesti. Kauppakassitkin toinen kantaa mielellään ja minä narisen ja valitan sitten sitä, että en ole toimintakyvytön. Myönnetään kyllä, että välillä teen tyhmyyksiä ja kuvittelen jaksavani tehdä entiseen tapaan, mikä sitten kostautuu myöhemmin. Siitä ei oikein mies tykkää ja saan kuulla kunniani! :D
 
Uskomatonta että tämäkin ketju löyty täältä, oon niin miettiny et löytyykö kohtalotovereita joiden parisuhde on koetuksella ja kyllä näyttää löytyvän. Mun mies ei voi ymmärtää raskausajan väsymystä ei alkuraskaudessa eikä varsinkaan nyt lopussa. Mä kun oon nyt sairaslomalla niin mun ois puunattava koko 3 kerroksinen kämppä vaan kun mulla on nyt aikaa. Nostorajoitus on määrätty joka hankaloittaa kaupassa käyntiä mikä sekin on mun vastuulla. Imuroida ei saa eikä luututa lattioita kohdunkaulan pehmenemisen takia ni helppoo sit siivota prkl. Ollaan niin monet riidat saatu aiheesta aikaseks ettei enää jaksais tapella. Ruuan laitto jää mulle, samoin pyykinpesu sekä tiskit. Sit teen mitä pystyn lepään välillä ja jatkan hetken päästä. Illat menee enemmän ja vähemmän kivuissa riippuu miten oon rehkiny päivällä. Itkeny en oo kertaakaan, en vaan jaksa tuhlata kyyneleitä kun ei se mitään muuta. Kyllä toisaalta tuntuu olevan vauvasta innoissaan ja huolehtii en nostele liikaa, mutta mun hyvinvoinnin sivuuttaa täysin. Illalla nykyään kyllä rasvaa ja hieroo jalkoja ihan pyytämättä. Voi te onnelliset naiset joiden mies välittää myös teistä.
 
Kurjaa :( Ei kyllä kuulosta kovin tasaiselta tuo jako. Auttaisko jos ihan paperille laitatte kotihommat ja jaatte ne siten, että molemmat ovat tyytyväisiä. Ehkä mies huomaisi että sä teet paljon enemmän, vaikka koti on yhteinen.

Meillä on sovittu, että kotona olevan ensisijainen homma on huolehtia lapsesta ja sen päälle tehdään se, mitä jaksetaan. Kun toinen tulee illalla kotiin, niin hoidetaan loput. Ja turhan tarkka ei saa olla, muuten saa raataa kaikki illat :) Tämä toimi ainakin esikoisen vauva-aikana, ja nyt jatketaan samalla linjalla. Toki mä teen vaikka ruoan päivällä jos vaan mitenkään jaksan, mutta jos en, niin mies ei siitä saa valittaa. Mä olen kyllä yleensä se, joka pyykkikoneen laittaa päälle ja patistaa miehen vessanpesuun, koska mä huomaan sellaiset asiat ennen kuin mies. Mutta kun sanon, niin kyllä mies sit viikkaa pyykit ja pesee vessat.
 
No miehen mukaan mulle kuuluu kotityöt kun nyt ainoana meistä tekee töitä ja joo yleensä 8-10 tuntisia päiviä, urakkaluontosesti rakennushommia eli vapaata ei paljoo oo, mut nyt on ollu himassa urakoiden välissä ja jotenkin oletin et nyt sitten osallistuu enemmän. Onneks alkuraskaus oli helppo kun ei mitään pahoinvointeja ollu ni hyvin jakso tehä kotihommat ja käydä töissä tosin väsymys sillon vaivas niinku varmaan meitä kaikkia. Miehel on lievä adhd vaikka ei sitä ite myönnä, kokoajan pitää olla menossa tai jotain tekemässä ni sen takia ei vok sietää sitä kun toinen makaa sohvalla ja on tekemättä mitään. Ja kaikista ikävintä on se kun ees yrittää miellyttää ja tekee kaiken minkä jaksaa ni kiitosta ei heru ja saa vaan kuulla kuinka oon laiska eikä musta oo mihinkään, perhana sentään tässä kokoajan kärsin erilaisista kivuista ja kolotuksista ja kannan hänen lasta missä on jo ihan tarpeeks tekemistä:(
 
Ellikki, sä oot aikamoinen sissi, ku jaksat tuon kaiken. Ei oo helppoo koettaa jaksaa hoitaa kotia, kun raskaus painaa viikko viikolta enemmän. Se on totta, että toinen ehkä ahkeroi siellä töissä kovastikin, mutta ei se kyllä mun mielestä ole ihan niinkään, että sen myötä kotihommat jäis vain toisen harteille. En tiedä, miten muut sen ajattelee, mutta mä kyllä näkisin nykypäivänä kotitöiden jakautuvan tasaisemmin molempien parisuhteen osapuolien välille. Totta kai se molemmille sopiessa varmaan on ihan ok, mutta tilanteissa, joissa esim. terveys tai vaikkapa juurikin raskaus rajoittaa, olis mietittävä asia uusiks.

Meillä on aikoinaan ihan kunnolla asia puitu, koska ollaan vähän erilaisia ihmisiä tekemään kotitöitä. Olen kuullut myöskin joskus ammoisina aikoina perusteeksi kotitöiden epätasaiselle jakautumiselle tuon minä teen tällaista työpäivää-kommentin, mutta sitkeiden keskustelujen tuloksena siitä on kyllä päästy yli. Nykyään tehdään kotitöitä neuvotellen ja toista kuunnellen. Etenkin nyt raskausaikana on ollu selvää se, että mä en niitä raskaampia imurointeja enää tee entiseen tapaan. Välillä on päiviä, jolloin toinen tekee enemmän, mutta se kyllä aina tasataan jossain kohtaa.

Älä ihmeessä suostu oman terveytes kustannuksella siihen, et tuusaat kodin kiiltäväks. Sä saat nyt ottaa iisimmin hetken aikaa. Teet sitten myöhemmin taas hommia enemmän, kun jaksaminen antaa sille myöden.
 
Kiitos kannustuksesta, sen oon päättäny etten rehki enää yhtään enempää minkä olo sallii ja oon myös miehelle siitä ilmottanu. Hän sitten vaan suutuspäissään huomauttelee kuinka toivois et kotona ois siistiä mut ei oo, oon sen nykyään antanu mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos:) Tänään ekaa kertaa osotti ymmärrystä ku tuli kotiin tultua asioilta tiedustelemaan koska oon ruokaa aikonu tehdä ni sanoin vaan et sitten ku selkäsärky on helpottunu et voin seistä hellan ääressä, ja sit ruokaa laittaessa toi tuolin johon pääsin lepäämään ku oli hetken seurannu mun seisomista. Toivotaan nyt et ymmärrystä viimein alkais olee, mä sanoin äske et häntä muuten täällä muitten kesken foorumilla arvostelen et tais kolahtaa viimeinkin:D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top