Raskaus ja hampaiden hoito

Kaaho

Kommentoinnin ninja
Helmikuiset 2023
Miten pystytte hoitamaan raskausaikana hampaita?

Mulla on ennen raskausaikaa jo ollut tarkkaa mitä hammastahnaa voin käyttää ja silti yökkäyttänyt helposti. Nyt raskaana hampaiden pesu aiheutti yökkäysten lisäksi ihan oksentamistakin etenkin takahampaita pestessä. Nyt raskaana ostin sitte vauvojen hammasharjan, koska se on pienempi ja lisäksi hankin apteekista ökykallista hammastahnaa, joka ei vaahtoa eikä maistu juuri miltään. Nää on helpottanut hampaiden hoitoa.

Lisäksi ehdin juuri raskauduttuani käydä hammaslääkärissä, joka suositteli suuhygienistillä hammaskivenpoistoa. En vaan nyt ole uskaltanut varata aikaa suuhygienistille, kun on muutenkin tätä raskausajan pahoinvointia että epäilen ettei hammaskiven poisto onnistuisi.

Kokemuksia ja vinkkejä?
 
Alkuraskaudesta oksensin useamman kerran hampaita pestessä, mutta nyt kun on 14+ niin on alkanut onneksi helpottamaan hieman. Muistelin myös että joskus suosittelevat menemään hammaslääkäriin juuri vasta toisella kolmanneksella jolloin pahoinvointi monesti on helpottanut. Hammalääkärille /-hygienistille olen myös aina sanonut että minulla on herkkä oksennusrefleksi, jolloin ovat tosi hyvin ottaneet sen huomioon käsitellessään takahampaita.
 
Aloin pitää parempaa huolta hammasväleistä, ja onneksi hampaiden harjaus ei aiheuttanut mitään yökkäilyä. Nyt hammasväliharjat on loppuneet, pitäisi ostaa uusia. En edelleenkään muista pestä hampaita aamuisin… Mulle huhtikuussa hammaslääkärillä suositeltiin suuhygienistillä käymistä, pitäisi käydä nyt toisella kolmanneksella. Mutta en ennen kuin olen ostanut lisää hammasväliharjoja! 😂
 
Yökkäily ja oksentelu hampaita pestessä on onneksi loppunut. Nyt pystyy hyvin sen suositellun 2-3 minuuttiakin pesemään. Varasin itselle ensi viikolle suuhygienistin ajan. Tehdään hammaskiven poisto ja soodaputsi. Otin aamuajan ja aion mennä syömättä. Eli jos oksettaa niin ei pitäisi tulla kuin pienesti sappinesteitä. Koko päivän syödyt ateriat ois inhottava oksentaa 🤢

Onko muut käyneet tai menossa hoidattamaan nyt raskausaikana hampaita?
 
Hyvä että hampaiden hoito onnistuu nyt paremmin!

Mä kävin raskauden alussa tarkastuksessa eikä siellä todettu omaksi kummakseni reikiä, vaikka viimeksi sellaisia on paikattu yli viisi vuotta sitten. Hammaskivikin on pysynyt poissa, pitäisi vaan jaksaa käyttää edelleen hammaslankaa kun ikenet on tulehtuneet 😣
 
Oon autuaasti unohtanut hammasväliharjan ehkä pari viikkoa sitten, pitää tsempata. Ja se suuhygienistin aika pitäisi kyllä varata!
 
Mä kävin alkuraskaudesta pahimpaan yökkäilyaikaan hammaslääkärissä ja hygienistillä. Mulle hammaslääkäri sanoi, että jos tekee pahaa pestä hampaita yms. niin kokeilee syödä ensin jotakin ja pesee tosi sotkusesti ne hampaat suu auki että kaikki valuu vaan ulos eikä yritäkään pitää suussa. Sit se kanssa sanoi, että jos sekään ei auta niin sitten pesee esimerkiks vasta lounasaikaan hampaat niin jos ois helpottanu. ite kans oksentelin ja edelleen jos yritän pestä tyhjällä mahalla hampaat niin oksennan. Toki tätä oli ennen raskauttaki että aina yökin :D
 
Kiitos vinkistä. On varmaan sotkuinen tapa pestä suu auki, mutta jos mahan sisältö pysyy silloin sisällä niin parempi tapa varmasti.
 
Itse koin kanssa just näin, eihän se miellyttävää ollut mutta ei tarvinnut joka kerta oksentaa.
 
Sain vihdoin käytyä suuhygienistillä. Tehtiin hammaskivenpoisto. Suuhygienistin mielestä soodaputsia ei tarvinnutkaan vaikka hammaslääkäri oli sitä suosittanut. Selvisin ilman yökkäilyjä käynnistä. Oon ollu kiinnostunut hammaisvalkaisusta mutta en oo koskaan sitä teetättänyt. Sitä ei vois nyt mulle tehdäkään kun olen raskaana ja oli ientulehduskin. Imettäjille ei myöskään voi tehdä.
 
Kävin poistattamassa viisauden hampaan n. 14vk. Mutta mulla ei hampaiden harjaus yms. Ole aiheuttanut yökkäilyä tai pahoinvointia. Kaikki pahoinvointi loppu n. 7vk.
 
Sinulla loppui pahoinvointi onneksi tosi aikaiseen. 👍 Pitikö viisaudenhampaan poiston jälkeen syödä rutiinisti joku antibiootti / kipulääke tms. kuuri? Miten minä muistelen että mulla olisi pitänyt jotain lääkettä syödä. Toki en silloin ole ollut raskaana.
 
Sillon kun en ollut raskaana niin annettiin antibiootti kuuri mutta nyt kun olen raskaana niin ei anettu mitään. En tiedä sitten vakuttiko siihen että en saanut antibiootti kuuria poiston jälkeen kun olin muutama viikko aikasemmin joutunut syömään antibiootteja siihen hampaaseen🤷‍♀️
 
Ah, tajusin just ettei hampaiden peseminen oli yökkäyttänyt Minua aikoihin!! 🥰

Lisäksi töissä remonttipöly ja tunkkaisuus ei ole häirinnyt mua viime aikoina niin paljon.

Ehkä nämä kertoo että nuo on liittynyt erityisesti alkuraskauteen.
 
Mulla on viime aikoina alkanut taas yökkäily hampaita pestessä, mutta vain aamuisin. Oon eri hammastahnojakin yrittänyt kokeilla mutta ei oo ollu apua.
 
Ootteko käyny nyt raskauden jälkeen hoidattaa hampaita? Mä en tiedä onko noi yksityisellä innokkaampia suosittelemaan käyntejä aina jonkun syyn perusteella. Just ennen raskautta kävin Hammasmehiläisellä hammaslääkärillä. Hän suositteli 6kk välein hammaskiven poistoa mulle koska mulla on ientulehdusta. Kävin sitte alkuraskaudesta ja loppuraskaudesta suuhygienistillä. Nyt 5kk vauvan syntymästä kävin taas suuhygienistillä joka poisti hammaskiveä ja teki jonkun putsauksen. Sanoi että hormonit vaikuttaa suussakin ja vielä raskauden jälkeen. Siksi suositteli että menisin vielä hammaslääkäriin. Sanoi ettei mitään hälyttävää näkynyt niin ei väliä että menenkö kahden viikon päästä vai kahden kuukauden päästä. Kunhan nyt lähiaikoina kuitenkin. Mietin että hoitaisivatkohan julkisella läheskään näin tiheään. En oo tällä nykyisellä paikkakunnalla käynyt kertaakaan julkisella hammashoidossa vaikka asuttu tällä paikkakunnalla kohta 10v.
 
Pitäis mennä, meillä on hammashoito x rahamäärään asti työterveydessä. Mulla on varmaan reikä yhdessä hammasvälissä, kun sitä vähän vihloo hampaita pestessä
 
Mä mietin tässä samaa että voisi käydä nyt lähiaikoina tarkistuttamassa suun tilanteen. Viime kesänä kun kävin hammasläärillä niin totesi mun tilanteessa parin vuoden välein käyntien riittävän, mutta voi olla että raskaus ja nyt hirveä makeanhimo on tehnyt jotain vahinkoa hampaille 😅 Jonot on vaan aina niin hirveät 🤦‍♀️
 
Mulla oli joskus kans vihlontaa ja luulin sitä reiäksi. Osoittautui sitte vetäytyneeksi ja tulehtuneeksi ikeneksi. Eli voi olla joku muukin asia vihlonnan syynä kuin reikä. Vaikka reikä taitaa olla yleisin.
 
Mä mietin tässä samaa että voisi käydä nyt lähiaikoina tarkistuttamassa suun tilanteen. Viime kesänä kun kävin hammasläärillä niin totesi mun tilanteessa parin vuoden välein käyntien riittävän, mutta voi olla että raskaus ja nyt hirveä makeanhimo on tehnyt jotain vahinkoa hampaille 😅 Jonot on vaan aina niin hirveät 🤦‍♀️
Kannattaa soitella mahdollisimman pian jos tosiaan aika menisi kuukausien päähän. Jospa hampaasi eivät olisi raskaudesta ja makeasta kärsineet. Harjaus kahdesti päivässä pelastaa paljon ja kun muistaa myös hammasvälit lankailla.
 
Takaisin
Top