Raskaana olevan kohtelu kumppanin osalta

[Syysäityliiini]

Miten teidän kumppaninne ovat kohdelleet teitä raskausaikana ja mitä olette odottaneet/odotatte?

Minä odotan että raskaana oleva kumppani saa erityiskohtelua. Lause nyt kuulostaa aika voimakkalta, mutta tässä en sitä tarkoita. En tarkoita siis mitään prinsessakohtelua, että kultatuolissa pitäisi kantaa ja palvoa maata jalkojen alla vaan lähinnä sellaista asennetta, että suojelee sitä kumppaniaan ja kasvavaa lasta mitä kumppani kantaa, ymmärrystä että raskaana oleva on herkempi, ymmärrystä ja kunnioitusta ylipäätään raskausaikaa kohtaan. 40 viikkoa odotusta on aika taival!, vaikka ei olisi oireita niin onhan se henkisestikin rankkaa ja kyllä se helpoissakin raskauksissa alkaa fyysiseksi loppuvaiheessa käydä.

Yksi esimerkki mikä voisi tulla mieleen arjen teoissa & asenteessa, jos molemmat olisi nälkäisiä ja olisi vain yksi annos ruokaa jäljellä kumppani sanoisi ilman mitään marttyyriasennetta, että ehdottomasti sinä syöt sen käyn hakemassa kaupasta itselleni jotain. Toki myös sanallista huomioita, voinnin kyselyä, auttamista jos on tarve. Muutenkin huomioimista "lepää sinä, minä voin laittaa keittiön kuntoon"

Netistä vähän googlettelin aihetta ja monenlaista kohtelua on ollut, mutta kyllähän luettuna kaikkein kultaisimmalta vaikuttavat miehet jotka hössöttävät etteivät anna raskaana olevan edes kauppakassia kantaa ja koko ajan pitisi olla lepäämässä . Olen kyllä aika itsenäinen ihminen, että varmaan käytännössä tuollainen suojelu ja puuttuminen olisi liikaa

En oikein tiedä vielä miten oma miesystäväni kohtelee minua raskaana. Tämä on hänelle toinen raskaus kanssani, mutta ensimmäisen kohdalla emme olleet kunnolla yhdessä. Ihan en ollut tyytyväinen kohteluuni silloin.

 

[Pilkki24]

Miun mies oli melkeinpä ylisuojeleva ja motkotti, jos olin mennyt kantelemaan painavia asioita tms.
Hän myös hieroi öisin kipeitä jalkojani, kun en saanut unta ja oli kyllä isoin tuki ja turva mitä saatoin kuvitella. Tuntui hyvältä kaiken sen jännityksen ja huonon olon keskellä, että oli joku kehen nojata.

 

[Metsätähti5]

Olin tottunut itsenäisesti tekemään kaiken esikoisen kanssa niin odotusaikana kuin hänen synnyttyäänkin, niin toista odottaessani taisin sanoa, että lähinnä itselleni tärkeää olisi sitten vauvan synnyttyä, että pääsen yksin rauhassa vessaan. Sekin oli luksusta omassa päässä. Puoliso kantoi kyllä raskauden edetessä (molemmilla kerroilla) kaikki painavat kauppakassit ym. ihan pyytämättä sekä hieroi niskaa ja hartioita useammin kuin normaalisti. Tämän lisäksi muistutti, että jos ei älyä jotain tehdä, niin voin sanoa ihan vapaasti asiasta, ja luotti siihen, että kerron, jos jokin tuntuu pahalta tai en jaksa tai pysty jotain tekemään. Ylimitoitettua tai jokapäiväistä ei siis hänen huomioimisensa ollut, mutta oli hän selvästi valmiudessa auttamaan heti tarpeen tullen.

Mitä nyt omia ajatuksiani ja tuntemuksiani muistelen, niin tuo sopi mulle oikein hyvin.

 

[Elsae]

Mää en oo enää tänä talvena kantanut puita tai tehnyt lumitöitä ollenkaan ja hyvä niin. Lisäksi mies on huomioinut mua pienillä arkisilla asioilla, kuten tekemällä ruokaa etenkin silloin, kun itse ei millään jaksaisi huolehtia riittävästä syömisestä. Iltapala on mulle vaikein niin on ihanaa, kun hän passaa sen mulle. Ai niin ja minun mielestä on ihana rutiini, kun mies rasvaa minun raskausmahaa. Vauvakin saa kosketusta siinä samalla.

En mää nyt mitään prinsessakohtelua kaipaa, mutta henkistä tukea ehkä eniten ja noita pieniä arjen juttuja. Ja tietysti vastuun ottoa niistä omakotitalon töistä, joista olen itse estynyt fyysisten rajoitteiden vuoksi.

 

[AnnMarii]

Saman kuuloisia juttuja täällä kuin meilläkin. Kyllähän semmoinen yletön varovaisuus alkaisi käydä hermoon, mutta se että puoliso on huomioinut raskauden on tuntunut hyvältä. Varsinkin se että hän on antanut mun levätä just sen verran kuin oon tarvinnut. Oon nyt esim. aamuisin saanut jäädä sänkyyn nukkumaan ja hän on noussut lasten kanssa. Välillä oon potenut huonoa omaatuntoa tästä, mutta hän on sanonut että mä oon kuitekin se väsyneempi tällä hetkellä meistä ja että jaksan päivän sitten paremmin lasten kanssa kun saan aamulla nukkua vähän pidempään. Ja hän on kyllä kiltisti hakenut ruokaa mun oudoimpiin himoihin silloin kun olin pahoinvoiva ja vain se oudoin himo maistui.
Hänellä tosin varovaisuus meinasi välillä mennä siihen että varoi koskettamasta mua jos mulla oli/on ollut epämukava olo. Olen sitten kertonut että itse asiassa kosketus olisi ennemmin kiva juttu.
Mutta ehkä ylipäätään se että toinen ymmärtää mitä itse käyn läpi raskausaikana eikä pidä sitä minään itsestäänselvyytenä. Toki se on välillä vaati kommunikointia ja omien toiveiden sanoittamista

 

[Pikkupikkupikkunen]

Raskausajat on ollu ihan super helppoja mulle ja en oo toivonu tai odottanu mitään erityistä. Puoliso aina sano et hän unohtaa että oon raskaana. Meilläkin puoliso kyllä teki lumityöt ja kanto puut loppu raskaudessa. Myös tyhjensi kissojen vessat koko raskausajat.

Lähinnä oon kaivannu henkistä tukea, mulla on ollu kova menettämisen pelko ja tässä puoliso oli loputtoman kärsivällinen. Oon herätelly häntä yöllä ja itkeny et vauva ei potki tms. Ja aina on suhtautunu asiaan vakavasti.

 

[Meliora]

Kyllä sitä totta kai odottaa sellaista oman voinnin huomioon ottamista, mitä kyllä sainkin Kun alkuraskaudessa oma olo oli pahoinvoiva ja uupunut, mies otti enemmän koppia arjen pyörityksestä ja itse sain levätä vaan sohvalla töiden jälkeen. En muista, että olisi mitenkään liikaa hössöttänyt

 

[Yrttiteetä tekisi mieli]

Ensimmäisessä raskaudessani kumppani yritti vielä estellä minua kantamasta painavia tavaroita, mutta sittemmin tämä on jäänyt.

Meillä mennään kahden aikuisen taloudessa joka tapauksessa molempien voinnin ja jaksamisen mukaan (molemmilla on ajoittaista työuupumusta), niin että paremmin jaksava kantaa päävastuun ruoanlaitosta, kauppakäynneistä ja muista askareista, eikä tätä ole ollut tarpeen muuttaa ainakaan alkuraskauksien aikana. (Kumppani ei toki pyydä minua tekemään mitään silloin kun lojun sohvalla pahoinvoinnin kourissa, mutta vastaavasti minäkään en edellytä häneltä neljän tähden illallisen valmisteluihin osallistumista silloin kun hän on silmiinpistävän väsynyt/kipeä/stressaantunut). Yhteinen koti, yhteiset hommat. Yleensä tämä toimii niin kummallekaan tule kovin monen päivän jaksoja joissa jompikumpi joutuisi hoitamaan kaiken, vaan viimeistään muutaman aterian jälkeen toinen ryhdistäytyy ja alkaa oma-aloitteisesti ottamaan enemmän vastuuta.

Silloin kun molemmilta on voimat pois, lykätään siivousta/pyykkäämistä, tai mennään ruoanlaitossa siitä mistä aita on matalin (noutoruoalla / eineksillä) ja etsitään tilannekohtaisesti ratkaisu joka sopii molemmille, ja joka riittää arjen pyörittämiseen. Hyvinvointi on kuitenkin tärkeämpää kuin siisti koti.

 

[Kali]

Ne muutamat viikot mitä raskaana ollut, elinen pitkiä aikoja ja ihan alku mennyt ainakin mieheltä uskoa edes että raskaana. Joten se pieni hetkinkun luullut että kaikki hyvin, mies on kysellyt paljon normaalia enemmän millainen olo yms. Ei siinä sinänsä mitään muuta eroa ole ollut. Lähinnä ne kun on jo päättyneet sitten kun mieliala ollut maassa ollut enemmän tukena. Viimeisimmässä pisimmälle kerenneessä alkoi jo olla innoissaan mies vähän ja puhua jo sitten kun vauva on täällä ja sen sellaista. No mutta ei siitä sen enempää en halua ajatella sitä enään kuinka innoissaan hän alkoi jo hetken olemaan.

Mutta pointti huolehtinut voinnista ja syömisestä kun ne hetken kun raskaana olen ollut.

 

[Taateli88]

Itse en odota mitään varsinaista erityiskohtelua, vaan tasavertaista kumppanuutta ja tukea kuten jokaisena yhteiselon päivänä, toinen ottaa arjesta vetovastuun silloin kun toinen ei jaksa tai pysty. Meillä molemmat osallistuu tasapuolisesti arjen pyörittämiseen, joten mies hoitaa sen ruoan teon ja keittiön siivouksen tai kaupassa käynnin ilman, että se olisi mitenkään erityishuomiointia minua kohtaan. En kestäisi sellaista liiallista hössöttämistä ja tekemisteni rajoittamista tai paapomista, alkaisi ärsyttää. Toki meillä kyllä mies ihan normaalissakin arjessa haluaa yleensä kantaa kauppakassit, joten niitä ei ole nyt raskausaikanakaan tullut kannettua. Ainoastaan lumityöt mies on huolehtinut yksin nämä pari viikkoa kun lunta on ollut, koska itse olen raskauden loppusuoralla ja herkästi alkaa supistaa liikkuessa muutenkin.

Lisäksi tietysti mies on kiinnostunut neuvolakäynneistä, osallistunut niistä suurimmalle osalle ja kyselee vauvan liikkeistä päivän aikana yms. Hankintoja vauvalle on tehty yhdessä, molemmat tutkineet ja selvitelleet valikoimia ja yhdessä mietitty mihin hankintaan päädytään. Mutta itse koen täysin normaaliksi, että näistä asioista on myös tuleva isä kiinnostunut, joten en mitenkään erityiseksi laske tätäkään.

 

[Vargynja]

Meillä on aika samaan tyyliin kuin @Yrttiteetä tekisi mieli taloudessa. Me ollaan miehen kanssa molemmat mielenterveyskuntoutujia ja se ottaa enemmän koppia arjesta, joka kulloinkin jaksaa enemmän. Todella usein se olen minä. Mutta raskausaikana mies otti usein enemmän, kun en pahoinvoinniltani ja väsymykseltäni jaksanut. Lisäksi pientä huolehtimista ja "perään katsomista" eli saattoi muistutella tasaisesta syömisestä ettei tule huono olo tai kuopuksen raskaudessa sanoa esikoiselle ettei äiti nyt jaksa (kun itse saatan yrittää jaksaa väkisin).

Minulle tuollainen huomioiminen on ihan sopivaa. Joskaan en olisi vastustanut vatsan silittelyä tai satunnaista jalkahierontaa.

Neuvolasta ja vauvan hankinnoista kiinnostuminen (ja niissä mahdollisuuksien mukaan mukana oleminen) on mielestäni ihan bare minimum. Lapsi on kuitenkin yhteinen ja lapsiarki on yhteinen, joten pitäisin outona jos oma mieheni ei olisi niistä kiinnostunut.

 

[Selah]

En tiedä onko vain raskaus niin alussa, mutta tuntuu ettei mies ole tässä raskaudessa huomioinut niinkuin ensimmäisessä. Iso ero on se, että minun pitää touhuta esikoisen kanssa koko päivä niin ehkä en vaikuta niin väsyneeltä, vaikka juurikin olen ihan tosi väsynyt. Testiviivojakaan ei meinannut uskoa positiiviseksi. Lumien kolauksesta ei välittänyt kuin sanoin että tuntuu aika kovasti vatsassa ja muutenkin väsyttää, päätin sitten itse lopettaa kesken ja erikseen pyysin että voisiko kolata lopun. Illalla lepäämiseen pitää kysyä erikseen lupaa, ja sanoo että ok, mutta sitten unohtaa viihdyttää taaperoa ja hän tulee kiipeilemään päälle. Tulipa tälläinen purkautuminen tänne, ei nyt ihan näin paha tilanne oikeasti, ja eiköhän mies tässä raskauden edetessä ala muistamaan mitä tässä tapahtuu.

Mitä hankintoihin tulee niin mies on osallistunut niihin ihan 0%, paitsi autonistuimen kiinnitys on meillä miehen juttu. Sanoisin että se on luonteesta ja perheen dynamiikasta kiinni, eikä välttämättä mikään ehdoton vaatimus, että mies kiinnostuu hankinnoista. Näkisin että silloin saisi ottaa jostain muusta enemmän vastuuta. Siinäpä meillä on haasteita kun mies ei ymmärrä miten paljon hommaa talon, auton ja lapsen yms hoitaminen on kun ei niitä ole koskaan tehnyt.

 

[Pilkki24]

@Selah ehkä miehelle ei ole vielä konkretisoitunut raskaus, jos se ei vielä näy. Jos teillä on muutenkin kiireistä, niin ikäänkuin unohtaa koko asian?

Miun mies kyllä tekee asioita (kun vaan muistaa patistella), mutta hänellä on erittäin optimistinen aikakäsitys ja usein ei sitten ehdi (tai muista) kaikkea mitä on luvannut tehdä. Olen myös joutunut opettelemaan ihan uuden tavan kommunikoida omia tarpeitani.

Raskaana ollessani ehdittiin nähdä silloin alkuaikoina aika vähän niin tuli toki tilanteita, että olisin kaivannut enemmän henkistä tukea, mutta hän ei ehtinyt sitä antamaan niin paljoa, enkä minä osannut aina sitä vaatia. Loppuaikana kuitenkin hieroi joka yö levottomia jalkojani ja auttoi muutenkin paljon enemmän. Olin aika huonossa jamassa ja erittäin kiitollinen, että rinnalla oli ihminen, joka otti vastuuta siinä tilanteessa.

Mutta miulla mies aina kantaa kauppakassit, jos ollaan yhdessä liikenteessä (ei puhettakaan, että antaisi miun kantaa ), availee ovet ja pukee takin päälle. Miulle se erityinen huomioiminen oli sitä, että hän todella oli valmis heräämään keskellä yötä hieromaan miun jalkoja tai leikkaamaan vaikka miun varpaankynnet, kun en siihen enää kunnolla pystynyt.

 

[O.O]

Meillä mies huomio raskautta puhumalla j a silittämällä mahaa kyselee toisinaan vointia varsinkin alussa ja lopussa kun on vaikeammat olot. Ja enne kaikkea kuuntelee kaikki marinat ja valitukset mistä olen ihan ihmeissään. Jos normaalisti ilman raskautta samalla lailla valittaisin niin ei jaksaisi kyllä kaikkia valituksia kuunnella mutta ei tee mun puolesta asioita jos en pyydä(kanna tavaroita yms) Koska tietää että en tarvitse apua niin kauan kun en sitä pyydä ja näin olen tyytyväinen en muuta kyllä odotakkaan.

 

[Selah]

@Selah ehkä miehelle ei ole vielä konkretisoitunut raskaus, jos se ei vielä näy. Jos teillä on muutenkin kiireistä, niin ikäänkuin unohtaa koko asian?

Niin se varmaan on. Pitäisiköhän sitä käydä varhaisultrassa ihan vaan siksi, että ultra taitaa olla miehelle paras 'reality check'. Ekassa raskaudessa mies halusi olla melkein joka neuvolakäynnillä mukana. Nyt olen menossa lapsen kanssa kaksin, ja eiköhän me näin mennä koko raskaus.

Mitähän ihmiset yleensä tekee vaikka ultran kanssa jos on lapsi? Hommaatteko lapselle hoidon että mies pääsee mukaan, vai otetaanko se lapsi sinne mukaan? Ultraan en kyllä suostu menemään lapsen kanssa kaksin.

 

[Pilkki24]

@Selah ja voihan olla osittain ihan sitä, ettei se ole enää niin jännää toisen kohdalla. Onnea muuten raskaudesta! Mie en oo enää niin seuraillut noita kuumeiluketjuja, kun koitetaan päättää jaksetaanko mennä IVF, niin mennyt uutinen ohi. Tajusin vasta nyt, että mehän puhutaan siun raskaudesta. Mutta toivottavasti teillä mieskin herää pian huomaamaan taas asian. Tai saat herätettyä hänet siihen.

 

[SBO]

En odottanut tai toivonut minkäänlaista erityiskohtelua. Oikeastaan varmaan olisi tuntunut epämiellyttävältä jos sellaista olisi ollut. Toki sain tietää olevani raskaana vasta viikoilla 20 plus jotain, josta voinee päätellä, että aika oireeton olin. Jos olisin siis ollut kovin huonovointinen niin siinä kohtaa odottaisin lähinnä ymmärrystä ettei asiat ehkä tapahdu ihan niin tehokkaasti. Meillä kuitenkaan ei arki muuttunut oikeastaan mitenkään.

 

[Selah]

@Pilkki24 Kiitos Toivottavasti teillä tulisikin ylläri, mutta eiköhän se lapsi ole IVF:nkin arvoinen palkinto

Ehkä tämä toinen raskaus vaan on tylsempää miehelle, eipä sitä itsekkään kerkeä tässä asiaa koko aikaa ajatella niinkuin ensimmäisessä, toisaalta ymmärtää paremmin mitä on edessä, vaikka ihan samalta tämä tuntuu ja vaikemmalta taaperon kanssa.

@SBO Sulla on kyllä ollut oireetonta tai sitten normaali olo epämukavaa ettei eroa huomaa! Sen verran selkeää itsellä tämä alkuraskauden oireilu on, vaikka en ekassakaan raskaudessa oksentanut, mutta etominen on kauhean epämiellyttävää, eikä yhtään haittaisi saada välillä omaa tilaa ladata rauhassa.

 

[AnnMarii]

Niin se varmaan on. Pitäisiköhän sitä käydä varhaisultrassa ihan vaan siksi, että ultra taitaa olla miehelle paras 'reality check'. Ekassa raskaudessa mies halusi olla melkein joka neuvolakäynnillä mukana. Nyt olen menossa lapsen kanssa kaksin, ja eiköhän me näin mennä koko raskaus.

Mitähän ihmiset yleensä tekee vaikka ultran kanssa jos on lapsi? Hommaatteko lapselle hoidon että mies pääsee mukaan, vai otetaanko se lapsi sinne mukaan? Ultraan en kyllä suostu menemään lapsen kanssa kaksin.

Ainakin Hus:in ohjeissa kielletään lasten tuominen ultraan. Me ollaan pyritty saamaan lapset ultrien ajaksi hoitoon vaikka aika säätöähän se on ollut kun ultraan on pitänyt ajaa lisäksi vielä tunti.. yksityisen varhaisultraan olisi kai saanut ottaa lapset mukaan, mutta päädyin lopulta menemään yksin kun mieskin sairastui just sopivasti.

Mutta on munkin mies myöntänyt joka kerta että on se hänelle vaikeampi käsittää raskautta kun ei elä itse sitä joka hetki. Toki lopussa mun paisunut olemus on varmaan ollut ihan hyvä muistutus. Ja sekin on ehkä auttanut että on aina jossain vaiheessa alkanut lukemaan niitä viikottaisia raskausviikkotietoiskuja siitä mitä milläkin viikolla tapahtuu

 

[SBO]

@SBO Sulla on kyllä ollut oireetonta tai sitten normaali olo epämukavaa ettei eroa huomaa! Sen verran selkeää itsellä tämä alkuraskauden oireilu on, vaikka en ekassakaan raskaudessa oksentanut, mutta etominen on kauhean epämiellyttävää, eikä yhtään haittaisi saada välillä omaa tilaa ladata rauhassa.

Sekä että Oon vuosia taistellut huonojen rauta-arvojen kanssa, kiinnitin kyllä huomiota siihen, että huimasi normaalia enemmän, olin superväsynyt jne. mutta se vaan oli mulle suht normaali olotila. Mitään pahoinvointia ei kuitenkaan ollut. Tein testin sitten tuntui vatsassa "ylimääräistä".

Olen ollut myös vuosia sitten aiemmin raskaana enkä silloinkaan tiennyt mitään ennen kuin meni kesken viikolla 15.