Raskaaksi keskenmenon jälkeen ja tunteet.....

IhaNainen

IhaNainen

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Heips,
Ajattelin aloittaa ihan uuden ketjun koska tuntui että olisi hyvä purkaa ihan omassa ketjussa tätä asiaa. Voi olla että on olemassakin jo vastaava ketju mutta ei täällä tuoreessa päällä niin jospa ihan tosiaan uuden laittaisi.
Itsellä on nyt jo kohta puoli vuotta keskenmenosta. Eilinen päivä oli ihan kauhea. Kyllä vieläkin ajoittain on surullinen olo ja itkettääkin. Eilen taas alkoi menkat, päivän myöhässä, eli oikeastaan vaan tasasi taas kierron tuohon 24 pvään, ku edelliset oli 23 pvä [;)] Jotenkin vaan sitä toivoo niin kovasti että tärppäisi. Tuntuu että saanko minä koskaan vauvaa? Tuleeko minusta koskaan äitiä?
Ikääkin on jo ihan tarpeeksi 37v. Aikaisemmin ei ole ollut edes mahdollista saada lasta koska parisuhteissa ei olla päästy sille asteelle että olisi tervetullut. Minä olisin lapsen halunnut jo parikymppisenä, mutta kaikki unelmat ei toteudu. Minusta ei ole ollut lasta yksin "tekemään". Tämä ainoa enkeliraskauskin oli sattumien oikku. Voi kun vaan oikeasti pian saisin uuden mahdollisuuden! Ja saisimme pienen nyytin omaan elämäämme. En toivoisi mitään sen suurempaa. Rakastan nykyistä kumppaniani ja hän minua. Eli vauva olisi kyllä kovin tervetullut, nyt kun  asiat on moneen kertaan jo tullut käytyä läpikin.
Josko tästä murheesta pääsisi eteenpäin kun sai taas kirjoitettua ulos jotakin enemmän....
 
Aurinkoista päivää[:)]
 
 
Paljon voimia sinulle Ihanainen!
Itselläni on 10. raskaus meneillään ja 3. lapsi tulossa, joten todella tiedän, miltä tuntuu keskenmenon jälkeen.
Vaikeinta se oli ennen 1. lasta, mutta oli se vaikeaa vielä ennen toista/kolmatta lasta.

Minulla auttoi puhuminen ja itkeminen. Myös elämäntavat kannattaa tarkistaa- urheilusta sain paljon positiivista energiaa. Päiväkirja on myös todella tärkeä osa elämääni vieläkin.
Aika- anna aikaa jokaiselle tunteelle.

Ja tiedän, että tiedät tämän, mutta todella tärkeää on olla yrittämättä raskautumista. Keskity vaikka hoitamaan itseäsi ja parisuhdetta, kotia tai aloita uusi harrastus- mitä vaan, että ovulaatioaikana ei ole kokoajan mielessä "joko nyt". En tietenkään tarkoita, että pitäisi olla hyödyntämättä ovulaatiota, mutta onhan se lapsen tekeminen sen verran kivaa puuhaa, että voihan sitä harrastaa läpi kuukauden[;)][;)]

Sylin täydeltä aurinkoista jatkoa sinulle, ihan varmasti tulevaisuudessa se aurinko paistaa täydeltä terältä myös teidän perheelle!
 
Meillä takana yksi keskenmeno 10/09 ja kohdunulkoinen tänä vuonna 02/10. Voin sanoa, että edelleen tuntuu pahalta ja juuri nyt todella pelottaa yrittää uudelleen koska toi jälkimmäinen oli mulle jopa hengenvaarallinen.

Mutta mulle kävi mm. niin kun olin pari viikkoa sitten laivalla ja meillä oli edellisenä päivänä ollut tuon ensimmäisen yhteisen lapsen LA niin näin siellä pienen yksivuotiaan suloisen pojan farkuissaan ja paitapuserossaan ja mullahan tuli sit itku ja oli pakko vaihtaa paikkaa (oltiin leikkihuoneessa mun lasten kanssa). Eli kun tulee näitä laskettuja aikoja tai muita merkkipaaluja niin ne nostaa tunteet uudelleen pintaan. Omasta mielestäni olen käsitellyt nuo menetykset jo aika hyvin, mutta lähinnä myös pelottaa tuo tuleva. Saadaanko enää lasta ja jos ei niin miksi meille ei sitä suoda? Ollaan siis uusperhe jossa kaksi lasta molemmilla ennestään ja toivotaan kovasti yhteistä.

Mun ainoo henkireikä tässä asiassa on ollut puhuminen. Olen kertonut menetyksistäni myös monille niille jotka eivät tienneet, että olen ollut raskaana. En vaan pysty sitä salaamaan, se ois mulle kaikkein kauheinta, että pitäis tätä tuskaa piilotella.

Anyway, kaikki tunteet on pitkään luonnollisia eikä niitä kannata peitellä tai surra jos niitä tulee. Varmasti joskus helpottaa ja varmasti teillekin se lapsi vielä suodaan. Kärsivällisyyttä vaaditaan. Mullakin ikää jo 34v että omasta mielestäni myös se vauva saisi jo tulla.

Jaksamishalit :)
 
Mulla autto myös puhuminen,
asioita en ole kokonaan vieläkään käsitellyt.
Ekasta vuosi,toisesta puoli vuotta.
Vaikka vahaisia olikin, ei sieltä helpoimmasta
päästä...
Nyt kun olen raskaana vihdoin, ihan ensimmäistä
kertaa näin "pitkällä", en ole plussan jälkeen
vieläkään "iloinnut" kunnolla...
Tämä menee sellaisessa sumussa,
en ole päästänyt itseäni edes ajattelemaan vielä
asiaa että tämä voisikin jatkua, en edes vaikka sydämen sykkeet
on katsottu ja muuta.
Tää on ihan kamala tunne, koska mä uskallan iloita tästä?
vai meneekö koko mahdollinen loppu raskaus sumussa ?
 
Itsellä oli mennyt kesken 6+5 paikkeilla ja todettiin 10 vko ultrassa, NP ultra piti olla vähän ajoissa tosin. Sen olen itsekin huomannut että tosiaan asia pienenee ja kutistuu kun siitä puhuu. Enkä tosiaan toivo että kenenkään pitäisi luulla ettei näin käy kellekkään tai itselle ainakaan. Sillä kun se KM tapahtuu, spontaani tai ei, niin on se karmivaa. Siitä vielä luulee selviävänsä piankin, ajattelee että se alkio/sikiö oli vielä niin pienikin jne. En voi edes kuvitella sitä kauhun ja surun määrää kun sikiö kuolee melkein jo valmiina lapsena, elinvoimaisena pienenä vauvana joka vain ei jostain syystä kerkeä syntyä tähän maailmaan. Silti ei näitä asioita voi millään metrimitalla mitata, se metri kun on jokaiselle eri mittainen. Toinen "sentti" on pidempi kuin toinen mitalla.
Tosinaan joinain päivinä kaikki pikkuipanat ja vatsapystyssä kulkijat saavat itkun tirahtamaan. Joskus se vaan käy niin yli ymmärryksen. Ennen se haikeus oli jotenkin kauempana, nykyisin kun tietää että kaikki voisi olla tosiaan totta ihan kohta, niin se suru ja kaipuu on jotenkin paljon lähempänä. Onneksi on myös tämä rakkaus, joka on aivan toisenlaista kuin koskaan aikaisemmin minun elämässäni. Siihen on hyvä nojata ja turvata kun on vaikea hetki, on lupa itkeä olkaa vasten ja olla turvassa. On lupa iloita ja nauraa yhdessä kaikille maailman asioille ja ihanille jutuille. Pelata yhdessä ja katsoa tulevaisuuteen. Mä olen kuulkaa kuin pahainen teini [:)] Siinä ei todellakaan ole mitään pahaa. Tosin näin Nainenkaan en ole koskaan ollut.
 
ihanainen, hyvä kun aloitit tällaisen ketjun. meitä keskenmenon kokeneita on kuitenkin yllättävän paljon. voimia teille kaikille ja toivottavasti meillä kaikilla olisi nyytit sylissä mahdollisimman pian.

mulla on kans avoimuus ja keskenmenoista puhuminen auttaneet. jouduin ihan terapiaankin menemään viimisen keskenmenon jälkeen ja olen kyllä ihan mielettömän tyytyväinen ja onnellinen siitä. en tiedä olisinko pärjännyt ilman sitä.
vaikka nyt olen raskaana ja raskaus on edennyt yli puolen välin, iskee välillä kauhee suru niistä menetetyistä lapsista ja mahdollisuuksista. ja varsinkin huoli siitä et mitä jos tämäkin vielä menee kesken.

on ollut vaikeaa iloita ja olla onnellinen tästä raskaudesta. sitä suojelee itseään, jos vaikka sit sattuisikin jotain ja jäisin taas ilman lasta. eilen tajusin kuinka paljon tää himmailu ja pelko rasittavat. vituttaa suoraan sanoen kun ei saa eikä voi iloita tästä kaikesta samalla tavalla kuin mitä teki ekan raskauden aikana (joka myös meni kesken). muistan kuitenkin sen tunteen. tuntuu siltä et multa on varastettu tai viety mahdollisuus olla tästä onnellinen. toki vähän on olo helpottunut ja välillä sitä jopa ihan innostuu mut takaraivossa on koko ajan sellainen himmauslaite joka ei päästä irti.

voimia siis teille kaikille! tsemppiä teille jotka vielä yritätte raskautua, toivotttavasti tärppäisi mahd pian! onnellisuutta ja koittakaa iloita raskaudesta jos jo olette raskaana!!
 
Mä en tiedä mihin kategoriaan kuuluisin, koska itelläni ei oo taustalla keskenmenoa. -09 marraskuussa ultrassa todettiin, että raskaus olisi keskenmeno, lisätutkimuksissa sitten todettiin molaraskaus. N. rv 7+ tehtiin keskeytys. Siitä alkoikin sitten tutkimukset ja seuranta. Seuranta joka kesti aina 1.7.2010 asti. Sinä päivänä ku meillä olis pitäny olla ensimmäinen laskettuaika niin saatiin kuulla, että nyt voitte aloittaa taas uudestaan vuavanteon. No vauvanteko on alkanu, ensimmäinen kierto tosin ehkäisyn jälkeen menossa.
Nyt jotenki pelottaa, että jos tuun uudestaan raskaaksi niin mitä on edessä?. JOS siksi, että mikään ei todellakaan ole varmaa. Nyt sen tietää, kun on näin käynyt,ettei vauvantulo olekkaan niin yksinkertaista.
Hemmetin molaraskauden takia on niin monet itkut itketty, varsinkin silloin kun on kuullut jonkun muun olevan raskaana, ite ei oo vaan saanu tullu raskaaksi. Harvinainen tautihan tuo on ja pieni riski saada, mutta mulla taas on suurempi riski sairastaa se uudestaan, hemmetti, siihen menee niin kauan aikaa kun sen saa kohtalokseen.  :/

nimim. lokakuusta asti vauvaa odotellut ja malttamaton sellainen. :)


 
 
Lilleroinen Olet ihan varmasti tervetullut tähän palstalle! Keskenmeno tai keskeytetty muusta syystä. Mahtaako se meillä tulevilla (toivottavasti) äideillä suurtakaan eroa tehdä. Itselläni alkio näytti olevan itukoineen päivineen ihan normaali ja oikein kehittynyt niin pitkälle kuin nyt kehittyi. Keskeytynyt mikä keskeytynyt.
Tuo pelko seuraavassa raskaudessa on varmasti juurikin  niinkuin Tulitikku mainitsi on varmasti ihan tosiasia. Varjostaa varman kaikkien meidän raskautta enemmän tai vähemän kunnes nyytti on sylissä. Siksi nyt minusta tuntuu että on hyvä kun tietää etten ole ainoa, ja että tämän saman kokeneita on monia muita. En aikaisemmin osannut edes kuvitella tällaista tilannetta, vaikka tiesin että monet raskaudet päättyvät keskenmenoon syystä tai toisesta. Ei sellaista vaan voi kuvitella omalle kohdalle, ehkä onneksi! No jos joskus vielä tulen raskaaksi niin toivoisin että osaisin nauttia niistä kaikista onnellisista päivistä jotka pieni on mukana jo ennen syntymää. Etukäteen murehtiminen ei kuitenkaan auta. Murehtimiseen on aikaa sitten myöhemmin mikäli aihetta on. Toivottavasti ei tarvitse kokea enää.
 
Tsemppiä kaikille ja hyvä kun täältä löytyi muitakin meitä enkelin menettäneitä.
 
lilleroinen, tietämättömänä kysyn mikä on molaraskaus? on sit mikä vaan, niin pahoillani olen! toivottavasti pian olisi taas raskaana!!! 
 
Itse tulin raskaaksi ensimmäisen kerran vuonna 2005. Olin silloin eri suhteessa kuin nyt ja raskaus oli kieltämättä suunnittelematon silti iloitsin raskaudesta. Tämä raskaus päättyi spontaaniin keskenmenoon ja mitään tyhjennyksiä ei tarvinnut tehdä. Olin aika järkyttynyt kokemuksestani,mutta toivuin kaikin puolin nopeasti. Tapasin myöhemmin itselleni sopivamman miehen ja tulin raskaaksi kesällä 2008,olin onneni kukkuloilla ja raskaus meni hyvin sekä synnytys. Vauva-arkikin pyöri hyvin ja pian sainkin taas vauvakuumeen. Tulin kolmannen kerran raskaaksi,kun esikoinen oli n.7kk ikäinen. Iloitsin ja jännitin tulevaa. Aloin ostelemaan ihania pikkuruisia vauvanvaatteita. Katselin jo tuplarattaita ja sisaristuimia,laskin itse jo lasketun ajan, kävin ensitapaamisella neuvolassa,kerroin tärkeimmille ihmisille raskaudestani ja odotin ja odotin tulevaa. Kuitenkin tämä kolmas raskaus päättyi onnettomasti keskenmenoon. Suru ja pettymys oli suurta. masennuin. Tulin keskenmenon jälkeen pian uudelleen raskaaksi ja olen nyt viikoilla 15+6. Tätä raskautta varjostaa huoli ja vielä joskus ajattelen,että reilun kuukauden päästä olisi laskettuaikani, jos ei edellinen raskaus olisi keskeytynyt. On ollut selkeästi vaikeampi iloita tästä raskaudesta. Tässä vaiheessa olen käynyt jo kolme kertaa ultrassa varmistamassa,että vauva on elossa. Tulin kyllä epävarmaksi tammikuun keskenmenon jälkeen.Ehkä ja toivottavasti raskauden edetessä osaan jälleen nauttia raskauden ihmeestä.
Toivon todella kaikille onnea raskautumiseen.
 
tulitikku; molaraskaudessa kohdussani kasvoi vain istukkakudosta, ei alkiota ollenkaan. siinä ilmeisesti vain miehen kromosomit on lähtenyt kehittymään eikä naisen ollenkaan. korkean HCG-pitoisuuden vuoksi raskaustestikin näytti positiivista. onneksi käytiin n.rv6+ yksityisellä ultrassa, mikä saikin menemään?! kenties tuleva äidinvaisto!? .. molaraskaus huomattiin ajoissa,eikä kudos ehtinyt kasvaa enempää. keskeytys tehtiin TAYSissa n.viikko "diagnoosin" jälkeen. tammikuussa sitte HCG-arvo laski negaksi, ja siitä lähtien piti kerran kuukaudessa käydä raskaustestissä labrassa !! :D nyt on puolen vuoden karenssi ohi ja kp 18 menossa .. :)
kaiken lisäksi sain vielä kohtutulehduksen, sekä tehtiin lääkkeellinen tyhjennys cytotekeillä vielä. joskus sitä alkaa miettimään mitä kaikkea pieni kohtuparka on joutunut kestää ja onkohan kaavinnalla, tulehduksella ja tyhjennyksellä jtn vaikutusta kohdun toimintaan .. uutta raskautta ajatellen .. noh, onhan kohdulla ollu aikaa toipua .. :)
oman vauvan kaipuu on vain niin mahdottoman suuri. sitä ei voi edes sanoin kuvailla ..
 
lilleroinen: Samaa mietin minä kun mulle tehtiin sekä cytotec tyhjennys että kaavinta keskenmenossa että nyt kohdunulkoisessa sytostaattikeskeytys, että missähän kroppa menee. Mutta meilläkin karanteeni ohi ja umpirohkeesti kumitta mennään taas, kp jotain 12 taitaa olla menossa ja ovis ihan käsillä....
 
joo, sitä miettii, että onkohan omalla kropalla vielä tiedossa joku yllätys, että miten sitä jaksaa sit ja onko tullu esim. jtn vaurioita matkan varrella .. !? .. mutta, tähänkin voisi sanoa sen HYVINKIN ÄRSYTTÄVÄN toteamuksen, olenhan vielä nuori. :D sitä oon saanu kyllä kuulla tän pieleen menneen raskauden jälkeen ..
kohtu kun on NIIN tärkeä meille .. :)
miten pitkä karanteeni teillä oli tatjuska?! ..
ja mitä mieltä olit tosta cytotec-keskeytyksestä !? .. vai voiko siitä kovin positiivisella mielellä olla?! .. sain sen kanssa yli viikon sairasloman ja ajattelin, että OHO. miten noin pitkä, mutta todellaki tuli tarpeeseen, olin sitte niin hemmetin kipee koko ajan .. supisteli niin, että sohvan, jääkaapin, vessan ja sängyn väliä sain kävellä viikon. ja sitä vertahan tuli !!!

tätä vauvakuumetta ei yhtääkkää helpota se, että tällä hetkellä teen töitä vastasyntyneiden teho-osastolla.. tälläkin hetkellä oon valvomassa näitten itkupillien yöunta !! :))  
 
Meillä oli karanteeni sytostaatin jälkeen 3kk. Ja eilen menin netistä lukemaan että kaavinta saattais olla syypää tohon kohdunulkoiseen... Eli cytotecit sain tuulimunaraskaudessa ja lääkärit teki emämokan kun laskivat mut sairaalasta kotiin ultraamatta olettaen että kaikki oli tullu pihalle (keskenmenovuoto alkoi jo 5+2 eli tosi varhain). Kolme päivää sairaalasta kotiintulon jälkeen aloin vuotaa aivan hillittömästi ja jouduinkin sitten kaavintaan. Tän jälkeen oli kk karanteeni ja raskaana olin taas 4kk päästä, jolloin tuli toi kohdunulkoinen. Siks tosiaan nyt mietityttää että onkohan tosta kaavinnasta vieläkin jotain harmia.... toivottavasti ei. Menkat onneks on suht normaalit ja kierto säännöllinen. Kaavinnan jälkeen mulla oli ihan oudot menkat, tosi lyhyet kierrot, ei juuri mitään vuotoa ja kauheet kivut. Nyt on normimman oloista jo.
 
mä sain cytotec tyhjennyksen jälkeen kohtutulehduksen.kaavinta (raskauden keskeytys) tehty joskus nuoruudessa. huoli ollut kans et miten se mahtaa vielä toimia mut näyttää se pelittävän. en enää halua lääkkeellistä tyhjennystä, haluan suoraan kaavintaan. sen verran helpompi homma se oli.
 
Mulla alkoi cytotecien jälkeen menkat suht normaalisti. Kävin jälkitarkastuksessa tosin kahteen otteeseen koska ekalla kertaa olivat näkevinään jotakin epämääräistä kohdun limakalvolla vielä. Toisella kertaa totettiin verikokeet ja ultra ja kaikki oli kunnossa. Tosin raskautunut en ole. Mulla kun tuo ikä ei ole enää niin pieni numero niin jotenkin tuntuu että aikaisemmin tähän olisi (ehkä) osannut suhtautua vähän kevyemmin. Nyt itkeskelen välillä että voiko elämä tosiaan olla niin epäreilu etten minä oikeasti saa lasta. Mies onneksi lohduttaa että ihan varmasti saan. Eikä siihen tosiaan pitäisi olla mitään estettä. Onhan tuotantolaitos testattu ja toimivaksi todettu, käynnistys ja toiminnassa pysyminen vaan vähän yskii...
No ensi viikolla alkaa loma ja sitten saamme olla melkein koko 4 vkoa yhdessä! Minkään ei voisi olla sen ihanampaa [:D] Yhteistä aikaa yllin kyllin.
 
Hei!

Ajattelin minäkin kirjoitella tänne...

Eli minulla on takana kaksi keskenmenoa, ensimmäinen 12/09 meni kesken rvkolla 6 ja toisella kerralla 4/10 jouduin kaavintaan kun rvkolla 10 todettiin pikkuisen kasvun loppuneen alkuunsa. Ensimmäinen tuli pois vuodolla, mutta toisesta jouduin kaavintaan, kun mitään vuotoa/oiretta ei missään vaiheessa tullut.

Nyt menossa juuri toiset kuukautiset kaavinnan jälkeen. Ensin luulin, että kierto olisi säännöllinen kun vuoto alkoi molemmilla kerroilla kp:nä 28, mutta tällä kertaa tuli viikon verran vain pientä tuhrua ja nyt pari päivää vuoto ollut TODELLA runsasta:(

Miten tässä osaisi olla stressaamatta? Pelottaa, ettei tule enää koskaan onnistuneesti raskaaksi ja pelottaa se, että tulee raskaaksi...lähinnä se, miltä tuntuu pelätä taas keskenmenoa.

Tatjuska: Mitä luit tuosta kaavinnan vaikutuksesta kohdunulkoiseen?
IhaNainen: Kiitos kun aloitit tämän ketjun, jollain lailla helpottaa kun saa jakaa näitä ajatuksia.

Minulla on ennestään yksi lapsi ja olen todella onnellinen hänestä, mutta toisen lapsen kaipuu on kova.

- hippu76
 
nyt on sitte meneillään kp 19 ja sattumalta sain positiivisen ovistestiin tänään.  :) tässä nyt ollaan sit puuhailtu ihan kiitettävästi, tänään ei sitte tietenkää oo ehtiny, mutta positiivisin mielin mennään josko heti vaikka tärppäis !! :D toivottavasti.
kaavinta, tulehdus ja tyhjennys ne vain kummittelee mielessä. ja mahdollinen uus raskaus, josko meneeki sitte pieleen .. noh, ne on sen ajan murheita sitte !! toisaalta, onhan mun kohdulla ollu marraskuun lopusta asti aikaa toipua .. toivotaan, että aika on tehny tehtävänsä ja parantanu haavat .. :D

omassa tilanteessani ehkä jotenki helpottaa se, että alkiotahan ei kasvanu ollenkaa. istukkakudosta vain. tai helpottaa ja helpottaa, sitähän luulin olevani raskaana ja odottavani vauvaa. kyllä sitä ihimismieli vain niin elää, että vauva se sielä oli .. arvatkaa vaan miltä kuullosti ku lääkärit sano, että ei täälä kohdussa mitään oo !! maa katos sillä samalla sekunnilla jalkojen alta ..

noh, ehkä nyt puhaltaa uudet kesätuulet .. :))
 
Minäkin sain keskenmenon rv 12+2 ja toinen lapsi oli tulossa mutta todella pahaa se teki silti ja sekin kun menin onnellisena ja innoissani siihen niskapoimu ultraan missä näin ettei sikiöllä löytynytkään sydämmen sykkeitä ollenkaan..Laskettu aika mulla olis ollut tämän kuun 26.päivä ja en tiedä miten sitten käy kun se päivä koittaa,varmaan purskahdan itkuun..Itsellä tuntuu välillä että tekisi mieli vain itkeä ja kyllä se ajatus tulee joka päivä mieleen ja se että kohta olisi pikkuinen sylissäni jota pääsisin pusuttelemaan ja halaamaan..Ja olen huomannut että aika moni joka on keskenmenon saanut niin tulee aika piakkoin raskaaksi uudestaan mutta mun kohdalla se ei ainakaan ole mahdollista vaikka kuinka toivoisi..Se tulee sitten kun on tullakseen..JOS tulee..[&o][:(] Ultrasta kun kotia sitten silloin menin niin purskahdin autossa itkuun ja itkin koko automatkan kotia ja kotonakin itkin vaikka kuinka paljon miehelleni ja mies sitten halasi minua yms..Oli se miehellekin kyllä todella raskas asia kuten minullekin..Kun se oli niin toivottu..[&o]

Et ole yksin IhaNainen,yhdessä me kestetään,toivotaan ja yritetään päästä parempaan tulevaisuuteen missä meillekin aurinko paistaisi myös risukasaan vielä joskus<333[:)] *Iso halaus kaikille km kokeneille*
 
ite ei olla miehenkaa käytetty ehkäsyy 4 vuoteen ja nyt sitte vuonna 2009 tuli kohdun ulkopuolinen raskaus ja nyt 2010 tuli sitten molaraskaus ja olo on semmonen et uskallankohan ikinä enää yrittää ku tuun kumminki pettymään 4 vuotta ois ollu jo tervetullu vaavi tähän taloon mut ku ei oo tullu ni ei oo tullu kais se sitte tulee ku on sen aika. piti sitte ottaa ees joku hoivattava ni meille tuli sitte kisun pentu mikä on nyt ihan miun vaavia nukkuu vieres yöt ja päivällä tulee paijattavaks syliin. jospa tää tästä joskus. kovin on vaa masentuneen oloset tunnelmat justiin nyt. onneks on sentää toi pentu vähä piristään tätä arkea. pilleri tyhjennyksen otin itekkin ja eka päivä oli ihan kamala juoksin tunnin välein vessassa ja 4 tuntii pillerien laiton jälkeen oksensin ja sitte nukuin tunnin unet ja muute oli ihan kamalaa ku koko ajan vuoti.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top