Ja sitten on meitä, jotka pienenä käyttäytyivät ihanasti mutta murrosikä sitten alettuaan jatkuikin lähemmäs kolmeakymppiä :D Ei käy omia vanhempia kateeksi...
Oman tahtoikäisen kanssa olen luottanut järkeilyyn ja sanoittamiseen ihan pienestä pitäen. Kun joku menee "väärin" eli toisin kuten lapsi oli suunnitellut, selitän etten osaa lukea ajatuksia jos hän ei kerro etukäteen mitä haluaa, että kaikki ei aina onnistu miten itse haluaisi ja ihan perus "sinua harmittaa, se on ihan okei". Tahtoa löytyy edelleen mutta aika hyvin 3,5-vuotias on oppinut selostamaan ajatuksiaan, hallitsemaan pettymyksiään ja äidinkin käskyihin oppinut nokkavasti vastaamaan "aina ei saa mitä haluaa". :D
