Rakkaus loppunut?

[_riksu]

Huomenta! Löytyisiköhän täältä joukoista jotakuta viksua, joka painiskelee tai on painiskellut samojen parushdepulmien kanssa kuin minä nyt... Siis: Miehen kanssa ollaan tunnettu iäisyys (20 vuotta, teinirakkaus). Hän on hyvä ihminen ja hyvä ystävä, muttamutta... Minulla ei tunnu olevan mitään romanttisia tunteita häntä kohtaan enää jäljellä. Sänkypuuhat ovat olleet täysin seis jo puoli vuotta, ei vaan kiinnosta (minua, häntä kyllä kiinnostais). Lapsia meille on siunaantunut 3kpl (4,6 ja 10v), joiden vuoksi mitään eroamispäätöksiä ei tietenkään tule tehtyä hätiköiden. Olisi ihana, jos olisi olemassa jokin rakkausnappula, josta rakkauden saisi taas käännetyksi on-asentoon, sillä silloin elämä olisi niin paljon helpompaa eikä tarvitsis tällein tuskailla. Mutta kun semmoista nappulaa ei oo, kysynkin teiltä, hyvä ihmiset: Onko OIKEASTI mahdollista tehdä työtä kuolleelta vaikuttavan parisuhteen eteen niin, että sen rakkauden saisi herätettyä taas henkiin? Mitä tehdä, kun koko ajatus tuntuu väsyttävältä... tehdä työtä hiki hatussa jonkin sellaisen eteen josta ei oo enää ees varma haluaako sitä. Hirveä solmu :(. Auttakaa jos keksitte jotain lohdullista sanottavaa tai jos on omia kokemuksia, joista on tavalla tai toisella päässyt yli. Ja mitä se "yli" pääseminen on käytännössä ollut? Rakkauden uudelleenherääminen? Ero? Alistuminen olosuhteisiin?

 

[Paapu]

Heipä hei!

Mihin päätökseen olet päätynyt? Olit viestin laittanut jo kauan sitten..

Itse olin suhteessa jossa rakkautta eikä intohimoa ollut, onneksi ei myöskään lapsia. Ei se kannata, elämässä on niin paljon aihetta onneen ja rakkauteen. Miksi painaa pään puskaan ja jäädä tuttuun ja turvalliseen? Ei väkivaltaisuus tai muutoin huonot välit ole ainoa syy miksi voi erota "hyvällä mielellä". Toisen ihmisen kosketus tuntuu niin äärettömän ihanalta kun koskettajaa rakastaa, miksi jäisi siitä paitsi?!

Mutta tämä on vain minun näkemykseni rakkauteen ja elämään

 

[örkki]

Nii, vaik tää juttuketju on alkanut jo kauan sitten, ni ajattelin heittää ite tähän ajatuksia, jos vaik joskus joku muu kamppailee saman asian suhteen.
 
No mulla on avioliitosta kokemuksia vasta reilun kolmen vuoden ajalta, mutta naimisiin menin, en vain rakkaudesta, vaan myös sitoutumisen halusta. Eli rakkaus on tunne, joka saattaa hävitä. Mutta jos mä kuitenkin TAHDON rakastaa, se tarkoittaa myös työtä suhteen eteen. Tuolla odottamista odottamaan pääsevien ketjussa oli joskus jotain piristyksiä miten puolisot huomaavat toisiaan, esim. maanantaiset yllätykset. Ne kaikki ideat kuulostivat hyviltä ja sillai sitä arkirakkauttakin ylläpidetään.
 
Mutta jos rakkaus on sammunut, eikä muistot alkurakkaudestakaan palaa mieleen, eikä halua keksiä mitään toisen piristämiseks, rakkauden herättämiseks... vois miettiä perheterapeuttia tai suhteesta pakenemista eli eroa. Nää oli mun mielipiteitä, kukin tehköön kuin parhaakseen nähköön.