Raivoaminen?

[niukku]

Millaisia tunteenpurkauksia teillä oli/on raskausaikana? Mulla niitä on päivittäin monta kertaa, ja se johtuu kahdesta koirastamme. Stressaan niistä jatkuvasti. Niitä ei ilman valvontaa voi pitää yhdessä, koska nuolevat korvia ja siitä seurauksena korvatulehdus. (Hoidettiin vasta toiselta pois.) Koko ajan pitää olla komentamassa niitä sillonkin kun ne on yhdessä. Meillä tää toinen nukkuu yöt pesuhuoneessa, juuri tästä syystä ja siksi, koska se muuten merkkailisi muihin tiloihin (molemmat uroksia). Nyt on koko yön vikissyt siellä, ja lopulta mies ei enää kestäny ja kävi päästää sen pois. Heti kävi merkkaamassa matolle.. Sain tästä aivan käsittämättömän raivonpuuskan, ja en voinu jättää mattoa likaseksi, vaan kyllä.. nyt näin kello kolme yöllä oli pakko ruveta pesemään se kun suututti niin paljon.

Mun raivonpuuskat ei oo mitään pieniä, vaan huudan ihan naama punasena, ja joskus meen pois tolaltani ja alan itkemään. Nää ei kyllä varmana oo hyväksi vauvalle. Raskaus on jo yli puolivälin ja tää on vaan pahentunut raskauden edetessä. Päätin, että toinen menee hoitoon loppuraskauden ajaksi, koska tästä ei muuten tule mitään. Onko vauvalle voinut jo tulla jotain seurauksia raivoamisesta? Onko muillakin ollut tällaista ''pahaa'' päivittäistä? En saa mitenkään kiukkuani hillittyä. Olkaa kilttejä ja kertokaa kokemuksistanne, huolestuttaa

 

[Ee]

Mulle hoitaja sanoi neuvolassa, että vaarallisempaa on se että pitää kaikki tunteet sisällään ja patoaa niitä koko ajan. Eli parempi vaan päästellä ulos. Mutta tietenkin stressitekijöiden poistaminen on paikallaan! Raivoaminen ja itkeminen, mitä mäkin harrastan helposti, on kuitenkin tosi rankkaa, fyysisesti myös. Nyt ku mun stressitekijät on pois, ni olo on fyysisestikin huomattavasti parempi, supistuksetkaan ei ole enää kivuliaita vaan normi harjoitussupistuksia Itsensä ruoskiminen siitä että raivoaa on varsinainen noidankehä.

 

[Winnie92]

Moi! Mulla oli raskausaikana ihan hirveitä itku/raivokohtauksia. Välillä en tiennyt edes syytä niihin, vaan tuli vaan yhtäkkiä sellainen olo että oli pakko itkeä, tai huutaa. Yleensä miehelleni sitten raivosin... Koko loppuraskauden ajan itkin/raivosin joka päivä.. Raskauden jälkeen paheni vaan, itkin entistä enemmän. Mies ei tukenut enää koska olin raivonnut hänelle jo niin paljon ettei uskaltanut tulla enää lähelle, koska ei tiennyt mitä tekisi kun ikinä ei ollut hyvä. Kaverit lakkas soittelemasta, koska en halunnut/päässyt baariin heidän kanssaan (ei ole muuta elämää kuin se) ... Ennen raskautta harrastin paljon liikuntaa, 6-7pv viikossa usean tunnin kerrallaan. Pojan synnyttyä en päässyt enää tekemään mitään muuta kuin kävelylenkkejä. Se otti mielen päälle vielä lisää. 5kk synnytyksestä oireet pahenivat vaan kokoajan, hoidin lasta yksin koska mies oli aina töissä. Ja kun oli kotona ei osallistunut yhtään. Muutinkin sitten vauvan kanssa kahdestaan omaan asuntoon, koska miestä ei kiinnostanut. Kerroin neuvolassa näistä ja minulla todettiin masennus. Nyt poika on 10kk, asutaan edelleen kahdestaan, mutta mies on alkanut auttamaan enemmän, käy täällä usein. Ottaa paremmin huomioon. Ajatuksena olis muuttaa takaisin yhteen. Masennuskin on mielestäni jo aika hyvin poistunut, jätin poikaa kerran kaks viikossa hoitoon äidilleni ja kävin vanhojen kavereiden(joihin en ollut pitkään aikaan pitänyt yhteyttä) kanssa ajelemassa moottorikelkoilla. Se auttoi huimasti piristämään mielialaa. vähän yliherkkä olen edelleen. Raivokohtauksia tulee aika vähän mutta itku on herkässä. Poika on ollut ensimmäisestä päivästä tyytyväinen, ei itke juuri koskaan. Ei vaikuttanut häneen ainakaan tunnekuohuni, joten neuvoisin olemaan murehtimatta liikaa. :) Voimia! :)

 

[Winnie92]

Moi! Mulla oli raskausaikana ihan hirveitä itku/raivokohtauksia. Välillä en tiennyt edes syytä niihin, vaan tuli vaan yhtäkkiä sellainen olo että oli pakko itkeä, tai huutaa. Yleensä miehelleni sitten raivosin... Koko loppuraskauden ajan itkin/raivosin joka päivä.. Raskauden jälkeen paheni vaan, itkin entistä enemmän. Mies ei tukenut enää koska olin raivonnut hänelle jo niin paljon ettei uskaltanut tulla enää lähelle, koska ei tiennyt mitä tekisi kun ikinä ei ollut hyvä. Kaverit lakkas soittelemasta, koska en halunnut/päässyt baariin heidän kanssaan (ei ole muuta elämää kuin se) ... Ennen raskautta harrastin paljon liikuntaa, 6-7pv viikossa usean tunnin kerrallaan. Pojan synnyttyä en päässyt enää tekemään mitään muuta kuin kävelylenkkejä. Se otti mielen päälle vielä lisää. 5kk synnytyksestä oireet pahenivat vaan kokoajan, hoidin lasta yksin koska mies oli aina töissä. Ja kun oli kotona ei osallistunut yhtään. Muutinkin sitten vauvan kanssa kahdestaan omaan asuntoon, koska miestä ei kiinnostanut. Kerroin neuvolassa näistä ja minulla todettiin masennus. Nyt poika on 10kk, asutaan edelleen kahdestaan, mutta mies on alkanut auttamaan enemmän, käy täällä usein. Ottaa paremmin huomioon. Ajatuksena olis muuttaa takaisin yhteen. Masennuskin on mielestäni jo aika hyvin poistunut, jätin poikaa kerran kaks viikossa hoitoon äidilleni ja kävin vanhojen kavereiden(joihin en ollut pitkään aikaan pitänyt yhteyttä) kanssa ajelemassa moottorikelkoilla. Se auttoi huimasti piristämään mielialaa. vähän yliherkkä olen edelleen. Raivokohtauksia tulee aika vähän mutta itku on herkässä. Poika on ollut ensimmäisestä päivästä tyytyväinen, ei itke juuri koskaan. Ei vaikuttanut häneen ainakaan tunnekuohuni, joten neuvoisin olemaan murehtimatta liikaa. :) Voimia! :)