Mielenkiintoisia näkökulmia. Itse olen ollut julkisen puolen hoidoissa ja vasta 1 ivf takana, joten ollaan päästy taloudellisesti suhteellisen helpolla, kun raha on kulunut lähinnä lääkkeisiin eikä ne ole vielä syöneet säästöjä kovin radikaalisti.
Meillä on ollut ns. henkisenä kipurajana julkisen puolen hoidot ja omat solut. Tämä tietysti rajoittaa myös kustannuksia. Tämä henkinen raja lähinnä siksi, että tuntuu etten kestä enää kovin montaa vuotta tätä limboa, ja tuntuisi helpommalta lopettaa hoidot tavallaan itse, eikä jatkaa kunnes kaikki maan ja taivaan väliltä on kokeiltu. En siis tavallaan ole valmis antamaan aivan kaikkeani, ja tämä pätee myös rahaan. Voisin käyttää säästöni ja käyttämään luottoa, kenties ottamaan hyvin pientä lainaa. En kuitenkaan olisi valmis uhraamaan taloudellista turvallisuutta tai esim myymään asuntoa.
november-rainilla oli hyvä pointti, pisti miettimään itsestään huolehtimisen tärkeyttä. Varmasti nämä on hyvin yksilöllisiä asioita, ja joillekin esim. arjen jatkuminen suht samanlaisena on tärkeämpää kuin toisille.
Olen miettinyt paljon myös sitä, että vaikka lapsettomuushoidot eivät väkisinkään ole täysin tasa-arvoiset (hyvätuloisilla on mahdollisuus yrittää nopeammin, tiheämpään tahtiin ja pidempään), olen kyllä mielettömän kiitollinen siitä että valtio kustantaa minulle aika paljon aika kalliita hoitoja. Alunperin oli vähän kynnyksen takana ylipäätään lähteä hoitoihin, en tiedä olisinko lähtenyt koko hommaan jos kaikki olisi pitänyt alusta asti maksaa itse.
