Silloin, kun käytiin läpi julkisen puolen hoitoja, olin työttömänä, joten suurin osa kuluista jäi miehen maksettavaksi. Hän maksoi valtaosan lääkkeistä ja hoitokuluista ja mä sit sen, mitä pystyin. Onneks on Suomessa tää lääkekatto...
Nyt ollaan molemmat töissä, meillä on edullinen asunto eikä autoa lainkaan, joten taloudellinen tilanne sikäli paljon parempi. Tosin yksityisellä puolella on sitten yksityisen hinnatkin ja lisäksi viime kuukausina on ollut isoja menoja lemmikin eläinlääkärikuluista. Miehellä on jotain säästöjä, mut mä en vielä oo saanut säästöön pennin hyrrää. Tarkoitus olis nyt tässä tulevan kesän aikana saada säästöjä tulevaa hoitoa varten. Anoppi jeesaa onneksi myös kuluissa. 
Oon kyllä aika vahvasti sitä mieltä, että jos tästä tulevasta luovutetuilla munasoluilla tehtävästä hoidostakaan ei lasta tule, niin sitten loppuu meidän yrittäminen. Ei pelkästään taloudellisista syistä, vaan myös oman jaksamisen vuoksi.
Oon kyllä sitä mieltä, että tää kaikki on tämän arvoista siinäkin tapauksessa, että hoidoista ei tule sitä omaa lasta. Välillä mietin, et tulevan lapsettomuushoidon rahalla sais melkeen maksettua käsirahan omistusasunnostakin, mutta en halua vanhana mummuna miettiä, et olisko sittenkin pitänyt vielä kokeilla. Mihinkään kymmenien tuhansien eurojen lainaan en kuitenkaan ole valmis. En halua myöskään olla vuosikymmenen velkavankeudessa hoitojen takia.
