Murmeli80
Silmät suurina ihmettelijä
Hei,
olen tässä miettinyt parisuhdettani, jossa siis minulla on lapsi jo murrosiän tietämillä ja toisella ei ole lapsia. Itse sain lapseni 22-v ja olen nyt 34-v. Toisen lapsen yrittämistä mietitään kovasti. Eli miten uusperhekuvioissa kun pari saa yhteisen lapsen käy sille ensimmäiselle lapselle jolla eri isä.
Sitten mietin myös eri elämäntilanteitamme, kun toinen on lapseton ja minulla on menossa isomman lapsen äitiys että olisiko aika antaa omaa aikaa itselle ja jättää toisen lapsihaaveet huomiotta, vai ruvetako uudelleen pikkulapsivaiheen äidiksi. Kun se kuitenkin vie useamman vuoden ajan jolloin lapsi on maailman napa koko perheelle ja itselle eritoten.
Mihin parisuhteemme voi kehittyä, jollei meistä naimisiin menon jälkeen tule vanhempia yhteiselle lapselle? Onko suhteella tulevaisuutta ilman lasta? Miesten suvunjatkamisvietti on tunnetusti voimakas tarve. Entä minä, joka jo odottelen mummoutumista? Vapaata aikuisen elämää? Lapsenlapsia? Onko minusta vielä pikkulapsen äidiksi? Toisaalta vapaa harrastaminen ja matkustelu tai muu rahan käyttö itseen ei tunnu yhtä tyydyttävältä ja merkitykselliseltä ratkaisulta kuin parisuhteen kehittäminen ja puuttuvan palasen metsästys. Mutta onko se sitten sen väärtiä?
Huoh, tällaista sekamelskaa ja en ole vielä edes raskaana saati kierukkaa poistattanut. Tosin ennen kuin selkiinnytän itselleni näitä ajatuksia niin ei ole mielestäni suotavaakaan ruveta noin vain toisen mieliksi poistattamaan kierukkaa ja yrittämään yrittämisen ilosta...
olen tässä miettinyt parisuhdettani, jossa siis minulla on lapsi jo murrosiän tietämillä ja toisella ei ole lapsia. Itse sain lapseni 22-v ja olen nyt 34-v. Toisen lapsen yrittämistä mietitään kovasti. Eli miten uusperhekuvioissa kun pari saa yhteisen lapsen käy sille ensimmäiselle lapselle jolla eri isä.
Sitten mietin myös eri elämäntilanteitamme, kun toinen on lapseton ja minulla on menossa isomman lapsen äitiys että olisiko aika antaa omaa aikaa itselle ja jättää toisen lapsihaaveet huomiotta, vai ruvetako uudelleen pikkulapsivaiheen äidiksi. Kun se kuitenkin vie useamman vuoden ajan jolloin lapsi on maailman napa koko perheelle ja itselle eritoten.
Mihin parisuhteemme voi kehittyä, jollei meistä naimisiin menon jälkeen tule vanhempia yhteiselle lapselle? Onko suhteella tulevaisuutta ilman lasta? Miesten suvunjatkamisvietti on tunnetusti voimakas tarve. Entä minä, joka jo odottelen mummoutumista? Vapaata aikuisen elämää? Lapsenlapsia? Onko minusta vielä pikkulapsen äidiksi? Toisaalta vapaa harrastaminen ja matkustelu tai muu rahan käyttö itseen ei tunnu yhtä tyydyttävältä ja merkitykselliseltä ratkaisulta kuin parisuhteen kehittäminen ja puuttuvan palasen metsästys. Mutta onko se sitten sen väärtiä?
Huoh, tällaista sekamelskaa ja en ole vielä edes raskaana saati kierukkaa poistattanut. Tosin ennen kuin selkiinnytän itselleni näitä ajatuksia niin ei ole mielestäni suotavaakaan ruveta noin vain toisen mieliksi poistattamaan kierukkaa ja yrittämään yrittämisen ilosta...