Punkkirokotus

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Oletteko aikeissa ottaa punkkirokotuksen itsellenne tai lapsillenne? Onko teillä päin punkkeja?

Olen miettinyt, että voisi olla hyvä ottaa. Punkkipannoista ja karkottimista huolimatta joka vuosi koirissa on punkkeja, tosin huomattavasti vähemmän kun ollaan löydetty toimivat pannat.
 
asutaan alueella missä punkkeja on ja mökkeillään paljon riskialueella. anoppi on sairastanut sekä borrelioosin että puutiaisaivokuumeen, joten punkkien kanssa ollaan meidän perheessä tarkkana. minulla ja miehellä on ollut rokote jo vuosia, ja lapselle otettiin heti kun sai ottaa (1v). läheltä taudin nähneenä ja kun tajuaa miten isot seuraukset sillä voi olla (vaikkei mitään vakavaa pysyvää tässä tapauksessa jäänytkään), todellakin on rokottauduttu ja tehostetaan aikataulun mukaan. ensimmäinen punkki miehestä löytyi jo tälle vuodelle. itsestäni on löytynyt punkki ainakin kerran lähes joka kesä.
 
Mä en ole koskaan tainnut edes nähdä punkkia. Mökkeillessä ei ole sukulaisten koiriinkaan tarttunut, joten tuskin on paljoa silläkään alueella.
En ole yhtään ottanut selvää kyseisestä rokotteesta, eli ei siis ole ollut harkinnassa.
 
Täällä päin kyllä näkyy välillä punkkeja. Viime vuonna oli vanhemmasta pojasta yksi napannut kiinni, just sinä päivänä kun kotiuduin nuoremman kanssa synnäriltä... Mitään siitä ei tosin seurannut. Täällä päin ei THLn kartan mukaan ole ollut isompia punkkiongelmia, mutta lähin alue jossa on ollut, ei ole kovin kaukana. Viime vuonna kävi mielessä, että pitäisikö rokote ottaa, mutta päädyin tulokseen että jos niitä vielä näkyy, niin sitten rokote harkintaan. Viime kesänä jäi yhteen tapaukseen. Lähellä asuva kaveri tosin sanoi, että koirallaan on tänä vuonna jo ollut viisi punkkia... :confused:
 
Rokotetta kaiketi tarvitaan vain Ahvenanmaalla? Ite tulee joskus käytyä siellä, joten olen ottanut rokotteen ja vahvistuspiikin otan sitten kun en imetän enkä ole raskaana. Ticovacia eivät myyneet apteekissa imettävälle kun ei ole akuutti tarve rokotteelle tänä vuonna mulla. Toista tautia vastaan on antibioottikuuri ja se on paljon yleisempi. Mulla on kerran ollut miniversio kiinni mutta ehti olla niin vähän aikaa ettei tullut mitään....kaiketi...
 
Rokotetta kaiketi tarvitaan vain Ahvenanmaalla? Ite tulee joskus käytyä siellä, joten olen ottanut rokotteen ja vahvistuspiikin otan sitten kun en imetän enkä ole raskaana. Ticovacia eivät myyneet apteekissa imettävälle kun ei ole akuutti tarve rokotteelle tänä vuonna mulla. Toista tautia vastaan on antibioottikuuri ja se on paljon yleisempi. Mulla on kerran ollut miniversio kiinni mutta ehti olla niin vähän aikaa ettei tullut mitään....kaiketi...
Simossa ainakin tarvii myös, vanhempani asuvat siellä ja Simon kunta maksaa jokaiselle kuntalaiselle 3 annosta rokotetta.
 
Asutaan alueella jossa punkkeja on. Meidät on kaikki rokotettu kuin myös lapset. Olen läheltä seurannut henkilöä joka sairastunut vakavasti punkin puremasta ja on todella heikossa kunnossa ollut jo vuosia niin tämän nähneenä päätin ottaa kaikille rokotteet.
 
Ei asuta punkkialueella ja mökkikään ei ole punkkista seutua. Minulla on kerran ollut punkki ja miehellä kerran, minusta se on vähän kun ottaa huomioon, että ulkoilemme paljon
 
Asumme kyllä teoreettisesti punkkialueella ( Espoo) mutta ainakin karttojen mukaan aivotulehdusta kantavia punkkeja on lähinnä rannikolla. Lisäksi syynätään lapset päivittäin, jos ovat ulkoilleet vähissä vaatteissa. Ainuttakaan punkkia en ole nähnyt, en itsessä enkä lapsissa, vaikka kauriita ja rusakoita näkyy paljon.

Tosin, oma äitini sai punkin ihan omasta puutarhastaan.

Rokotetta emme ole ottaneet koskaan, emmekä aio ottaa jatkossakaan. Miehen vanhemmat taisivat ottaa sen vuosi sitten, koska miehen isä oli metsätöissä saanut kerran yhden ainoan punkin.
 
Takaisin
Top