Pumppaus ja pulloruokinta

Kyfi8330630

Silmät suurina ihmettelijä
Haudi!
Onko täällä muita, jotka hoitavat vauvansa ruokinnan pelkästään pumpatulla maidolla? Eli pumppaatte ja annatte pullosta. Meillähän imetyshommat menivät puihin heti kättelyssä kun vauva joutui olemaan 5 vrk valvontaosastolla heti syntymänsä (sektion) jälkeen ja imetysharjoitukset jäivät vähäisiksi. Ei ollut helppoa treenata kun valvontaosastolla ei ollut juurikaan yksityisyyttä ja ohjaus oli mitä oli. Pumppailin perhehuoneessa aikani kuluksi kun halusin kuitenkin saada maidon nousemaan, sitä sitten toimitettiin vauvalle annettavaksi joko pullon tai nenämahaletkun kautta kun imemisvaikeuksiakin oli.

Jos täällä on kohtalotovereita, olisi kiva kuulla kuinka kauan olette jaksaneet pumppailla vai oletteko siirtyneet osittain tai kokonaan korvikkeeseen. Itse vähensin pumppauskertoja pari viikkoa sitten kuudesta neljään per vuorokausi että saan maitomäärää vähän järkevämmäksi. Vielä marraskuun puolella maitoa tuli reilun litran verran yli tarpeen, nyt ehkä puoli litraa menee päivittäin pakastimeen.
 
Meillä mentiin aluks pumppaamalla ja pulloruokinnalla. Poitsu oli puoltoista vko keskolassa, ku syntyi keskosena, nii tissittely hommat ei oikeen pojan voimille sopinu. Ekan kuukauden verran multa tulikin maitoo niin paljon ku olis vaa viittiny pumppailla. Sitte ku poika kotiutu ja siitä varmaa kuukausi etteenpäin ni maito alko vähenee ja olis sitten tarvinnu jaksaa pumppailla vaan että tuotanto olis hyvänä pysyny, mut alko olee univelkaa ja muutakin stressiä, niin harvensin pumppailuja. Sillä olikin sen verran kohtalokkaat seuraukset, että maitomäärät pieneni ja pieneni. Lopuks sain kovalla työllä kerta pumppaamisella maitoo 20millii yhteensä, niin ajattelin lopettaa itteni kiusaamisen sillä pumppailulla. Poika siirty kokonaan korvikkeeseen varmaa n. 2kuisena.
 
Miten nopeasti sulla alkoi maitomäärä pienentyä? Kuinka paljon harvensit pumppauskertoja? Pumppasitko joka kerralla tissit tyhjiksi?
 
Silloku poika oli vielä sairaalassa, nii kolmen tunnin välein pumppailin, enkä todellakaan jaksanu tyhjiks pumpata, ku tuntu ettei ne edes tyhjene. Mut sillo joka kerralla semmosen pienen pumppupullollisen per rinta.
Kotiutumisen jälkeen (eli varmaa poika oli 3-4vko)ku ei sen kolmen tunnin välein enää tullukkaa ku samaa vertaa ku ennen ni jätin yö pumppaasiet kokonaan pois.
Jos oikeen muistan niin siitä tietysti maito väheni entisestään ja enää pumppasin kolme neljä kertaa päivässä ja sillä mentiin sit siihen päätökseen asti.
 
Koko ton pumppaus sessioiden aikaan mulla oli varmaa joku dementia menossa, ku hyvä että muisti oman olemassa olon, ni noi tiedot voi olla vähän semmosii noin arvioita. :)
 
:) sama juttu, ei oo paljon muistikuvia ekoista viikoista, muuta kuin että oli helvetinmoinen kiire koko ajan. Kolmen tunnin välein pumppasin minäkin aluksi ja kolme varttia meni yhteen kertaan. Eipä siinä paljon muuta ehtinytkään tehdä. Yöllä sentään tuli kuuden tunnin tauko mutta sitten tuntuikin että kannut räjähtää :) Itse oon pumpannut aina tyhjäksi, että tissit luulee, että maitoa tarvitaan enemmän...
Nyt on kuuden tunnin välit ja tasaisesti tuntuu maitomäärä pienenevän. Pakastitko yhtään ja jos niin miten oot käyttänyt niitä? Sekoitatko korvikkeeseen vai sellaisenaan?
 
Tavoitteena olis, että jäbä saa puolivuotiaaksi asti vain omaa maitoa, tuoreena tai pakastettuna. Nyt alkoi stressaamaan että jos mullakin maidontulo hyytyy kun vähensin kertoja.... mutta kun ei tissit kestä enempää! :D
 
Pakastin joo ja ihan sellasenaan annoin.
Älä nyt vaa stressailee ala, ettei se vaikuta tuotantoon :)
Ja oman voinnin ja jaksamisen kanssa sitä kannattaakin tehdä. Ainakin mun mielestä siis.
Imetys ja muutenkin tissimaidon antaminen vauvalle ei koskaan ollu mulle mikään pakko juttu ja hyvän äidin merkki, niin sekin tietysti vaikutti siihen että tuli lopetettua koko homma aikaisin.
 
Joo, jaksan kyllä pumpata, tuntuu ihan luksukselta kun ei tarvitse kuin neljästi päivässä veivata :) ja kahta settiä käyttäen kun sähköpumpulla pistää menemään on homma vartissa hoidettu.

En minäkään sitä ehdottomana juttuna pidä että omaa maitoa on annettava. Korvikekin on jees ja on sitäkin annettu ekoilla viikoilla kun olin antibioottikuurilla. Jotenkin vaan kamppailen tässä oman mukavuudenhaluni kanssa. Kun olis niin helppo lopettaa pumppaaminen ja siirtyä korvikkeeseen mutta kun ei raaskisi kun sitä omaa maitoa kuitenkin toistaiseksi tulee mukavasti... Hitto. Toisaalta kolme kuukautta on mennyt suht nopeasti niin enköhän jaksa vielä ainakin kaksi kuukautta pumpata, pakastimessakin on jo varmasti kuukauden tarpeiksi.

Kattis, imetitkö siis ollenkaan? Meillä onnistui tasan kahdesti niin ettei tarvinnut antaa pullosta lisämaitoa... Sitten tuli sammas vauvalle suuhun ja mulle nänniin ja sotki "hyvin" alkaneet imetysharjoitukset....
 
Pientä harjotusta oli sairaalassa, mut poika väsähti jo vaipan vaihtoon, ni ei jaksanu sitte enää tissistä kaikkee maitoo tarpeekseen saada.
Mulla aluks maito pakkaantu tisseihin sillai ettei mitkään pumput, kaalinlehdet, lämpöpussit tai kätilöiden rutistelut auttanu maitoo tulemaan ulos, mut vauvalla oli niissä pienissäkin voimissa joku taika et heti ekalla imeskelyllä sai maidon lähtemään liikkeelle :)

Mutta hyvä että jaksat pumppailla. Ei se todellakaan pahitteeks lapselle ole rintamaitoa saada. Sai se sitten pullosta tai rinnasta.:)
 
Vähän asian vierestä, mutta minun äitini pumppasi minulle maitoa vajaan vuoden verran - ja käsin(!), kun ei siihen aikaan mitään kotipumppuja ollut. Muutenkin häneltä jäi sitten yli sairaalaan annettavaksi.

Hienoa, kun jaksat ja tsemppiä pumppaukseen!
 
Ihanaa että oot jaksanu pumppailla! Tissimaito on sitä parasta ravintoo vauvalle, että jos vaan jaksat ni jatka ihmeessä! Joko oot(te) tutustunut facebookin iHmetys - imetystukiryhmään? Hyviä vinkkejä ja vertaistukea
 
Moi! En ole tuommoisesta ryhmästä kuullutkaan, oon vähän huono löytämään facebookista mitään... Mä77, äitis on ollut aika kurko! Jäis meikäläiseltä tekemättä! :D
Olisin itsekin luovuttanut maitoa äidinmaitokeskukseen mutta en saanut annettua puhtaita näytteitä kuivan ihoni vuoksi.

Heh, kaikki suunnitelmat alkaen luomusynnytyksestä lapsentahtiseen imetykseen ovat menneet puihin -> kiireellinen sektio ja pulloruokinta. Oonkin sanonut potentiaalisille perheenperustajille ettei kannata suunnitella MITÄÄN. Ei tasan tuu menemään hommat suunnitelmien mukaan. Mutta kaikella on tarkoituksensa, uskon näin.
 
Minä luovuin kolmannen kanssa kaikista jaloista periaatteista ja sitten kävikin niin, että juuri tämä kolmas on se täysimetetty ja se, joka nukkuu perhepedissä :D. Nämä jutut ovat tosin vauvan sanelemia, eivätkä omia jaloja periaatteitani.
 
Takaisin
Top