Psyykensairaus ja odotus/yritys/äitiys

Tiikeri80

Vasta-alkaja
Heippa, halusin kysyä millaisia kokemuksia teillä on raskaaksi tulemisesta, äitiydestä tai odotuksesta, jos teillä on myös psyykkinen sairaus?
 
Itselläni sairautta. Toinen lapsi tällä hetkellä haaveissa...ensimmäisen kanssa odotusaika meni hyvin, samoin äitiys on mennyt hyvin. Mutta yritys aikana foorumeilla lähinnä suomi24 ja kaksplussalla teilattiin suoraan, että ei hullun kannata lasta hankkia jne. Myös yksi ystäväni totesi, että mitä jos miehesi kuolee.... Uskomattomia juttuja. Voihan kuka tahansa jäädä yh:kai ja kaikki silti menee hyvin. Uskon, että tukiverkoston merkitys on suuri. Niin läheisiltä kuin myös tuntemattomilta.
 
Mulla ei ole mielenterveysongelmia, mutta mun äidillä on ollut ja on vieläkin. Haasteellista oli, kun äiti sairastui. Olin silloin 6-vuotias ja pikkusisko 4- vuotias. Meillä oli kuitenkin huolehtiva isä. Jouduimme päiväkotiin, kun sosiaaliviranomaisten mukaan äiti ei voinut hoitaa meitä enää kotona. Mielenterveysongelmissakin kyse on varmaan siitä, minkä sortin sairaus on kyseessä ja miten vaikuttaa toimintakykyyn. Onhan se lapselle rankkaa, kun vanhempi sairastaa. Siltikin jokaisella lapsella on oikeus syntyä maailmaan. Mielenterveysongelmainen voi kuitenkin olla 100 kertaa parempi äiti kuin esim. alkoholisti.
 
Psyykkinen sairaus ei mielestäni ole minkäänlainen este lapsen saamiseen, varsinkin jos jo ensimmäinen raskaus meni mallikkaasti ilman erityisempiä ongelmia ja sairaus on tiedostettu ja hallinnassa.
Tässä maassa varmaan on jokunen lapsi jonka jompikumpi vanhempi sairastaa eikä sitä edes myönnä muille saatika itselleen.
Aika käsittämätöntä että suoralta kädeltä teilataan.
 
Oma äitini on sairastanut paniikkihäiriötä iät ajat ja kyllähän sen näin jälkeenpäin tajuaa, että äidillä oli niitä ongelmia silloinkin, mutta ei se hänestä tehnyt huonoa äitiä. Päinvastoin, en olisi voinut parempaa, rakastavampaa ja huolehtivampaa äitiä pyytää. Hän oli aina läsnä ja meidän kanssa ja piti huolen siitä, että kaikki oli hyvin :)
 
Äidilläni bipolaarihäiriö joka todellakin hankaloitti omaa lapsuuttani ja teini-ikääni. Äitini oli suurimman osan ajasta yh, isällä alkoholiongelmia joten hänestä ei huoltajaksi ollut. Jälkikäteen näin vanhemmaksi tultuani ajattelen äitini olleen niin huonossa kunnossa ajoittain, että jos olisin sosiaalivirkailija ollut, niin olisin hakenut lapsen pois. Ei ollut terve ympäristö kasvaa, vieläkin kärsin joistakin tuona aikana syntyneistä ongelmista.

Itsellä paniikkihäiriö, joka on vaihtelevasti oireillut, joskus pitkiäkin aikoja ilman kohtauksia, joskus taas tulee todella usein. Myös kohtausten voimakkuus vaihtelee, on kuitenkin pysynyt melko hyvin hallinnassa. Raskaus tuntuu kyllä nyt hieman hankaloittaneen kohtauksia ja niitä on tuntunut tulevan useammin. Nyt siis tosiaan ensimmäinen tulossa ja pieni pelkopeikko kyllä tuolla jossain takaraivossa on, että pystynhän huolehtimaan lapsesta hyvin häiriöstä huolimatta, vaikka tiedän että tämä oma paniikkioireiluni on vielä verrattain aika pientä. Lapsella on tietysti myös huolehtiva isä. :)
 
Tiikeri80, olen törmännyt samanlaisiin keskusteluihin, kun olen etsinyt aiheesta tietoa. Ihan hirveitä juttuja, ihmiset voivat olla tietämättömyydessään niin empatiakyvyttömiä ja ilkeitä. :sad001

Tosiaan varmasti vaikuttaa paljon millaisesta mielensairaudesta on kyse ja onko se hoidossa. Itselläni on aika perus masennus-paniikkioireet-kombo. Mietin todella paljon, miten meidän perhe pärjää, jos masennun pahasti, ja mitä jos lapsi perii taipumuksen, ja ties mitä. Hyvin ollaan pärjätty, ja uskon että sen pitkän masennuksesta nousemisen prosessin takia olen saanut opetella paljon ajatusmallien muuttamista, mistä uskon vanhemmuudessa olevan vain hyötyä. Mutta raskaus meni hyvin näiltä osin, synnytyksen lähestyessä lääkitys piti lopettaa ja aloin synnytyksen jälkeen taas saada paniikkikohtauksia ja vaipua masennukseen. Sain kuitenkin nopeasti apua, ja meidän perhe voi oikein hyvin! :)

Kannattaa varmasti ottaa asia puheeksi oman lääkärin kanssa tai soitella neuvolaan.
 
Takaisin
Top