Prosenteilla lapsi onnelliseksi?

T

TicTacToco

Oman äänensä löytänyt
Pikkuisen vieläkin hatuttaa. Rakas mieheni (jonka tällä hetkellä voisin lahjoittaa tarvitseville ilman suurempia tunnontuskia) ryhtyi vihdoin ilokseni kyselemään, kuinka paljon lapsi kuukaudessa maksaa. Tietenkin olin positiivisesti yllättynyt, kun miestä tämä asia alkoi vihdoin kiinnostaa ja laskeskelimme yhdessä Pilttien ja vaippojen hintoja. Stoppi tuli kuitenkin itselleni siinä vaiheessa, kun mies ehdotti että ryhtyisimme laskemaan tietyn prosentin tuloistamme. Prosentteja vastaava summa siirrettäisiin yhteiselle tilille, josta perheen menot hoidettaisiin. Aluksi tämä kuulosti ihan mietinnän arvoiselta asialta, mutta mieheni jatkoi puhumista äänensävyllä, joka viittasi puhtaaseen velvollisuuteen ja siihen, että lapsi olisi sitä onnellisempi, mitä enemmän rahaa lapsenhoitoon kuluttaa. Mielestäni tämä ei ole oikein, sillä itse olen sillä kannalla, että lapsen tekee onnelliseksi perhe ympärillä. Sanoinkin tämän miehelleni, joka selkein sanoin kertoi minun olevan epäkypsä k*sipää. Loppuilta menikin sitten mököttäessä, enkä todellakaan ole varma aionko herralle enää tämän viikon puolella sanoa sanaakaan. Sitä saa mitä tilaa.
 
Öh...  Toi nyt on taas joku omituinen miehinen lähestymistapa vanhemmaksi kasvamiseen.  Mä en oo koskaan laskenu paljonko meillä menee lapsiin rahaa, en osais esittää edes mitään arviota kun syödään samasta padasta koko poppoo.  Lapsi ei tosiaan kaipaa jotain materiaa ja kalliita harrastuksia vaan sitä läheisyyttä ja perheen yhteistä aikaa!

Edit.
Meillä menee noi maksujutut niin että mä pidän perheen ruuassa ja lapset vaatteissa ja mies hoitaa muut maksut.  Kukin löytää tietty omalle perheelleen sen oman tavan rahan käyttöön.  Ite näen meiän perheen yhtenä tiiminä jossa yhessä mahdollisuuksien mukaan hoidetaan sekä lapset että raha-asiat.
 
Nää on hankalia aiheita aina kun puhutaan rahasta. Viime vuosina vain kasvavassa määrin on herätelty keskustelua siihen, miten nykypäivänä pariskunnat oman taloutensa hoitaa. Oma mielipiteeni asiaan on se, että kandee kyl miettiä ja tutkia erilaisia vaihtoehtoja ja avata keskustelu niistä, varsinkin jos on lapsia tulossa. 

Meidän perheessä talous on hoidettu siten, että meillä on yhteinen taloudenhoitotili. Ollaan laskettu kaikki lainanlyhennykset, vakuutukset, kiinteistökulut, sähkölaskut, vesilaskut jne. yhteen könttiin koko vuodelta ja tämä summa sit jakatettu puolella ja 12kk. Meidän molempien rasti on maksaa tilistään se summa tuolle tilille. 
Minä käytännössä maksan ja hoidan laskut tuolta tililtä. (miestä inhottaa nähdä esim. sähkölasku tms :D ) Molemmilla sit jää loput palkasta ihan omalle tilille ja omaan käyttöön.
Ruoka yms. päivittäinen kulutustavara sit hoidetaankin periaatteella fifty-sixty eli kumpi kauppaan lähtee/kummalla lompakko mukana/ kumpi makso esim. viimeks.

Tuota "taloudenhoitosummaa" sit ollaan tarkastettu yhteisten kulujen lisääntyessä tai laskiessa. Nyt on ollut puhetta, että kun jään äippälomalle, et mies maksaa isomman siivun kuin minä koska tulot tulee tipahtamaan mulla sen noin 30%. Tähän asti tienattu suht samanverran, mies ehkä himpun enemmän. 
Mutta tää on tosiaan se meidän malli ja perustuu pitkälle siihen, et vermeet on yhteisiä, ollaan molemmat palkkatyössä ja tienataan suht saman verran. Tällanen tasapäistäminen kävi siis meille parhaiten. 

Ei tää keskustelu aiheesta meilläkään aivan kivuttomasti auennut, eli tuulettakaas tästä ekasta avauksesta päänne ja yrittäkää uudelleen. Miehillä pukkaa oleen melko yksoikonen suhtautuminen monesti näihin asioihin ja samalla kun pitäis isäksi kasvaa ( kuten Moon kirjoitti ) niin lähestymistavassa voi ilmetä pieniä kukkasia. Vielä kun me naiset ollaan raskaana hormonihuuruissa niin ei aina jaksa ymmärtää miehiä...

Tsemppiä :)
 
Olen aina ollut sitä mieltä, että raha on maailman tyhmin aihe riidellä! Itselläni onneksi niin "järkevä" ja aikuismainen mies että ymmärtää meidän olevan perhe vaikka ensimmäistä lasta odotellaan. Yhdessä asuttu jo yli 2 vuotta eikä kertaakaan rahasta riidelty. Olemme ajatelleet että vaikka kummallakin omat tilit niin rahat sinäänsä yhteiset ja ylimääräisistä "turhista" ostoksista keskustellaan jos ovat rahallisesti kalliita.
Muuten meillä minä maksan auton lyhennykset/kulutuksen kokonaan kun sitä itse eniten ajan. Mies maksaa ruuassa  enemmän ja sähkö, netti, puhelin laskut. Vakuutukset taas hoidan minä itse ja lisäksi kahden koiran tuottavat kulut eli heidän ruuan, harrastusmaksut ja hoitokulut. Mies maksaa omat harrastuksensa. Lisäksi meillä on yhteinen tili mutta se on säästöjä varten johon kummatkin maksavat halutun summan minkä pystyy tililtään sivuun laittaa kk:ssa. Itse tienaan miestäni muutaman satasen enemmän joten säästelen itse enemmän vaikka nytkin niistä maksoimme mieheni ajokortin, mutta turha alkaa katkeraksi kun se helpottaa selvästi elämäämme jatkossa! :)
 
Jupen kanssa harvinaisen samaa mieltä. :) Meillä menee niin että minä maksan talon lainan lyhennyksen, ja mies puolestaan kaikki laskut ja suurimman osan ruokaostoksista. Lapsen vaatteet ja omat menoni ja bensani makselen itte. :)
Meillä on tosin niin pieni laina enään jäljellä, että minä taidan selkeästi vähemmän maksaa, mutta on minulla pienemmät tulotkin. :D

Ei kauheesti olla tämän kymmenen vuoden yhteiselomme aikana tapeltu rahasta eikä muustakaan.

Meillä molemmilla on siis omat tilit. Enkä ikinä haluaisi yhteistä tiliä. Ei sillä ettenkö mieheeni luottaisi, vaan ihan sillä että se on MINUN oma tili ja tiedän aina tarkasti kuinka paljon siellä on rahaa. 

Näin siis meillä, mutta toimivia systeemejä on varmasti yhtä monta kun parejakin. :D
 
Meillä on yhteinen taloustili, jolta maksetaan laskut ja käydään kaupassa ja ostetaan muutkin "yhteiset jutut, molemmilla on tilille käyttöoikeus ja kortit. Molemmat maksaa saman summan palkastaan tilille palkkapäivänä. Systeemi on sillä tavalla hyvä, että se on reilu. Kaikki menee puoliks. Vaikkei sillä nyt yhteisessä perheessä ois niin väliä, mutta mulle ainaki tulee helposti sellanen olo et hitto, jos monta kertaa mies maksaa jotain omista rahoistaan. Jos rahat tililtä loppuu, niin molemmat siirtää taas saman summan sinne, mutta ennen palkkapäivää. Harrastukset ym. hoidetaan omista rahoista. Tiedän, että jotkut tuttavat soveltavat samaa tapaa, mutta juurikin noin, että on tietty % osuus palkasta. Sillon vähemmän tienaava tietenkin maksaa vähemmän, mikä voi olla ihan reiluakin.
 
Tossahan tietenkin pitää sitten miettiä jotain joustoa jos palkka- tai tuloerot ovat suuret.  Meillä siis kumpikin ero on iso, korostuneesti nyt kun olen hoitovapaalla.  Ei siitä tulis meidän perheessä mitään että kumpikin siirtäisi saman summan kun toiselle tulee rahaa moninkertaisesti omiin tuloihin verrattuna.  Mutta tosiaan kukin tyylillään :)
 
no meillä ei ole eri rahoja vaan yhteiset rahat.
eli isäntä maksaa kummankin tileiltä laskut ja lopuilla eletään.
kirppareita kierrellään kun keretään ja suuremmista hankinnoista jutellaan, jos ei ole perusteltua syytä hankkia, niin ei hankita vielä. ostojen lista on jo lähempänä 20 kpl mutta rahaa on vähäiseen näin sosiaalituilla eletään, jolloin välttämätön ensin.

vaatteita vanhemmilla ei ole oikein hyviä koska minunkin takin sisällykset pursuaa mutta lapsien vaatteet menee edelle omien ja sitä rataa.
 
Mielenkiintoista lukea, miten muut hoitaa raha-asiansa... Mun palkka on huono, ravintola-alalla isossa ketjussa esimiehenä. Palkkataso on tosi syvältä, voi kun löytäis yksityiseltä vastaavan paikan! Mies tienaa hyvin merillä. Mutta sen varjopuolena on se, että on viikkoja pois kotoa. 

"Entisessä elämässä" mulla ja exällä oli yhteinen tili vuosia. Ennen sitä maksettiin kaikki lähes fifty-fifty. Mä vähän vähemmän, kun tienasin vähemmän. Nykyinen mies ei halua yhteistä tiliä. Tai no joo, yhteiseen "kauppatiliin" suostuis. Mä vaan oon niin nuiva, että se ei riitä :/. Kun kerran naimisissa ollaan, niin kaiken pitäis olla yhteistä. Mun mielestä vaan on hölmöö jatkuvasti siirrellä rahaa tililtä toiselle. Kun mies on pois, niin pärjään tosi vähällä. Kauppaan ei mee paljonkaan. Miehen ollessa kotona se pääsääntöisesti maksaa kaupassa. Vuokra maksettiin ennen puoliksi, mutta nykyään mies maksaa enemmän. Mulle ei muuten jäisi laskujen ja bensojen jälkeen juurikaan mitään käteen... 

Kun olin raskaana, kysyinkin mieheltä, että mitäs sitten, kun lapsi syntyy? Mun rahat ei riitä millään, kun eivät riitä nytkään. Siis silloin, kun mies on töissä, jos ei maista töitä siihen mennessä saa. Hänen mielestään ei ongelmaa, siirtää aina kun tarvii...
Muhun mies sanoo luottavansa täysin myös raha-asioissa. En todellakaan ole mikään shoppailija ja tuhlaaja. Entinen elämä vaan on tehnyt niin varovaiseksi, että ei halua tiliään jakaa. Ikävä kyllä tää on yks niistä harvoista asioista, joka tekee kitkaa meidän välille :/.

Tiedän, että kaikki ei ymmärrä mun pointteja. Eikä sitä, miksei se kauppatili riitä. Eikä tarvikaan :). Ajattelin nyt vaan avautua tästä meidän tilanteesta. Kaiken laitan säästöön, mitä vaan voin. On itsellä paljon parempi olla, että on vähän säästöjä pahan päivän varalle... 
 
Minä oon huono saamaan mitään säästöön. Heti kun tiedän, että säästötilillä on rahaa, tulee osteltua jotain turhaa ja kivaa kun rahaa kuitenkin on... Ellei oo jotain parempaa tavoitetta mihin tarvii säästää isompi summa, mikä on sit sekin tavallaan viivyteltyä kulutusta, ei säästössä. No luottokortti on ja taas maksoin sen tyhjäks eli luotolla on mun "hätävararahasto."

Meillä mies maksaa asunnon (omistus, hänen nimissään). Auton, moottoripyörän, vakuutukset, sähköt, vedet, jne. Minä maksan oman puhelinlaskun ja laajakaista/koti-TV:n sekä on omia osamaksuja jäljellä telkkarista joka nykyään on turhana makuuhuoneen nurkassa ja omasta puhelimesta. Tämä näin, koska muutin miehen perässä pikkukylille ja mulle ei ole löytynyt täältä vielä töitä. Opiskelupaikkaa yritän, mutta tulee tekemään rahallisesti tiukkaa. Onneksi voin opiskella työttömyystuella 2 vuotta jos työvoimatoimisto pitää koulutusta työllisyyteen positiivisesti vaikuttavana jos löytyis täältä syrjäkyliltä sitten joku homma.

Sittenpä mä maksan suurimman osan meidän ruuista. Mies käy pari kertaa kuussa kaupassa, joskus hakee isomman satsin jotain lihaa, maitorahkaa tms jos on kaupungissa kaupoilla tai sit välillä hakee jotain pientä mitä mä oon unohtanu. On sanonu, että vois käydä kaupassa useamminkin, mutta kun mä ehdin aina ensin. No tietenkin, mies on kuitenkin sit maksanu välillä jotain mun kenkiä ja vaatteitakin kun tietää ettei mulla ole rahaa. Yritän nyt edes jollain kantaa rahallisesti korteni kekoon.

Miehellä on hyvät tulot mutta menojen jälkeen ei aina kauheasti jää käteen. Varsinkin jos työtunteja on vähän ja tulee jokin isompi yllättävä meno (sähköremontista tuli sitten pikkasen isompi ja kalliimpi ku luultiin). Joskus jää sitten enempikin käteen ja ei tässä rahattomia olla, mutta tilanne on että miehellä on rahaa ja minulla ei.

Toisaalta niin on hyvä kun itse oon rahan kanssa ihan täys käsi, saan laskut maksettua, sit ostan itelleni kaikkea kivaa ja sit syön kaurapuuroa tai pastaa jos on siihenkään rahaa. Nyt ku kahdestaan ollaan en kehtaa. Toisaalta jos oisin jäänyt entiselle asuinpaikkakunnalleni minullakin olisi mahdollisuus kohtuullisiin tuloihin, mutta ilman koulutusta ja kontakteja täältä pikkukyliltä on vaikea saada töitä. On saanut hieman säätää tuota omaa asennetta kulutukseen ja maksan kuitenkin osani siitä mitä mulla on, välillä on omaa rahaakin johonkin käyttää ja lisäksi hoidan kaikki kotityöt ja pidän mieheni kotiruuassa koko ajan kun kotona on.

Lasten kanssa varmasti tulee tekemään rahasta tiukkaa mutta mullahan ei mitään muuta ole kuin aikaa eli pyrin löytämään käytettynä edullisesti tarvittavan ja tekemään ruuat kotona. Ostamaan lihat alennustarroilla pakkaseen ja miettimään tarkasti mikä on oikeasti tarpeellista niin että sitten "hupiostoksetkin" joskus mitä itselle ostaa tuntuu sitten luksukselta eikä jää turhaksi vaan tavallaan tarpeeseen ja iloksi nekin. Sekä mies että minä ollaan kuitenkin tilanteeseen tyytyväisiä ja ainakaan toistaiseksi ei ole tarvinnut rahasta riidellä. Talvet eletään säästeliäästi ja lastentarvikkeet ostetaan niin edullisesti ja käytettynä kuin mahdollista - on sitten mahdollisuus kesällä matkustella ja joskus sitten on ehkä lapset mukana, mummolassa tai kesäleirillä sinä aikana miten mukaan haluavat tai et. Ruokaa on, vaatteet on ja katto pään päällä - kaiken ei aina tartte olla uutta tai hienoa ja sit kun joskus jotain uutta ja hienoa hankkii se tuntuukin tosi hienolta.
 
meillä on kaksi lasta ja ollaan nyt molemmat ansaitsemassa. kummallakin on omat tilit, jonne palkat tulee.

me ollaan sovittu aikojen alussa sillai, että mä maksan asuntolainan lyhennyksen, sähkölaskun ja kotivakuutuksen (+henkivakuutukset), mies maksaa yhtiövastikkeen ja kaikki autoon liittyvät maksut. mä ostan lapsille vaatteet (kun olen paremmin perillä heidän vaatekoostaan) ja pyrin tekemään heidän ruoat itse, he kuitenkin syövät jo samasta kattilasta, josta mieskin toisinaan syö. kumpikin maksaa muuten omat henkilökohtaiset menonsa, lainansa jne.

me saadaan eri aikoina kuukaudesta palkat eli ekat kaksi viikkoa eletään toisen palkalla ja loput toisen. nyt taloutta hieman kiristää mun osahoitovapaa ja pienempi palkka, mutta lähtökohtaisesti saan suurinpiirtein samaa rahaa kuin äitiyslomankin aikana, joten ei olla ihan pississä menojemme kanssa. karsin rankalla kädellä menoja ennenkuin putosin kelan rahoille, joten meidän tulot riittää hyvin menoihin.

olen kyl samaa mieltä kuin joku/jotkut tuossa aikaisemmin, ettei lapselle voi ostaa onnea, vaan tärkeintä on läheisyys ja aika. meillä isommalla on jo omia harrastuksia, mutta nekin ovat onneksi kohtuukustanteisia.
 
Meillä on yhteinen tili, jolle molempien palkat tulevat. Eli täysin yhteiset rahat, joista maksetaan kaikki. "Omiin ostoksiin" ei tarvitse kysellä toisen lupaa. Mies tienaa enemmän kuin minä, mutta toisaalta mä olen se, jonka työpäivät ovat lyhyempiä = lasten päiväkotipäivät eivät ole pitkiä. Eli ollaan mietitty, että kaikkea ei voi mitata rahassa, vaan kokonaisuus ratkaisee.
 

Vähän huolestuttavalta tietysti kuulostaa, jos lapsi on isälleen pelkkä rahareikä. Toivottavasti ei sentään! Rahan käyttöä on tietysti hyvä suunnitella etukäteen. Omat vanhempani eivät olleet kauhean hyviä sellaisessa ja siksi olen itse joutunut totuttelemaan siihen. Tuohan se turvan tunnetta, kun tietää, että selviää kuun loppuun. Yllätyksiä tietysti sattuu, kuten oletettua kalliimpi remontti, hajonnut kodinkone tai puhkikuluneet kengät. Miehen kanssa käymme kerran pari kuussa läpi tilimme yhdessä, listaamme maksettavat laskut ja yritämme hiema budjetoida tulevia kuluja. Huolellinen raha-asioiden läpikäynti on meidän tapauksessa molempien etu, koska kumpikin on kohtuullisen hajamielinen. Aikaisemmin mies toimi itsenäisenä ammatinharjoittajana, jolloin eri verojen ja eläkemaksujen hoidossa täytyi olla tosi tarkkana.

Tällä hetkellä pitää elää maltillisesti, koska toiveena olisi muuttaa kaksiosta kolmioon. Sukulaisista tuntuu kummalliselta, että haluamme isompaan asuntoon, mutta tarvitsemme molemmat omat työpöydät ja kirjoja molemmilla riittää opintojen, työnteon ja vapaa-ajan tarpeisiin. Toivottavasti jotenkin saadaan kokoon takuuvuokrarahat. Epäilen, ettei meille ihan vielä myydä asuntoa.

En sitten tiedä onko reilua, että sairaana, äitiys- tai isyyslomalla tai vahempainrahalla elelevä puoliso maksaa yhtä paljon kuin enemmän ansaitseva puolisonsa. Meidän suhteessa on ollut kausi, jolloin tienasin enemmän kuin mieheni. Nyt on asiat toisin päin. Itse en osaa suhtautua ansiotuloihin loppuelämän vakiona, lieneekö 90-luvun lama jättänyt liian selkeät muistot. Meillä maksaa se, kellä rahaa on. Miehen kanssa kaupassa ollessa tahtoo mies useimmiten maksaa. Mies piti kyllä aika hirveänä sitä aikaa, jolloin hänellä oli vähemmän rahaa. Nyt hän sitten makselee tyytyväisin ottein.

Omat tilit meillä on, mutta raha on sikäli yhteistä, että hankinnoista päätetään yhdessä. Kumpikaan ei ostele kalliita vermeitä tai aloita uutta hintavaa harrastusta toiselle kertomatta. Hankalaa se olisikin, kun kumpikin inhoaa ostoksilla vaeltelua eikä paritanssia ja metsässä tepastelua ihmeellisempää harrastusta ole meille ilmaantunut. Mies tosin satunnaisesti harrastaa lavataitelua ja joskus soittelee kotosalla. Parempivointisena kävin itse opistojen jumpissa ja tanssitunneilla. Nyt sitten on harrastuksena kyljen vaihtaminen sohvalla.

 
Takaisin
Top