Positiivisia ajatuksia... Vaikeetahan se välillä on!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ansaki
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
ansaki

ansaki

Näppärä viestien naputtelija
Halusin aloittaa tällaisen ketjun, koska itse olen hyvin positiivisesti ajatteleva... Ajatusmaailmaani (pieneen ja yksinkertaiseen...) kuuluu asia, että kaikella on merkityksensä, niin hyvillä kuin huonoillakin asioilla. :smiley-ashamed005 Itse en varsinaisesti ollut tullut miettineeksikään elämässäni enää perheen lisäystä (lapsemme nyt 15 ja 16 vuotiaat), arki vain rullasi eteenpäin omalla painollaan ja nyt ajatellen ehkä liiankin omalla painollaan, tasapaksuisesti niinkun... Vatsakivuista jouduin lääkäriin ja todettiinkin, että olin raskaana... :rolleyes: Ajatus mullisti koko elämän! Ensin kauhea pelon tunne, sitten uusi ajatus, että no niin kai sitten, seuraava askel JEE meille tulee vauva! :woot: Sitten varhaisultrassa 6+ viikolla pieni sydän löi hurjasti! Olimme onnemme kukkuloilla... :smiley-angelic003Tervetuloa pikkuinen tähän maailmaan! Viikolla 10 ultrassa koko homma romahti, sydän ei lyönyt, kehitys loppunut viikolle 7...
Nyt kaikki tämä on ohi, mitä POSITIIVISTA on jutussa? Elämä jatkuu kuitenkin, tasapaksuun arkeemme saimme uutta potkua, mitään ei saisi pitää itsestään selvyytenä! Posittiivista myös huomata se, että HALUAMME oikeesti vielä perheenlisäystä ja sehän taas tietää sitä, että läheisyys lisääntyy, hellät hetket lisääntyy ja petivaatteet saa tomutuksen... ups! :woot:
Nyt en itsekkään enää ymmärrä tätä tekstiäni, mutta yritin vain sanoa... ajatelkaa positiivisesti myös vaikeiden asioiden kohdatessa! :Heartred
 
Minulla lapset ovat jo aikuisia, joten positiivinen osuus on ehdottomasti se, että vanhakin tulee raskaaksi. Pääosin positiivisuus vallitsee täälläkin. Parasta on, että mieheni lopulta tuli luokseni ja jäi. Kaikki muu on bonusta, vauva etenkin. Jää nähtäväksi jaetaanko tässä taloudessa bonuksia.
 
Kärvistelen taas vatsakivuissani. Positiivista on se että tällaisina päivinä saa olla miehen lähellä enemmän kuin tavallisina työpäivinä.
 
Kuten sanottu, aina löytynee myös jotain positiivistakin! :rolleyes: Vaikka vatsakivut takuulla kurjia, en sitä kiistä yhtään... :sad001
 
Meillä näihin menetyksiin on liittynyt yksi todella positiviinen puoli: miehen ja hänen ensimmäisen lapsen suhde on tämän koettelemuksen aikana ollut parempi kuin koskaan.

Kanssamme asuu siis miehen lapsi, jonka kanssa mies jäi yksin kun lapsi oli parivuotias. Lapsen äitiin (ja sitä kautta lapseen, vaikkei se lapsen vika tietenkään ole) on liittynyt todella paljon negatiivista. Oli pettämistä ja mielenterveysongelmia jotka johtivat eroon, sittemmin huumeita ja itsemurhayrityksiä, lopulta mies oli siinä pisteessä että taisi vain toivoa lapsen äidin onnistuvan, jotta hän ja lapsi saisivat vihdoin elää tavallista elämää rauhassa. Katkeruus menneistä on varjostanut miehen elämää ja suhdetta lapseen, ja ilo ja onni lapsesta on välillä ollut kiven alla, vaikka parhaansa mies on tehnyt ja huolehtinut.

Meidän suhteen myötä myös suhde lapseen on ollut koko ajan paranemaan päin. Kun meitä on ollut kaksi on myös löytynyt enemmän jaksamista tehdä kaikenlaista kivaa yhdessä lapsen kanssa. Lopulta nyt tämä meidän yritys ja toivo yhteisestä vauvasta, ja siihen liittyvät vastoinkäymiset, ovat tainneet jotenkin avata miehen silmät sille, kuinka onnekas hän onkaan kun hänellä on lapsi. En ole ikinä ennen nähnyt miehen ja lapsensa kanssakäymisessä niin paljon iloa, hymyä, naurua, leikkiä ja onnea kuin tämän viimeisen puolen vuoden aikana. Myös miehen vauvakuume on selvästi kasvanut ja pelko ja epävarmuus hälventynyt.

Olen itse yrittänyt repiä tästä sitä positiivisuutta, että ehkä näin on parempi. Ehkä näitä vastoinkäymisiä ja menetyksiä tarvittiin, jotta kasvaisimme paremmiksi vanhemmiksi ja osaisimme arvostaa ja olla onnellisia siitä, mitä meillä on. Ja jos tai kun joskus saamme sen oman yhteisen vauvan, osaamme olla myös vauvasta juuri niin kiitollisia ja onnellisia kuin vauva vanhemmiltaan ansaitsee.
 
Tunteet heittelee laidasta laitaan, mutta yritetään päivän viimeiseksi positiivinen ajatus kaikesta..Toivon ja näen, että tällä kokemuksella on mahdollista lähentää miehen kanssa suhdetta entisestään. Vaikka hän ei samalla tavalla asiaa käsittelekään, eikä ehkä käsittänytkään, hän yrittää huolehtia minusta ja lohduttaa kovasti. Ajattelen myös, että tämä on hyvä muistutus siitä, että tärkeintä on lopulta silti me kaksi ja että suhde ei saa muuttua vain "yrittämiseksi ja suorittamiseksi", ei nyt eikä jatkossakaan, jos meistä vanhempia joskus tulee. Ja varmasti ollaan entistä kiitollisempia, jos lapsi(a) vielä joku pv saadaan.
 
Huomasin olevani raskaana juuri kun meillä tuli yritystä täyteen vuosi ja olisimme samassa kuussa saaneet lähetteen keskussairaalaan jatkotutkimuksiin. Voi sitä iloa ja onnea! Onnea kesti pari viikkoa kunnes sain spontaanin keskenmenon, viikkoja oli silloin 6+2. Olen ollut vaihtelevasti surullinen keskenmenosta ja toiveikas tulevaisuuden suhteen, mieheni kuitenkin eilen esitti sellaisen kysymyksen, joka avasi silmäni lopullisesti. Hän kysyi, että olisinko halunnut jättää koko raskauskokemuksen mieluummin elämättä. Ei tarvinnut miettiä kahta kertaa. Missään nimessä en vaihtaisi niitä paria viikkoa mihinkään. Raskaana olo oli ihanaa, nautin siitä suunnattomasti! Nyt tiedän, että me voimme saada raskauden aikaiseksi. Odotan malttamattomana jälkivuodon loppumista, että pääsemme uudelleen yrittämään. :) Kivusta ja surusta huolimatta raskaus oli valtavan positiivinen kokemus!
 
Voimia ja jaksamista Ellina! Mutta aika ihanasti sanottu ja ajateltu! Periaatteessa ajattelen, että mielummin olisi vain tärpännyt kerralla kunnolla loppuun asti ja keskenmeno jäänyt kokematta, mutta kun sen noin asettelee, niin vastaus olisi varmaan aika sama. Hirveästi en ehtinyt iloitsemaan, kun päällimmäisenä oli melkein koko ajan huoli, mutta siitä huolimatta olihan se jotain mahtavaa, olla ensimmäistä kertaa raskaana, edes vähän aikaa. Tuntea jotain ihmeellista omassa kehossa tapahtuvan ja sellainen pieni salaisuus, jota muut ei vielä tiedä ja saa hymyilemään :-) Ajatukset että minkälainen perhe meille tulee jne. Menetyksen ajatteleminen toki saa olon haikeaksi, mutta yritän pitää yllä ajatusta, että raskaus on kuitenkin alkanut ja jotain tapahtunut. Toivon, että me kaikki saadaan kokea se ihme vielä loppuun asti!
 
Ihana kirjoitus MrsBee! :Heartpink Ihan varmasti saadaan kaikki vielä kokea hyvääkin, mutta positiivisella asenteella vaan eteenpäin kaikki! :happy:
 
Vaikka tää on ollut ihan älyttömän rankka ajanjakso elämässä, olen myös tietoinen myös sen tuomista positiivisista puolista.

Mun ja mun miehen suhde on lähentynyt ihan mielettömästi lääkkeellisen tyhjennyksen ja sitä seuraavan sairaalareissun ja kaavinnan myötä. Tuntuu, että rakastetaan ihan hirmuisesti enemmän ja tuntuu siltä, ettei meitä voi tuhota mikään.

Jouduin sairaalaan kaksi päivää ennen, kun meidän piti lähteä pitkälle häämatkalle Japaniin. Vaikka jouduttiin perumaan matka, ajattelen nyt, miten järkyttävää olisi ollut joutua samaan tilanteeseen muutama päivä myöhemmin joko lentokoneessa, tai Japanissa, toisella puolella maailmaa! Olen niin onnellinen, että saan olla nyt kotona turvassa.

Olen myös tosi onnellinen huomatessani, miten vahva olen ja miten upeasti mun mies on ollut mun tukena. Ei olla vaivuttu epätoivoon, vaan pidetään toisiamme ja itsejämme pinnalla. Olisin voinut kuvitella, etten selviäisi tästä mitenkään. Täällä sitä kuitenkin ollaan, vaikka ihan toipilaana, niin vaatteet päällä, suihkussa käyneenä ja syöneenä. Omat rajat on vahvistuneet paljon.

Rakkautta teille :Heartred
 
Heräte tuli tästä ketjusta,näköjään melkein vuosi sitten tänne kirjoittanut...ja nyt rv 35. menossa ja reilu kuukausi olisi esikoisen lakettuun aikaan. Toivottavasti kaikki menee hyvin loppuun asti nyt. Tunteiden vuoristorataa ollut vuosi ja raskaus, mutta innolla odotan lopputulosta :)

Voimia äskettäin keskenmenon kokeneille!
 
Takaisin
Top