Pitääkö lapsen vaatteiden sopia yhteen?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Minkä verran kiinnitätte tyyliseikkoihin huomiota lasta ja varsinkin vauvaa pukiessa? Pyrittekö siihen että on yhteensopiva asukokonaisuus?

Itse olen lähes aina napannut vain laatikosta tai isomman kanssa kaapista päällimäisen bodyn/paidan ja päällimmäiset housut. Lopputulos on saattanut olla mitä vain yksivärisestä asusta keskenään riitelevään kokonaisuuteen. Nykyisin lapsi valikoi vaatteita enemmänkin itse ja lopputulos on aivan yhtä lailla mitä sattuu.
 
Tykkään mallailla yhteen sopivia vaatteita. Ne voivat olla ihan junttimaiset, jos ollaan vain kotona tai pihalla, kunhan värit eivät riitele keskenään. Olen ehkä siinä suhteessa vähän esteetikko.
 
Katson kyllä että vaatteet sopivat yhteen, sattuu omiin silmiin, jos on mitä tahansa sekaisin päällä. Jos isä on pukemassa niin voi olla mitä yhdistelmiä tahansa enkä lähde niitä vaihtamaan tai arvostelemaan. Annan myös lapsen usein valita itse paidan ja sen jälkeen haen niihin sopivat housut.
 
Vaihtelee päivän ja pyykinpesutilanteen mukaan. Itse pidän toisista lasten vaatteista enemmän kuin toisista, mutta loppupeleissä on itselleni aivan sama, mitä lapsella on päällä, kunhan ovat tarkoitukseen sopivat ja lapsi itse niissä vaatteissa viihtyy. Vajaa 4v tytöt valitsevat usein itsekin jo vaatteita kaapista ja silloin päällä voi olla mitä tahansa. Nuorimman vaatteisiin vielä pystyy itse vaikuttamaan.. :D

Kerhoon ja muualle "ihmisten ilmoille" yritän valita siistimpää päälle. :)
 
Pitää sopia yhteen. Olen tarkka myös vaatteissa. Myöskään liian isoja tai pieniä en pidä enkä väärän mallisia. Pidän vain miellyttäviä vaatteita, rumat laitan pois vaikka olisin ilmaiseksi saanut.
 
Mulla myös tuo, että vaatteilla ei ole niin hirveän suurta väliä, kunhan sopivat yhteen. Sielu itkee verta, kun värisokea mies pukee lapsille aivan toisiinsa sopimattomia sävyjä ja on sitten välillä vielä ylpeä kun puki toisen "ihan sävy sävyyn". :hilarious: Mutta harvemmin menen puuttumaan, ellen nyt sitten leikillisesti kiusoitellen. :)

Tykkään kyllä, että lapsilla on kivoja värikkäitä vaatteita ja nättejä kuoseja, mutta kotona saavat kyllä rymytä vaikka kulahtaneissa verskoissa. Meillä tarkin vaatteistaan on 3-vuotias; hän kun päättää haluta tietyn vaatteen niin sitä päätä ei hevillä käännetä. Tyylitaju on mallia pitkät kalsarit ja kauluspaita, mutta niin kauan kuin vaatteet ovat säänmukaiset, niin menkööt minun puolestani. :grin
 
Aivan sama. Itse toki katson jotain omaa silmää miellyttävää mutta jos mies on pukenut vauvan päälle jotain omituista niin en lähde vaihtamaan. Isompi on jo parivuotiaasta pukenut itsensä, katsotaan vain että on tarkoituksenmukaiset vaatteet päällä, ulkonäkö miellyttäköön lasta itseään. Hänellä tosin on aika hyvä tyylitaju pieneksi tytöksi :)
 
Tykkään, että vaatteet sopivat yhteen, silmät ei vaan kestä esim.jos on montaa eri kuosia ja väriä sekaisin..
 
Mä oon tarkka lasteni vaatteissa, joten värit ja kuosit pitää sopia yhteen. :)
 
Kyllä tulee vähän katsottua, mutta käytännöllisyys menee edelle. Mulla ärsyttää muka söpöt, mutta täysin epäkäytännölliset vaatteet. Nykyisin olen rennompi vaatteiden kanssa, edellisen vauvan kanssa mietin pitkään vauvan asua, kun lähdettiin ihmisten ilmoille.
 
Pitää sopia yhteen! Sukkia myöten. :grin Valitsen aina huolella vaatteet niin että yläosa ja alaosa sopii yhteen eikä kokonaisuus ole liian räikeä tai vastaavasti kovin synkkä tai tylsä... Mutta mussa nyt onkin vähän pilkunviilaajan vikaa, tässäkin asiassa. :rolleyes: Kauhulla odotan sitä kun lapsi haluaa itse ruveta valitsemaan vaatteitaan, mutta yritän kyllä sitten oikeasti antaa toisen toteuttaa itseään, ja ihan vain hienovaraisesti ohjata vähän eri suuntaan jos on vetämässä päälleen jotain totaalista sekametelisoppaa......

Tosin itseäkin ärsyttää sellaiset ylisöpöt mutta epäkäytännölliset vaatteet, samoin kuin lasten vaatteet jotka todellisuudessa vaan on pieniä aikuisten vaatteita. Eli kaikki lapsen vaatteet kyllä on valittu käytännöllisyys ja mukavuus mielessä: leggareita ja mukavia lökäpöksyjä sekä trikoopaitoja ja bodeja, ja muutama mukava trikoomekko ja vastaavaa. Lapsen täytyy kuitenkin voida touhuta ja rymytä!
 
Muokattu viimeksi:
Joku ehkä jo saattanut arvata että mulla ei oikein ole värisilmää sen suhteen mikä sopii tai ei sovi yhteen. :D En siis huomaa välttämättä että olisi mitään vikaa jos lapsella tai itselläni olisi kokonaisuus, joka sattuu muiden silmiin.
 
Minua muuten välillä häiritsee, jos omilla kaksosilla on jotenkin vaatteet ihan ristiriidassa keskenään. :D On alusta asti yritetty heitä yksilöllistää ja vähemmän on ihan täysin samanlaisia vaatteita käytössä. Jotenkin minusta lasten pitäisi kuitenkin mätsätä yhteen. Tämä on mielenkiintoista, koska meillä on kolmaskin lapsi, eikä hänen kaksosten pukeutumisesta eroavat vaatteet häiritse minua yhtään! Kai tämä on jotenkin sellainen psykologinen juttu sitten..
 
Minua muuten välillä häiritsee, jos omilla kaksosilla on jotenkin vaatteet ihan ristiriidassa keskenään. :D On alusta asti yritetty heitä yksilöllistää ja vähemmän on ihan täysin samanlaisia vaatteita käytössä. Jotenkin minusta lasten pitäisi kuitenkin mätsätä yhteen. Tämä on mielenkiintoista, koska meillä on kolmaskin lapsi, eikä hänen kaksosten pukeutumisesta eroavat vaatteet häiritse minua yhtään! Kai tämä on jotenkin sellainen psykologinen juttu sitten..

Tästä tuli mieleen että pitääkö teistä lapsen vaatteiden mätsätä äidin tai yleisemmin vanhempien vaatteisiin? Mielestäni lapsi voi hyvin olla värikkäissä vaatteissa vaikka äiti olisi pukeutunut kokomustaan. Se on jo hieman oudomman näköistä jos punkkarilla on pikku-prinsessa. Näin esimerkkeinä. Itse lähinnä katson että lapsen vaatteita hankkiessa että ne miellyttää omaakin silmää.
 
Tästä tuli mieleen että pitääkö teistä lapsen vaatteiden mätsätä äidin tai yleisemmin vanhempien vaatteisiin? Mielestäni lapsi voi hyvin olla värikkäissä vaatteissa vaikka äiti olisi pukeutunut kokomustaan. Se on jo hieman oudomman näköistä jos punkkarilla on pikku-prinsessa. Näin esimerkkeinä. Itse lähinnä katson että lapsen vaatteita hankkiessa että ne miellyttää omaakin silmää.
Meillä mennään käytännöllisyys edellä joten useimmiten kuitenkin sen verran samantyyppiset vaatteet on, että tietää meidän olevan samoissa puuhissa. Minä myös valitsen kaupasta ostettavat vaatteet joten aika värikästä löytyy molempien kaapeista.

Minua ei häiritse, jos jossakin muussa perheessä vaatteet eivät sovi toisiinsa tai vanhemmilla ja lapsilla on ihan erilaiset vaatteet. Mutta epäkäytännölliset vaatteet lapsilla vaivaavat aina, samoin se jos lapsi ei saa leikkiä rauhassa sen vuoksi että vaatteet likaantuvat tai menevät pilalle. Säälittää myös se, jos lapsi on tumpattu niin paksusti, että ei pysty liikkua ja tulee hiki, kun vain näkee miten paljon on liikaa vaatetta päällä.
 
Kyl katon et värit ees vähän mätsää toisiinsa. Tykkään värikkäistä vaatteista ja välillä jos muut on pyykissä ni sattuu hauska riemunkirjava body+housut yhistelmä :D
 
Kyllä yritän katsoa että lapsella on toisiinsa sopivat vaatteet. Lasta kuitenkin katselee paljon niin en halua että vaatteet sattuu silmiin. Minusta myös kiva jos lapsen vaatteet sopii omiini, mutta se tulee melkein itsestään, kun pidän värikkäistä vaatteista sekä itsellä että lapsella. En sentään yritä pukea meitä sävy sävyyn.
 
Omassakin pukeutumisessa käytän värejä rohkeasti, joten ei haittaa jos väriä ja/tai kuoseja vaatteista löytyy runsaasti. Kunhan ei nyt ihan silmiin sattuvasti riitele keskenään, niin antaa mennä! Välillä poika valitsee itse, olen huomannut että on harmonisempia yhdistelmiä suosiva kuin äitinsä... :hilarious:
 
Täällä kans vähän yli innokas pukija:p sukkia myöten pitää mätsätä :happy119 minusta on ihan parasta kun kuopus on vielä niin pieni että itse saan hänet vaatettaa! Isommat hoitaa täysin jo hommansa, toki koitan välistä huudella mielipiteitä.. mutta turhaan :smiley-angelic006
Toki myös pukeudun useimmiten tytön kanssa suht samoihin sävyihin❤️
 
Takaisin
Top