En usko, että tarvitsee. Suhteet on niin erillaisia ja ihmiset niiden takana.
Jotkut ei koe, että miehelle jutellaan kaikesta ja ovat olleet yhdessä jo kymmenenkin vuotta.
''Tunnen tällaisia ihmisiä''
Kuitenkin minä ja mieheni ollaan toistemme parhaat ystävät. Pelkästään kun toinen menee kauppaan tai mihin tahansa tulee jo ikävä. Muistan teininä, kun mieheni asui vielä äitinsä luona kuinka illasta ikävöin häntä viereeni. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen oltais menty kihloihin, mutta äiti kielsi kun nuorena ihastus voi muuttua niin nopeasti. Tässä sitä nyt kuitenki ollaan 7 vuotta myöhemmin yhdessä.
Kerron miehelleni kaiken ja mies minulle ja elämä ilman toista tuntuu mahdottomalta. Mies monesti sanoo, että olen ainoa kuka häntä ymmärtää.
Ei kai sitä pidä, mutta en kyllä toisaalta osaa kuvitella miten sellainen parisuhde toimisi, jossa ei näin olisi. Ehkä osittain koska me ollaan toistemme kanssa myös parhaat ystävät ja olen aina pitänyt sitä suhteessa itsestään selvänä. Ei siis sillä että ei voisi olla ketään muuta parasta ystävää, mutta tuntuisi hassulta jos ei voisi jakaa puolison kanssa kaikkea jne.
Vaikea sanoa kuuluuko olla. Taitaa kaikki jotka itse tunnen ilmoittaa puolisonsa parhaaksi kaveriksi.
Me oltiin miehen kanssa parhaita kavereita jo ennen seurustelua, ja ollaan sitä edelleen, niin vaikea kuvitella elämää toisin.
Vargynja sanoi aika hyvin sen, mitä itse ajattelen. Ei varmaan ole pakollista olla puolison paras ystävä, mutta en osaa kuvitella sellaista tilannetta. Ei sopisi itselle. Toisaalta täytyy kuitenkin muistaa se, että on siellä sen ystävyyden lisäksi oltava muutakin, se viehätysvoima ja eroottinen lataus. Yksistään se puoli ei kuitenkaan ehkä arjessa riitä.
Omalla kohdalla puoliso on se luottoystävä, jolle uskallan jakaa kaiken. Toki koen myös tärkeänä, että elämässä on ihmisiä, joille voi puhua ikään kun puolueettomasti. En kuitenkaan osaa laittaa ystäviäni minkäänlaiseen järjestykseen, eli jos joku on mainittava parhaana, niin kyllä sen paikan ottaa puoliso.