Pientä epäröintiä...

[CamCam]

Mistäs sitä aloittaisi..
Noh sain viikonloppuna tietää että olen raskaana. Raskaus ei ole suunniteltu vaan johtuu ehkäisyn pettämisestä ja nyt olen aivan sekaisin. On niin paljon asioita mitä pohtia!

Poikaystäväni on sitä mieltä että voisimme pitää lapsen mutta tukee minua mitä ikinä päätänkin :)
Itse olen 16 vuotiaasta asti ollut sitä mieltä että aborttia en pystyisi ikinä tekemään, tosin en myöskään koskaan kuvitellut olevani tilanteessa missä joutuisin asiaa miettimään. Olen kuitenkin aina halunnut lapsen ja kuvittelin että sitten kun aika on tottakai haluan lapsia ja olla raskaana.

Lähtökohtaisesti toivon että en olisi raskaana jotta minun ei tarvitsisi olla tämän päätöksen keskellä. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisin valmis aborttiin vaikka sanoinkin etten halua olla raskaana! Vaan sitä että oikeasti mietin sekavasti molempia vaihtoehtoja.. Pelkään myös että tekisin abortin vääristä syistä ja että katuisin sitä suuresti myöhemmin enemmän kuin sitä että pitäisin lapsen.

Kuvittelin että saisin äidiltäni tukea ja päätin kertoa hänelle asiasta mutta olinkin erittäin väärässä! Äitini oli nimittäin sitä mieltä että minun ei ole mitään järkeä pitää lasta ja ilman että sanoi sanaa abortti hän samassa keskustelussa eri syillä ainakin 7 kertaa ilmaisi kielteisen mielipiteensä.
Tiedän että päätös on lopullisesti minun mutta äitini on minulle kovin tärkeä ja hänen mielipiteellään on minulle merkitystä! Tuli vähän ku semmoinen olo kuin kolikkoa heittäessä että kun pitäis tehdä näin tekeekin mieli toista..

En haluaisi teidän tuomitsevan minua vaan toivoisin saavani opastavaa ja tukevaa informaatiota ihmisiltä jotka ovat olleet samassa tilanteessa, mitä mietitte, mihin päädyitte ja oletteko katuneet?


Niin ja kyseessä olisi esikoinen ja olen 22 vuotias tällä hetkellä.

 

[hillevi]

Heippa, itse olen nyt 23-vuotias (raskautuessani olin 22) ja viimeinen kolmannes raskaudesta alkamassa. Meilläkään vauvan hankinta ei ollut täysin suunniteltu juttu, mutta toisaalta en voi sanoa, että ehkäisy olisi pettänytkään, koska sitä ei ollut. Kuitenkin raskaus oli iso yllätys ja pisti ajatukset aivan sekaisin. Aluksi ajatus tuntui ihan oudolta ja sitä jotenkin vierasti ajatusta sisällä kasvavasta eliöstä. Lisäksi sai kokea pienoisen identiteettikriisin, että mikä minusta nyt tulee. Omalla kohdallani ei kuitenkaan tarvinnut hetkeäkään miettiä mitä tehdä. Opiskelut keskeytyvät eikä rahatilanne ole aivan paras mahdollinen, mutta selviydytään varmaan ihan kivasti. Nuorena on kuitenkin paras aika hankkia lapsia, koska lasten tekeminen voi vaikeutua iän myötä eikä niiden saaminen koskaan ole itsestäänselvyys. Tällä hetkellä olenkin itse niin onnellinen tästä sisälläni kasvavasta vauvasta.

Päätöstä kannattaa miettiä tarkasti, koska moni lasta pitkään halunnutkin saattaa kohdata alussa myös negatiivisia tunteita. Epäilet jo nyt, että katuisit ehkä aborttia. Sinulla on asiat raskautta ajatellen siinä mielessä hyvin, että rahallisesti valtio tukee teitä ja lisäksi sinun poikaystäväsi on ihan mukana tässä.

Tämä on varmasti äidillesikin yllättävä paikka. Äitisikin joutuu ottamaan uuden roolin isovanhempana, eikä ilmeisesti ollut odottanut sitä näin pian. Harmi, että hän ilmaisi kantansa noin jyrkästi. Mielestäni sinun ei kuitenkaan pitäisi perustaa päätöstäsi äitisi eikä muiden mielipiteille. Äitisikin mielipide saattaa vielä muuttua, kun hän miettii asiaa hetken pidempään ja tottuu varmasti ajatukseen, jos päätät pitää lapsen.

 

[-Eevi-]

Itse olin juuri täyttänyt 19v kun tulin raskaaksi ja olimme juuri eronneet poikaystäväni kanssa aika räiskyvästi.
Tiesin siitä hetkestä asti kun tein testin että tulisin olemaan yksin vauvan kanssa nyt ja jatkossa. Päätös oli ja ei ollut selvä. samoja ajatuksia kuin sinulla "en ikinä voisi tehdä aborttia, mutta haluanko kuitenkaan tätä." Nopeasti ajatukset selvisivät "hitto, kyllä minä pärjään!" Toki vaikeina hetkinä odotusaikana tuli mieleen, teinkö oikean ratkaisun, mutta nopeasti sellaiset ajatukset taas unohtui.
Ekan ultran jälkeen kerroin vanhemmilleni, äiti alkoi itkemään onnesta ja siitä se hössötys alkoi. isän kommentti "ai mitä, vauva. juu juu, no koskas se syntyy?"
Jos sinä päätät pitää lapsen, niin uskon kyllä vanhempiesi suhtautumisen muuttuvan nopeasti. =) Tieto taisi olla hänelle vain aika yllättävä ja eikä ole osannut varautua ajatukseen.
Itse odotan tällä hetkellä kolmatta, ikää on 23v ja onnellisesti naimisissa. Enkä hetkeäkään ole katunut päätöstäni kohta 4vuotiaan poikani suhteen. Maailman rakkain äitin pikkupoika
Älä mieti tulevaisuudessa asioita mitä "menettäisit" jos pitäisit lapsen, sillä elämä muokkautuu luonnostaan lapsen myötä sinulle sopivaksi. Ei myöskään kannata miettiä rahallisesti. halpoja vauvan tarvikkeita löytyy netistä käytettynä ja varmasti tuttujen nurkista =) lapsen ensimmäiset vuodet ei loppuenlopuksi ole niin kalliita kuin monet kuvittelee.. Mieti enemmin katuisitko joskus päätöstä, Viihdytkö enemmin yön pikkutunneilla kavereitten kanssa vai perheen kannsa kotona viettämässä laatuaikaa. Toki moni muukin asia mietityttää..
Onnea tulevaan ja tee niin kuin parhaaksesi tuntuu, onneksi sinulla on poikaystävä tukemassa =)

 

[MamaDoodles]

Abortista tai sen hankkimisen pohtimisesta minulla ei ole henk koht kokemusta, mutta muiden kokemuksista olen kuullut jonkin verran. Eipä siitä voi oikein muuta sanoa kuin että jokainen kokee abortin eri tavalla, eivät kaikki koe valtaisaa syyllisyyttä vaikka ei kukaan kyllä riemustakaan kilju... Jotkut taas tuntuvat musertuvan surun ja syyllisyyden tunteiden alle.

Kuulostaa minun korviini nyt siltä, että kun kerroit asiasta äidillesi, olit toivonut häneltä kannustusta lapsen pitämiseen. Nyt kun äitisi olikin kielteisellä kannalla, olet entistä enemmän sekaisin. Eli lyhennettynä: toivoit oikeasti pitäväsi lapsen ja äidin myönteinen kanta olisi "sinetöinyt" asian. Ymmärsinkö oikein? Mikäli ymmärsin, ei abortti ole ehkä sinun kannaltasi paras vaihtoehto. Syyllisyyden ja muiden katumiseen liittyvien tunteiden kanssa on siinä tapauksessa todennäköisesti raskas elää. Raskasta on tietysti lapsenkin kanssa, mutta ihan eri tavalla. "Asioilla on tapana järjestyä", sanoi joku minua viisaampi joskus.

 

[Sannuinen]

Tuo asia on kyllä niin henkilökohtainen, ettei siihen oikein voi sanoa mitä kenenkin pitäisi tehdä ja mikä kellekin olisi paras ratkaisu.

Itse olen päätynyt kerran moiseen ratkaisuun. Tulin vahingossa ehkäisyn aikaan raskaaksi ja minulle oli siinä elämän tilanteessa täysin selvää, etten lasta tule pitämään. Vaikka tiesin tekeväni siinä elämäntilanteessa oikean ratkaisun tuntui se silti pahalle. Tuntemuksia tosin lohduttivat se tietoisuus oikeasta päätöksestä. Rankka päätös ja etenkin se toteutusvaihe, mutta asiasta on yli päästy, enkä mieti sitä oikeastaan enää ollenkaan. Tottakai sitä ei unohda, mutta minkäänlaisia erityisiä tuntemuksia tehty ei minussa enää herätä, tiedän edelleen tehneeni siinä hetkessä oikean ratkaisun.

Mutta se oli vain minun kokemukseni, kuten sanottua asia on erittäin henkilökohtainen ja vain itse voi tietää mikä on itselle se oikea valinta.

Kurjaa, ettei äitisi antanut tukea asiaan sen enempää, mutta toivottavasti, olipa valintasi kumpi tahansa äitisi tulee olemaan tukenasi. Ihanaa, että poikaystäväsi suhtautuu tilanteeseen noin myönteisesti.

Halauksia ja voimia päätöksen tekoon, päätitpä mitä tahansa!

 

[Ramsi]

Meille raskaus ei ollut itsestään selvä vaan pieni sai alkunsa lopulta vasta hoitojen kautta. Sen sijaan paras ystäväni on päätynyt aborttiin, joten olen senkin puolen nähnyt hyvin läheltä.

Omasta kokemuksestani sanon, että lapsi ei ole itsestäänselvyys. Se on helppo ajatella, että "sitten joskus", mutta entäs, jos sitä ei sitten tulekaan. Toisaalta ymmärrän myös sen, että jos ei vaan koe olevansa valmis äidiksi tai ei yksinkertaisesti pidä lapsista niin (ehkä) silloin abortti on parempi vaihtoehto.

Se mitä äitisi sanoi varmasti järkytti, mutta muista, että päätöksen teet vain sinä. Ja voin kyllä arvata, että jos äitisi saa pienen nyytin syliinsä, hänenkin ajatuksensa muuttuvat täysin. Ehkä äitisi halusi sinusta "uraohjusta" ja pelkää, että lapsi veisi sen vaihtoehdon pois. Näinhän ei kuitenkaan tarvitse olla! Ei äitiys vie elämästä mitään (välttämättä) pois vaan tuo siihen paljon lisää.

Toki jos edelleen haaveilet villistä bile-elämästä ja yöllisistä reissuista kavereiden kanssa ja festari elämästä niin ehkä sitten kannattaa tehdä päätökset sen mukaan. Suurin kysymys on se, oletko valmis kantamaan vastuun ja rakastamaan tätä pientä ihmistä vaati se sitten mitä hyvänsä. Ja tähän pitää vastata rehellisesti!!! Helppoa se ei ole kaiken hormoni ja tunnemyräkän keskellä, mutta... Voit mielestäni soittaa myös neuvolaan ja kertoa tilanteesta. He voivat tarvittaessa järjestää tapaamisen sairaalapsykologin kanssa, jonka kanssa voit keskustella puolueettomasti ja miettiä eri vaihtoehtoja.

 

[Ilonpisaroita]

Moikka!

Vaikeita asioita ovat ja päädyt mihin tahansa ratkaisuun niin tunteita se herättää sinussa varmasti.
Itse olen 19 vuotias ja odotan esikoistani. Aloimme viime keväänä seurustelemaan lapsen isän kanssa ja muutin toiseen kaupunkii töiden perässä, jossa myös lapseni isän vanhemmat asuivat ja hän myös kesän sillä opinnot olivat toisella paikkakunnalla. Söin e-pillereitä ja alussa käytimme myös kondomia. Mutta ei mennyt kauaa kun olin tullut raskaaksi. Varmistuksen asiaan sain ollessani raskausviikoilla 10+4 ja se tuli täydellisenä yllätyksenä ja oli shokki. Sillä olimmehan käyttäneet ehkäisyä. Tunteenija mielipiteeni heittelivöt laidasta laitaan ja kävimme monet keskustelut miehen kanssa läpi. Itkuiltakaan ei vältytty. Lopulta päädyin tekemään abortin joka tehtiin lääkkeellisenä. Muutaman viikon kulutta kontrolliin mennessä huomattiin, että raskaus on edelleen jatkunut. Minut ultrattiin ja todettiin sen olean monisikiö raskaus. Kaksi sydäntä joista toinen oli lopettanut lyöntinsä. Tämä ultran näkeminen ja ajatus , että toinenpieni on taistellut lujasti vastaan, pistivät ajatukseni pahemmin sekaisin. No lopulta päädyin keskeyttämään raskauteni lopullisesti. Tosin yli 12 raskausviikoilla jouduin hakemaan valvirasta erityispäätösä joka myös myönnettiin. Eämäni oli kaatua. Koin paljon syyllisyyttä, minulla oli todella paha olla. Vähän tämän jälkeen lääkärissä ilmeni, että minlta joudutaan poistamaan kohtu. Tämän jälkeen olin musertua. Olin juuri tehnyt abortin ja luulin että minusta ei tulisi äitiä koskaan, kun kohtukin viedään pois. Olin aina halunnut äidiksi, mutta tuolloin kesällä ajankohta oli hankala, opintoni olivat kesken, rahallinen tilanne heikko ja itse vielä melko nuori. Ei ystäväpiirissänikään ollut kenelläkään lapsia. No tämä asia oli vain hyäksyttävä ja odotettava leikkausaikaa ja jonot olivat puolivuotta. Syksyllä kuitenkin alkoi olla kaikenlaisia oireita ja pidin e-pillereistä välivuodon niin en vuotanutkaan yhtään. Ajattelin, että ei ei se oo mahdollista, mutta tein testin kumminkin. No näytölle ilmaantui raskaaana ja plussaa. Pääkoppani heitti taas volttia, mitä ihmettä. Miten voi toistamiseen ehkäisy pettää noin. Samalla olin hämilläni, peloissani, samaan aikaa huojentunut ja onnellinen, minulla on mahdollisuus vielä tulla äidiksi! Tämän jälkeen ajattelin että syteen tai saveen ja vaikka päällään seisten, mutta pidän lapsen. Tiesin, että lapsen isä ei pidä ajatuksesta ja suuttui ja masentuikin tiedosta. Jatkoimme silti seurustelua. Välillä meni hyvin välillä huonommin. Hänen suhtautumisensa minuun oli selkeästi erilaista kuin aikaisemmin. Miehellä alkoi olemaan paljon menoja ja ryyppy reissut lisääntyivät, kunnes selvisi että hänellä oli ollut sänkyvieraita. No kaikesta huolimatta pystyimme jatkamaan suhdettamme ja mies jatkuvasti muistutti kuinka hän ei tahdo lasta ja se muuttaa niin paljon ja hänen elämänsä ei mene nyt yhtään niinkuin suunnitellut jne. No aikaa kului ja raskaus eteni, olimme jo seurustelleet yli vuoden. Kunnes oli taas sänkykavereita. En kestänyt rikkinäistä suhdettamme ja toisia naisia ja jatkuvaa syyllistämistä, ehdotin eroa. No erosimme sovussa, vaikka mieleni olisi monta kertaa pistää kunnon huutokonsertti pystyyn ja sotatantere päälle. Välit poikki jne. Mutta lapsen takia en sitä tehnyt. Itsell
Ni on ollut monesti todella paha olla ja yksinäistä erenkin näinä viime viikkoina. Laskettuun aikaan on enää 5 viikkoa ja lapsen isä ainakin haluaa kantaa vastuunsa ja olla lapsen elämässä mukana. Saa nähdä miten käy. Sen tiedän, että en mistään hinnasta enää luopuisi pienestä nyytistäni jota jo kovasti odotan maailmaan. Isovanhemmat ovat olleet enempi ja vähempi kiinnostuneita lapsenlapsestaan ja odottavat jo hekin saapuvksi. Tosin oma äitini suuttui minulle todella pahadti kun soitin hänelle ja kerroin. Sieltä tuli kaikki maailman kirosanat ja haukkui minut maasta taivaisiin ja saarnatoli aikamoiset, jonka jälkeen aloitti mykkäkoulun ja jatkoi tätä noin viikon verran. Tämä jälkeen soitti ja onnitteli. Aikansa krsti sulatella ja nyt jo hössöttää sen minkä ehtii. Haluin kertoa oman tarinani, jos siitä olisi jotain hyötyä. Itseteet ratkaisusi eikä kukaan muu voi sitä puolestasi tehdä. Mutta mitä ikinä teetkin et ole asoiden kanssa koskaan yksin. Aina löytyy apua. Tsemppiä ja voimia sinne. Ja tiedän että löydät itsellesi sopivan ratkaisun. Ja helppoa ei ole päätät kummin vain. Suomalaisella sisulla eteenpäin! Pahpitteluni kirjoitisvirheistä, kirjoitan taulutieyokoneella yhdelläkädellä joka on jo muuten ihan puuduksissa:)

 

[CamCam]

Kiitos kaikille aivan ihanista vastauksista!!

Tiedän että teen päätöksen itse ja oman elämäni perusteella mutta on tuntunut hyvältä lukea muiden tarinoita siitä mihin on päätynyt jos/kun tilanne on vaikea.

Äitin ilkeät ajatukset painavat edelleen takaraivossa mutta oon yrittänyt ajatella että se ei ole hänen asiansa ja että minä nyt vaan satuin olemaan väärässä äitini suhteen toivoen häneltä kaikenmaailman tukea.. Äitipuoli taas suhtautui mahtavasti hymyili kun Naantalin aurinko ja oli ihan innoissaan ja kertoi mitä ikinä päätänkin niin hän ei tuomitse minua ja on tukena! Nyt tuntuu paremmalta :) Isälle lupasi olla kertomatta että saan sitten itse jos sen aika tulee, en vaan usko että isänikään olisi asiasta mitenkään innostunut kun koulunkäyntini on hänelle niin tärkeä.

Päätös on todella vaikea! Jos en vaihda mielipidettä useasti päivässä niin ainakin joka toinen päivä :/
Kaupassa menin sekaisin kun siellä oli suloisia vauvojen vaatteita ja mietin että kuinka ihanaa nyt olisi saada lasta ja kuinka varmasti selviäisin siitä! Illalla sitten taas istuin itku silmässä yksin sängyllä ja mietin kuinka mistään ei tule mitään.. Olen ihan sekaisin enkä usko että näistä hoormooneista on yhtään hyötyä.

Mutta uskon että kyllä tämä tästä, tarvitsen vaan vielä vähän aikaa ja sitä nyt onneksi vielä on!
Nyt vaan pitäisi jotenkin yrittää päästä siihen päätökseen ja olenkin miettinyt että en vaan uskalla tehdä sitä päätöstä kun sitten alan epäilemään itseäni.

Onhan se ihan hullua että aina on halunnut lapsen ja niistä poikaystävän kanssa on puhuttukkin mutta sitten kun se aika koittaa vahingossa sitä miettii että mitä jos ei sittenkään vielä.

Mutta kiitos kaikille vastauksista!
Jos joku haluaa vielä kirjoittaa omista kokemuksiaan tai muuta niin minä ja poikaystäväni mielellämme luemme niitä :)

 

[Annaitsellesi aikaa]

Pakko sanoa, että jos et ole 100% siitä, että haluat abortin, älä tee sitä. Pari ystävää teki abortin, toinen koska vanhemmat painosti ja toinen koska ei ollut valmis. Molemmat ystävät edelleen katuvat tekoaan, koska eivät olleet varmoja siitä mitä haluavat.
Olen myös itse tehnyt abortin, joka oli minulle täysin oikea päätös, tiedän että joku varmasti tuomitsee sen etten kadu päivääkään sitä, että tein abortin, koska seurustelin ihmisen kanssa joka ei ollut kovin tasapainoinen (myöhemmin selvisikin, että käytti huumaavia lääkkeitä väärin). Oma päätökseni jäi aivan viime tippaan, koska olin ollut varma etten koskaan pystyisi abortiin. En silti kannusta tekemään aborttia, kaikki eivät tosiaan pääse yli siitä syyllisyydestä, jonka se joillekin jättää.

Teet millaisen päätöksen tahansa, sinulla selkeästi on joku tukemassa kuitenkin. Aina ne lapset ei siunaannu juuri silloin, kun sitä eniten haluaa, vaan juuri epäsopivimpaan aikaan.
Uskon että pärjäisit myös lapsen kanssa ja jos lapsen pitäminen tuntuu oikealta päätökseltä, älä välitä muiden mielipiteistä vaan tee juuri niinkuin itse haluat.