Mistäs sitä aloittaisi..
Noh sain viikonloppuna tietää että olen raskaana. Raskaus ei ole suunniteltu vaan johtuu ehkäisyn pettämisestä ja nyt olen aivan sekaisin. On niin paljon asioita mitä pohtia!
Poikaystäväni on sitä mieltä että voisimme pitää lapsen mutta tukee minua mitä ikinä päätänkin :)
Itse olen 16 vuotiaasta asti ollut sitä mieltä että aborttia en pystyisi ikinä tekemään, tosin en myöskään koskaan kuvitellut olevani tilanteessa missä joutuisin asiaa miettimään. Olen kuitenkin aina halunnut lapsen ja kuvittelin että sitten kun aika on tottakai haluan lapsia ja olla raskaana.
Lähtökohtaisesti toivon että en olisi raskaana jotta minun ei tarvitsisi olla tämän päätöksen keskellä. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisin valmis aborttiin vaikka sanoinkin etten halua olla raskaana! Vaan sitä että oikeasti mietin sekavasti molempia vaihtoehtoja.. Pelkään myös että tekisin abortin vääristä syistä ja että katuisin sitä suuresti myöhemmin enemmän kuin sitä että pitäisin lapsen.
Kuvittelin että saisin äidiltäni tukea ja päätin kertoa hänelle asiasta mutta olinkin erittäin väärässä! Äitini oli nimittäin sitä mieltä että minun ei ole mitään järkeä pitää lasta ja ilman että sanoi sanaa abortti hän samassa keskustelussa eri syillä ainakin 7 kertaa ilmaisi kielteisen mielipiteensä.
Tiedän että päätös on lopullisesti minun mutta äitini on minulle kovin tärkeä ja hänen mielipiteellään on minulle merkitystä! Tuli vähän ku semmoinen olo kuin kolikkoa heittäessä että kun pitäis tehdä näin tekeekin mieli toista..
En haluaisi teidän tuomitsevan minua vaan toivoisin saavani opastavaa ja tukevaa informaatiota ihmisiltä jotka ovat olleet samassa tilanteessa, mitä mietitte, mihin päädyitte ja oletteko katuneet?
Niin ja kyseessä olisi esikoinen ja olen 22 vuotias tällä hetkellä.
Noh sain viikonloppuna tietää että olen raskaana. Raskaus ei ole suunniteltu vaan johtuu ehkäisyn pettämisestä ja nyt olen aivan sekaisin. On niin paljon asioita mitä pohtia!
Poikaystäväni on sitä mieltä että voisimme pitää lapsen mutta tukee minua mitä ikinä päätänkin :)
Itse olen 16 vuotiaasta asti ollut sitä mieltä että aborttia en pystyisi ikinä tekemään, tosin en myöskään koskaan kuvitellut olevani tilanteessa missä joutuisin asiaa miettimään. Olen kuitenkin aina halunnut lapsen ja kuvittelin että sitten kun aika on tottakai haluan lapsia ja olla raskaana.
Lähtökohtaisesti toivon että en olisi raskaana jotta minun ei tarvitsisi olla tämän päätöksen keskellä. Se ei kuitenkaan tarkoita että olisin valmis aborttiin vaikka sanoinkin etten halua olla raskaana! Vaan sitä että oikeasti mietin sekavasti molempia vaihtoehtoja.. Pelkään myös että tekisin abortin vääristä syistä ja että katuisin sitä suuresti myöhemmin enemmän kuin sitä että pitäisin lapsen.
Kuvittelin että saisin äidiltäni tukea ja päätin kertoa hänelle asiasta mutta olinkin erittäin väärässä! Äitini oli nimittäin sitä mieltä että minun ei ole mitään järkeä pitää lasta ja ilman että sanoi sanaa abortti hän samassa keskustelussa eri syillä ainakin 7 kertaa ilmaisi kielteisen mielipiteensä.
Tiedän että päätös on lopullisesti minun mutta äitini on minulle kovin tärkeä ja hänen mielipiteellään on minulle merkitystä! Tuli vähän ku semmoinen olo kuin kolikkoa heittäessä että kun pitäis tehdä näin tekeekin mieli toista..
En haluaisi teidän tuomitsevan minua vaan toivoisin saavani opastavaa ja tukevaa informaatiota ihmisiltä jotka ovat olleet samassa tilanteessa, mitä mietitte, mihin päädyitte ja oletteko katuneet?
Niin ja kyseessä olisi esikoinen ja olen 22 vuotias tällä hetkellä.
