Perhevalmennus

Tukka

Jostain jotain jo tietävä
Me saatiin jo tänään neuvolassa perhevalmennukseen ajat ja niitä on kuusi kertaa (+ yksi fysioterapia) ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen vielä 4 kertaa. Aika paljon! Ja jokainen kerta oli ilmeisesti sen pari tuntia ja synnärillä käynti peräti kolme tuntia. Suurin osa noista oli vasta ensi vuoden puolella kylläkin. Nämä käytännöt vissiin vaihtelevat aika paljon paikkakunnasta riippuen? Siis että montako käyntiä on ja kuinka kauan kestävät?
 
Tukka:
noin se meni muistaakseni meilläkin esikoisen kanssa täällä HUSin alueella.
Omasta mielestäni se eka kerta oli kyllä aivan turha, ellei sitten halua verkostoitua muiden samaan aikaan muksun saavien perheiden kanssa. Lähinnä siellä "puhuttiin tunteista" ja siinä vaiheessa etenkin mieheni kyllä pyöritteli silmiään. [:)]

Sen sijaan ne kerrat joissa puhuttiin itse synnytyksestä ja imetyksestä oli kyllä ERITTÄIN hyödyllisiä. Ja synnärillä oli hyvä käydä, tykkäsin siitä että sai oikeesti esittää kysymyksiä joita oli vaan miettinyt aikaisemmin.
Ja se fyssari kannattaa myös ehdottomasti hyödyntää. Se oli hyödyllinen, vaikka tiesinkin pilatesharrastuksen pohjalta jo lantionpohjanlihasten toiminnasta jne.

Ilmeisesti näitä ei meille "konkareille" enää tarjotakaan. Noh, eipä ois ehkä aikaakaan. [:)]
 
Meilläkin on tuo 6 kertaa, mutta täältä ei päästä synnärille ollenkaan, vaan netin kautta sitten saa itsekseen paikkaan tutustua emoticon

ekalle kerralle en päässyt mukaan, mutta kuulemma se oli toisiin tutustumista ja omien tunteiden ja ajatuksten kertomista.
ehkä ei mua niin innosta tuollainen vaan juuri tuo sitten että saa tietää synnytyksesta imetyksestä jne. 
 
Meillä näyttäis olevan 5 kertaa eikä missään kohdassa mainita synnärillä käyntiä.. Ja helmikuun lopulla alkaa meillä noi.
 
Meillä on ensin 3 käyntiä yhessä (alkaa tammikuun puolivälissä), sitte tulee isukeille oma kertaluontonen käynti ja lopuksi vielä helmikuun alkupuolella äideille oma käynti, jossa puhutaan imetyksestä. Eli synnytyssairaalaan ei päästä livenä käymään ennen H-hetkeä, mut meillä on keskussairaalan nettisivuilla kyllä tosi hyvä insertti virtuaalisairaalasta, jossa on kuvattu mun mielestä hyvin kaikki paikat ja selostettu muutenki kaikkee synnytykseen liittyvää.
 
Meillä on perhevalmennus 4 kertaa helmikuussa, aina 1,5 tuntia kerrallaan. Synnytyksen jälkeen on vielä yksi kerta kun noin 2 kk kulunut. Me ei päästä synnärille tutustumaan vaan saatiin vaan nettiosoite missä voi käydä tutustumassa.
 
Mulle ei kyllä ole puhuttu mitään perhevalmennuksesta. Ens viikolla ois taas puntarilla käynti, et jos se sitten mainitsee tuollasista jotain. Muistaakseni ihan ekalla kerralla käytiin läpi, että mitä näihin neuvolakäynteihin oikein sisältyy, mut enhän mä sellasista mitään enää muista.

Kaipa täälläkin sellaista on jossain vaiheessa, kun kerta muuallakin. Pitää kysyä varmaan, jos terkkari ei taas nostata mun verenpaineita taivaisiin.. Meillä ei oikein synkkaa.. Ehkäpä se on helpompaa, jos mun mies tulee ens kerralla mukaan.
 
sista81 kirjoitti:
Mulle ei kyllä ole puhuttu mitään perhevalmennuksesta. Ens viikolla ois taas puntarilla käynti, et jos se sitten mainitsee tuollasista jotain. Muistaakseni ihan ekalla kerralla käytiin läpi, että mitä näihin neuvolakäynteihin oikein sisältyy, mut enhän mä sellasista mitään enää muista.

Kaipa täälläkin sellaista on jossain vaiheessa, kun kerta muuallakin. Pitää kysyä varmaan, jos terkkari ei taas nostata mun verenpaineita taivaisiin.. Meillä ei oikein synkkaa.. Ehkäpä se on helpompaa, jos mun mies tulee ens kerralla mukaan.


Sulla luultavasti sama neuvolantäti mitä mullakin ja voin kertoa, että ei synkkaa kyllä mullakaan sen kanssa!
 
Me saatiin viime käynnillä ajat perhevalmennukseen ja sitä on kolme kertaa nyt tammikuussa (1,5h kerta) ja sisällöt oli kirjoitettu lappuun kans, vaikuttivat ihan ok, ei kauheesti turhaa asiaa.

Mutta mistään synnäri-tutustumiskäynnistä ei ole ollut puhetta....
Tosin mä oon siellä opiskeluaikana käyny kun sairaanhoitaja oon et ei se ihan vieras paikka ole.
 
Olettekos käyneet näissä perhevalmennuksissa? Me ei ekalle kerralle päästy,  tokalla kertaa oltiiin kyllä. Tuntui aika itsestäänselvyyksiltä mitä käytiin läpi hampaiden harjausta, ja ksylitolin/fluorinkäyttöä...

Sit toisena osiona käytiin läpi selkäjumppaohjekirja.  Mulle iski pakokauhu et mitä tässä on odotettavissa, jos TUOTA kutsutaan jumpaksi?  Tunnen oloni jo nyt maalle rantautuneeksi valaaksi, mutta sentään jotain rajaa.... Niin pahaksiko tässä tilanne vielä menee ennenkuin vaavi putkahtaa maailmaan?
Mieskin jo alkoi kyselemään et olenko kärsimätön, kun sen mielestä minä haluaisin vaavin tänne ja nytheti mieluusti... Joo kyllä, mut en keskoskaappiin, kiitos.  Mut lähinnä mua alkoi ton perhevalmennuksen jälkeen pelottamaan tuleva maha ja toimintakyvyn totaalinen katoaminen. Tämä ei kai ollut valmennuksen idea? Vai oliko? Että osaan varautua henkisesti tulevaan....
Kiitos, olisin kuitenkin ollut mieluummin täysin tietämätön asiasta.
 
Meillä on tänään ensimmäinen parhevalmennus, aiheena: "Äidiksi ja isäksi". Tämän ekan kerran jälkeen näitä olikin sitten melkein joka viikko.. Noh, jospa tulis hyödyllistä asiaa.
 
Meille tuli eilen kutsu perhevalmennukseen. Kertoja on vain kolme ja ne on helmikuussa. Ilmeisesti ainakin eka sessio on aika pitkä, kun sinne piti ilmoittaa haluaako kahvitauolle juusto- vai kinkkusämpylän.. Kyllä me aateltiin sinne ekalle mennä, katsoo sitten miltä se vaikuttaa.
 
Meillä alko viime viikolla valmennukset. Oltiin siis yhessä isännän kans siellä, vaikka sillä nyt 3 tenavaa onki ennestään, tuli silti mun mukaan mikä tuntu tietenki ihanalta emoticon . Aiheena oli kivunlievitys, mut 1,5 tunnin aikana käytiin kyllä läpi muitaki synnytykseen liittyviä asioita. Tällä viikolla on kuulemma luvassa synnytysvideo!
 
ensimmäiseen perhevalmennukseen en päässyt mikä oli tarkoitettu vain äideille, oli silloin nuo verenpaineet niin matalalla että pystyssä ei pysynyt...
toisella kertaa oltiin sitten yhdessä, missä puhuttiin meistä perheenä, mitä se isäksi ja äidiksi tulo on ja kuinka tärkeää on puhuminen...
sinänsä oli vähän turhan tuntuinen, koska meillä ei ongelmaa tuon puhumisen kanssa ole koskaan ollut...
ja sitten oli synnytysvalmennus kerta, johon ei päästy kun anopin kanssa vietettiin päivä sairaalassa tutkimuksissa...
Ja nyt maanantaina olis ollut lastenhoito tunti - mutta meistä kumpikaan ei sitä muistanut :o että harmittaa...
Olin varma että se olis ollut tänään tai siis tiistaina... mutta vilkaisin sitten kalenteria niin ei  se on jo ollut.. :(
No seuraavaksi onkin sitten viimeinen kerta, milloin on isien tunti, ja imetyksestä sekä kotiutumisesta...
En ole koskaan ollut mikään ryhmäihminen joten vain kuuntelen sitten.. koska mielummin kyselen neukkatädiltä kun hänen luonaan ollaan käynnillä...
Ja sitten vauvojen synnyttyä n. 3 kk:n päähän on sitten yksi tapaaminen vielä milloin mennään lapsosten kanssa..

Nyt sitten vain miettii että tuleeko sitä mentyä tuohon viimeiseen kertaan kun on jo ollut 3 kertaa pois.. ja kun mieltäni ei askarruta mikään... toki tuo kun vauvojen kanssa tavataan niin se olis ihan mukavaa..
 
pikkuenkeli67 kirjoitti:
Meillä alko viime viikolla valmennukset. Oltiin siis yhessä isännän kans siellä, vaikka sillä nyt 3 tenavaa onki ennestään, tuli silti mun mukaan mikä tuntu tietenki ihanalta emoticon . Aiheena oli kivunlievitys, mut 1,5 tunnin aikana käytiin kyllä läpi muitaki synnytykseen liittyviä asioita. Tällä viikolla on kuulemma luvassa synnytysvideo!


No just!

Kateeks käy. Meillä ei yksikään aihe koske milläänlailla synnytystä. Synnytysvalmennus on meilläpäin typistetty powerpointesitykseen jonka voi lukea netistä.  Synnärille pääseen 15min käynnille jos haluaa, mut kuulemma siellä ei ehdi kysellä mitään eikä todellakaan rohkaista avaamaan suutaan...
 
Meillä alkaa valmennus 9.2. mutta ei todellakaan mitään käsitystä mitä pitää sisällään jne. Synnärille pääsee tutustumaan kyllä. Saas katsoa sitten mitä siellä tapahtuu aikanaan.
Tilasin juuri ajan 3D ultraan, mennään nyt kuitenkin perjantaina vaikka jo vähän olin sitä mieltä että antaa olla...
 
Kaveri oli käynyt viiimeviikolla perhevalmennuksessa, mulle ei luonnollisestikaan ole kerrottu neuvolassa koko asiasta yhtään mitään.. synnärille tutustumisesta kysyin, niin sano, ettei se oo mulle vielä ajankohtaista. En tiedä.. ehkä mun ei tarvii tietää etukäteen mitään, eihän tässä oo ku vajaa 2,5kk jälellä, niin sitten varmaan asiatki selviää.. emoticon

Huomenna ois neuvola.. täytyy varmaan kysellä tätiltä, että keneltähän mun kannattaisi kysellä noista valmennuksista yms. Oikeesti ku meinaa alkaa ¤%##¤maan se touhu..
 
Onkos kukaan käynyt/menossa synnytyksen jälkeisille perhevalmennuskerroille? Jos on niin ovatko ne olleet käymisen arvoisia?
Me käytiin odotusaikana neuvolan valmennusten sijaan kahdessa sairaalan järjestämässä synnytysvalmennuksessa. Nyt sitten tuli kutsu leikkipuistossa pidettävään tapaamiseen.
 
Takaisin
Top