Perhevalmennus

Kalevi

Silmät suurina ihmettelijä
Aiotteko osallistua perhevalmennukseen tai oletteko jo olleet? Miten asia on paikkakunnillanne järjestetty ja oletteko nähneet tapaamiset hyödylliseksi?

Me olimme miehen kanssa ensimmäisessä perhevalmennuskerrassa eilen. Siellä aiheena oli vauvan tulo perheeseen ja sen tuomat muutokset. Pidin keskustelevasta ja ryhmäyttävästä otteesta, mutta mitään sellaista ei oikeastaan tullut, mitä en itse olisi jo ehtinyt ajattelemaan tai selvittämään. Kiva oli kuitenkin tavata muita paikkakunnan suunnilleen samassa tahdissa odottavia pareja.

Ennen vauvan syntymää meillä on tarjolla vielä kolme kertaa eri aiheista, vauvan syntymän jälkeen syksyllä kuusi. Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, miten avokätisesti kuntamme tätä järjestää. Vauvan synnyttyäkin on varmasti kiva, että voi joissain lapseen liittyvissä asioissa törmätä jo "vanhoihin tuttuihin", kun ennestään emme miehen kanssa tunne paikkakunnaltamme ketään lapsiperheitä tai juuri muitakaan. Kaverit, tutut ja sukulaiset asuvat naapurikuntien alueella tai kauempana.

Kokonaisuudessaan siis jäi ihan positiivinen vaikutelma, ja menen mielelläni myös jatkossa!
 
Miehen kanssa tutustuttiin aiheisiin joita olisi tarjolla mutta kumpaakaan ei vain iskenyt tarve mennä, eli jätetään itse väliin nuo. Meillä nimenomaan olisi enemmin kiinnostus henkilökohtaiseen enemmän kuin ryhmävalmennukseen.

Tänään mainitsinkin neuvolassa tästä ja yllätyin kun ei moittinut asiasta, vaan pyysi sitten häneltä kysymään jos tulee tarvetta.
 
Kiva juttu, että teillä on mahdollisuus saada tarpeen mukaan myös henk.koht. valmennusta ja asiaan suhtauduttiin ymmärtävästi. Niin meitä on moneen lähtöön, joten hienoa että myös palveluissa pystytään joustamaan, ainakin jossain määrin! :)
 
Täällä päin tarjotaan kaksi kertaa ennen synnytystä, aiheet muistaakseni synnytys ja vauvan hoito. Ajateltiin mennä, mutta olen kyllä tutuilta kuullut että aikamoista ajanhukkaa se on.

Synnytyksen jälkeisistä palveluista ei ole mitään hajua.
 
Takaisin
Top