Perhevalmennus

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja muksis
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

muksis

Satasella mukana keskusteluissa
Meillä alkaa näköjään perhevalmennus tällä viikolla. Nyt on kerran ja sitten kaksi kertaa tammikuussa. Neljäs kerta on toukokuussa, kun vauva on syntynyt. Minkäslaisia settejä on tarjolla muualla?

Te, jotka olette jo käyneet, oletteko kokeneet hyödylliseksi?

Itse katsoin netistä vähän ohjelmaa ja etukäteen osa tuntui jo vähän turhalta lässytykseltä. Katsotaan sitten mikä se käytännön toteutus on. Itse olisimme enemmän vailla tiukkaa infopakettia vauvan hoidosta yms. emmekä mitään ryhmäkeskusteluja siitä mikä meidät tekee iloiseksi tai mitä nimiä vauvalle on mietitty, saatika voimarunon kirjoittamista yhdessä.. Luin itse siis tätä esitettä, josta edellämainitut päätelmät sisällöstä on vedetty.

 
vantaalla pääsin osallistumaan ainakin itse jo yhteen perhevalmennukseen. Tämä oli tarkoitettu alkuraskaudessa oleville, painottui fysioterapiaan. Toki ainakin puolet porukasta oli jo reilusti puolessa välissä raskautta tai jopa yli =) eli turhan tarkka tämä kriteeri ei kait sitten ollut.. isät oli mukana, 30hengestä vain kaksi naista oli ilman puolisoitaan.
sisällöltään tosiaan fysioterapiaa, muutoksia naisen kehossa raskauden vuoksi. Lantionpohjalihasten treeni, oikean seisoma-asennon/ryhdin etsimistä, synnytyksen aikaisen rentoutus cd:n kuuntelua ja mitäs vielä..
itselleni ei kummonen setti, kahdesta tunnista hyödyllistä minulle oli ehkä vartin verran. Silti muut ovat saattaneet hyötyä enemmänkin, tämä on niin yksilöllistä.
muista tulevista perhevalmennuksista minulla ei ole tietoa. kuulen niistä varmaan neuvolassa loppuviikosta?
 
Me saatiin esite noista erilaisista valmennuksista, suurin osa oli mennyt jo tai ovat vasta ensi vuoden maaliskuun jälkeen eli eipä tarvitse mennä, vaikka haluaisikin :/ Eli ainoa mihin päästään on synnytyssairaalaan tutustuminen.
 
Joensuussa oli vain yksi monen tunnin luento arki-iltana ja tutustumiskierros. Jätettiin esikosta odottaessa väliin ja hyvin pärjättiin ilmankin! Tätä kyllä sitten ihmettelivät, kun synnyttämään mentiin. Minusta eivät vain tarjonneet mitään mitä tietoa ei olisi voinut  muualtakin saada. (esim kivunlievitys)
Rakenneultra ja synnytystapa arviointi olivat samassa rakennuksessa kuin synnytyssalit, joten reitinkin pystyi tsekkaamaan valmiiksi siellä käydessä!
 
Itselle ei ole edes ehdotettu. Varmaan johtuu siitä kun olen uudelleen synnyttäjä. Mutta kun viimeksi neuvola täti muisti kertoa minulle niistä kun oli jo liian myöhäistä. Se kun muisti että olen jo synnyttänyt kun meni sekaisin kun mies oli exänsä kanssa samalla neuvola tätillä niiden kolmesta muusta lapsesta. Kyllä se neuvolatäti tiesi että ensimmäistä tosiaan odotan. 
Mutta hyvimpä tuo poika tuli pihalle ilman valmennuksiakin. Kai asiaa voisi kysyä ensi neuvola käynnillä jos muitaa. 
 
Mie en oo tuommosista valmennuksista kuullukkaan vaikka ensmäistä oottelen :D noo.. Jospa neuvolatäti kertoo siitä joku päivä mullekkii :D
 
Mun käsittääkseni meidän kaupungissa ei järjestetä perhevalmennusta, ainakaan siitä ei ole puhuttu. Enkä kyllä koe tarpeelliseksikaan. Esikoisen odotusaikana kävin ja mieskin oli parilla kertaa mukana, silloin asuttiin eri paikkakunnalla. Katsottiin jotain videoita, ainakin imetyksestä. Sitten oli niitä diipdaapa-keskusteluja miltä nyt tuntuu jne... Silloin olisin itsekin kaivannut konkreettisia neuvoja vauvan hoitoon, mitä tarvikkeita pitää olla jne.
 
Meillä on ensi ja sitä seuraavalla viikolla miehen kanssa yhteiset perhevalmennukset suuremmille ryhmille. Näissä katsotaan synnytysvideo ja käsitellään fyysyisiä ja psyykkisiämuttoksia ym. Sitten on ensi vuoden puolella pari kertaa pienemmissä ryhmissä oman neuvolath:n kanssa, jossa puhutaan sitten kivunlievityksestä jne. Joulukuussa on vain äideille tarkoitettu fysioterapeutin valmennus. Netistä katsoin, että järjestävät täällä myös isovanhemmille valmennusta ja jossain vaiheessa on isille oma ryhmä. Pitää varmaan hätyyttää miehen vanhemmat toiselta puolen Suomea valmentautumaan ensimmäisen lapsenlapsen saamiseen. :D
 
Se on jännä, kun kaikkean muka valmistetaan muttei käytäntöön!
Opin vasta synnärillä laittamaan vaipan ja pesemään pyllyn, kun yks täti tulla tiuskas ettenkö osaa!
En valitettavasti tajunnut antaa palautetta tiettyjen käyttäytymisestä... Kun oletettiin, että tietää ja sitten lähes haukuttiin kun teki väärin. emoticon (esim imetysväli ei saanut olla kuin joku 4-5 tuntia vaikka lapsi olisi nukkunut kuinka onnellisena... niin tyttö oli pienenlainen synnyttyään. se kai syynä.)
Mitään apua ei sielläkään saanut, jos ei tajunnut kysyä... Pyllyn pesuunkin kysyin peppupyyheitä, kun se oikea asento oli hakusessa eikä kukkan tajunnut neuvoa.
Neuvolan tädinkin kotona käynnin jälkeen sai vaipan asetella paremmin uusiksi... Kun sen sitten jo ite osasi.
 
Kysyin viime neuvolakäynnillä, että tarjoaako kaupunki perhevalmennusta. Kuulemma tarjoaa ja siitä tulee jossain vaiheessa postia. En sitten tiedä tarkemmin, että mitä se sisältää. Käyn yhdessä mammakerhossa ja siellä ymmärsin, ettei tutustuttaisi esim. sairaalaan, mikä mielestäni olisi ollut kiva juttu. Mitkään keskustelut ei kiinnosta, jotta toivottavasti niitä ei ole kovin paljoa. :)
 
Me onnistuttiin skippaamaan tää eka kerta, koska mulle tuli eilen oksutauti.. Tänään olo on onneksi jo paljon parempi ja kuume laski pois yöllä. Seuraavien kertojen ohjelma näytti vähän järkevämmältä, esim synnytystä, imetystä, vauvan hoitoa.. Tällä kertaa olis ollut jotain mielikuvavauvaa ja muuta lässytystä.. Parisuhteen läpikäyntiä. Varmasti monelle voi olla hyödyllistäkin, mutta meillä keskusteluyhteys toimii muutenkin, joten koen vähän turhaksi käydä läpi jotain ulkopuolisen fasilitoimia keinotekoisia harjoituksia. 
 
Siis aivan älytöntä ajantuhlausta. En suosittele kenellekkään.. Yhden kerran kyllä vain kävimme, mutta toista kertaa emme mene. Katselimme toisianmme että pitäiskö nyt itkee vai nauraa, kun mitään hyödyllistä ei tullut kenenkään, ei edes terveydenhoitajan suusta. Millainen on meidän vauva, mitä muutoksia sinussa on ollut, entäs puolisossasi, millainen vanhempi haluat olla. Sitten näitä puidaan parinkymmenen tuntemattoman kanssa, eli keskustelu oli just sellasta "joo ollaan tosi onnellisia kaikesta ja kaikki on menny niin ihanasti, vähän pahaa oloa ollut, mutta onneksi meistä tulee maailman parhaat vanhemmat koska me viedään lapsi luontoon ja syötetään vain luomuruokaa ja kohta heti muutetaan pois kaupungista ja kaikki lomat ollaan mummolassa mettässä. Minun mieheni on tullut niin homaavaiseksi ja helläksi raskauden myötä. Aijaa, no minun mieheni on aina ollut hellä ja huomavaavainen. Aijaa no niin kyllä minunkin..." Ja sit just se video missä katotaan ku vauvat imee tissiä.. Nyt siis osaan imettää täysin ongelmitta koska katsoin videolta jonkun toisen imettämistä.. Anteeks nyt kovasti tää avautuminen, mutta olin vaan niin turhautunut tästä parituntisesta jonka valmennuksessa vietin:D Ehkä joku hyötyy tällaisita valmennuksista jotenkin, on vaan vaikea ymmärtää kuka ja miten. Älkää olko siis pahoillanne, kenen paikkakunnalla tätä ei järjestetä:)
 
Tää ei varsinaisesti perhevalmennukseen kuulu, mutta tuli tuosta edellisestä viestistä mieleen kun mulla oli viimeviikolla joku lasten hammas juttu missä se hammashoitaja kerto miten lapselle tulloo hampaita ja plaa plaa, tunnin melkein jakso huastaa siitä aiheesta ja mitään uutta en oppinu :D ihan turha juttu oli sekkii. Nooh, sainpa ainakkii xylitoli nameja mukkaan :D
 
Takaisin
Top