Perheellisen ystävyyssuhteet

[Vargynja]

Onko lasten saanti vaikuttanut ystävyyssuhteisiisi? Onko esimerkiksi ystävyys lapsettoman ystävän kanssa lakannut tai oletko saanut ystäviä muista perheellisistä? Tuleeko ystäviä tavattua yhtä usein kuin ennen lapsia?

Esikoisen pikkulapsiaikana en vielä huomannut vaikutusta ystävyyssuhteisiin. Yksi pieni lapsi oli helppo ottaa mukaan ystäviä tavatessa. Nyt kun lapsia on kaksi (joista toinen vilkkaampi) on tilanne hieman toinen. Sopiva aika on vaikeampi löytää ja kun sitten tavataan, tuntuu lapset vievän paljon enemmän huomiota. Yhden ystävän olen saanut lapsen myötä perhekahvilasta. Muuten ei ole ystäviä kaikonnut tai tullut juuri lasten ansiosta lisää.

 

[Pilkki24]

Olen nähnyt paljon vähemmän. Olen vähän erakoituvaa sorttia ja tämä varsin tukiverkoton lapsiperhearki on väsyttävyydessään vienyt suurimman innon lähteä tapaamaan ihmisiä. Kun olin vielä lapsen kanssa kotona jaksoin nähdä jotain kaveria ehkä kerran viikkoon.

Muutama kaverisuhde katkesi lapsen saannin myötä, kun suhtautuminen minuun muuttui. Toisen mielestä mikään ei kai olisi saanut muuttua ja lapsesta tulla miun elämän tärkein asia ja toisen mielestä en kai muuttunut tarpeeksi (sellaiseksi pullantuoksuiseksi kotiäidiksi).

Olen saanut myös uusia kavereita/ystäviä ja toisaalta vanhat ovat elpyneet, kun samanlaiset elämäntilanteet ovat taas tuoneet yhteen.

 

[Ginger]

Eipä isompaa merkitystä ole ollut ystävyyssuhteisiini. Enemmän minulla nyt on ystäviä joita näen, kuin ennen lapsia. Olin tosin nuorempana hyvin sulkeutuvaa ja yksin viihtyvää sorttia, tämä on nyt myöhemmin muuttunut.

 

[Bella Swan]

On vaikuttanut. Ei aikataulut osu yksiin ja kun osuisi, joku on kipeä (yleensä lapsi). Tai sitten pakko perua kun edes hetken voisi hengähtää eikä jaksa yhtään mitään ylimääräistä.
Tosin työkavereita tulee nähtyä, jos ollaan samassa vuorossa niin sen jälkeen kätevä ollut käydä kahvila tms.

 

[pilvikirsikka]

On vaikuttanut sillai, että olen saanut uusia ystäviä! Yhteen ystävään tutustuin muutama vuosi sitten juurikin lasten myötä ja nyt hän justiin sanoi, että olen hänen paras ystävänsä muitakin kaikkia ihania ystäviä on, täältä foorumiltakin tarttunut matkaan

Kyllähän perhe vähän haastaa aikataulujen kanssa ja meilläkin iso perhe, niin aina en jaksaisi lähteä kaikkien kanssa. Ollaan kuitenkin yllättävän hyvin saatu aina aikataulut natsaamaan. Tehdään paljon yhdessä lasten kanssa jotain

 

[Aloy]

Lasten myötä olen saanut paljon uusia ystäviä (tai tuttavia) asuinmaassani. Ennen lapsia koin hyvin hankalaksi ystävyyssuhteiden rakentamisen omassa asuinmaassani, jonne muutin alta 30v lapsettomana avioparina. Kaikilla paikallisilla saman ikäisillä oli jo laajat ystäväpiirit ja/tai pienet lapset (=hyvin erilainen elämäntilanne), joten en oikein löytänyt ketään jonka kanssa olisin viettänyt aikaa työpaikan ulkopuolella.

Suomessa olevat lapsuudenystävät ovat suurimmaksi osaksi etääntyneet jo ennen lasten saantia, koska ollaan niin pitkiä aikoja poissa Suomessa ja suurin osa heistä eli pikkulapsiarkea paljon ennen meitä. Muutama ystävä on Suomessakin, (sekä lapsellisia että lapsettomia) heihin välit ovat pysyneet muuttumattomina läpi kaiken. Ehkä he sitten ovat niitä sydänystäviä?

 

[Aaltokukka]

On vaikuttanut sekä suoraan että epäsuorasti. Pari vuotta on ollut helppo kieltäytyä monesta menosta ja apua kyselevien pyynnöistä vedoten taaperon hoito-ongelmiin. No, usealle kyselijälle se on ollut syy lopettaa yhteydenpito, joten...
Samalla on löytynyt pari uutta ihanaa ystävää, kiitos ulospäin suuntautuneen taaoeron.

 

[pilvikirsikka]

Meinasin aloittaa uuden ketjun, mutta jatkankin tähän samaan.

Oletteko te enemmän sellaisia isommasta ystäväporukasta pitäviä vai enemmän yhden kahden ihmisen ystäviä?

Minä olen aina ollut tällainen yhden kahden ihmisen ystävä. Lapsuudenystävän kanssa tutustuttiin kun mentiin kouluun ja oltiin lukion loppuun asti kuin paita ja peppu edelleenkin ollaan läheisiä ja paljon yhteyksissä ja kerrotaan kaikki asiat toisillemme, vaikka välimatkaa on nykyään vähän enemmän.

Sitten tämä toinen ystävä joka sanoi minun olevan hänen paras ystävä, eilen tokaisi ettei hänellä ole ollut sellaista paita ja peppu -ystävää pitkään aikaan. En mitenkään tarkoituksella "takerru" ihmisiin, mutta olen vain sellainen että viihdyn enemmän pienemmässä porukassa. Olen vähän introvertti. Jos jonkun kanssa synkkaa, niin tällaiselle annan rakkauttani kyllä ihan kunnolla ja pidän tärkeänä ei mulla tällaisia näin tärkeitä ihmisiä ole oikeastaan kuin kaksi, nämä molemmat joista tässä puhuin. Sitten on jokunen muu ystävä/kaveri, mutta ei mitään sellaista isoa kaveriporukkaa.

Aloin vaan ylianalysoida tätä asiaa ja mietin, että voiko joku ahdistua tällaisesta? Tämä mun uudempi ystävä on ekstrovertimpi kuin minä ja hän viihtyy isommassa porukassa ja hänellä on enemmän ystäviä. En ole sellainen takertuja tosiaan, sellaiseenkin joskus törmäsin ja mulla on omaakin elämää onneksi.

Mielelläni kuulen muiden mielipiteitä! Me ollaan niin erilaisia kuitenkin kaikki

 

[Pingviiniemo]

Minun ystäviä on perheenjäsenet, eli mun sisko, äiti, isä, anoppi, serkkupoikien vanhemmat ja muut läheiset ihmiset. Olen introvertti, joka tykkää kuitenkin olla ekstrovertti kaupan kassalla tai töissä. Rakastan jutella vieraille ihmisille muuten vaan, mutten kuitenkaan kaipaa ulkopuolisia ystäviä ollenkaan. Kuormitun helposti sosiaalisesta kanssakäymisestä puolituttujen kanssa.

Mut koen että mulla on paljon ystäviä tosiaan kun tuota sukua riittää. En osaa kaivata muuta.

Yksi päivä vein lapsia yksin puistoon ja näin ison äitiporukan rautaineen liikenteessä. Sit mietin, että mä en tuota kaipaa ja oon niin onnellinen ja tyytyväinen näinkin.

 

[Myskimalva]

Itse en oo vielä lapsen myötä saanut uusia kavereita, mutta toivon että perhekerhojen tms. myötä näitä mahdollisesti tulisi. Sinänsä "pakollista" tällainen ei ole, koska nykyiset ystävät ja muu lähipiiri on suhtautunut tosi hyvin raskauteen ja vauvan tuloon, mutta ajattelen että myöhemmin lapselle voisi olla kiva jos olisi hänellekin oman ikäistä seuraa. Ollaan käyty vaunulenkeillä tai ystävät on käyneet meillä kylässä, kun ne on nyt olleet tässä vaiheessa helpointa toteuttaa. Kaksi perheellistä kaveria minulla on ennestään ja heidän kans on jonkin verran enemmän jopa oltu tekemisissä, kun sieltä on ollut kätevää kysyä neuvoa asioihin Ihan alkuun näin esim. kaksi-kolme kertaa viikossa jotain ystävää, mutta nyt tilanne on vähän tasoittunut ja kerta viikossa on oikein hyvä. Useiden kanssa tulee viestiteltyä päivittäin, mikä sekin on itelle sitä sosialisointia.

Mutta mitä pilvikirsikka kyseli tuossa ylempänä, niin itse olen ehdottomasti sellainen "yhden ihmisen ystävä", siis minulla on (onnekkaasti) useampia hyviä ystäviä ja oikeastaan kaikki on sellaisia että näen heitä yksi kerrallaan ja ovatkin ihan eri ympyröistä jääneet ystäviksi, niin ei ole tarpeen heidän kesken mitään porukkaa luoda. En ole ikinä ollut oikein mikään kaveriporukoissa viihtyjä, kun olin jo ala-asteella sellainen että meillä kyllä oli kaveriporukka mutta siitäkin pari oli "parhaita ystäviäni", joiden kanssa sitten koulun ulkopuolella vietin aikaa.

En itsekään ole mikään toisiin takertuja eikä ole ystävätkään, sellaisesta myös on kokemusta ja sellaiset ihmissuhteet loppuu/viilenee osaltani tosi nopeasti. Nykyisten ystävien kanssa yhteydenpito toimii, ollaan aina omien voimavarojen mukaan yhteydessä ja yhteydenpito ja näkemisten ehdottaminen tms. on vuorovaikutteista, molemmat ylläpitää sitä ihmissuhdetta. Joidenkin kanssa voi tulla vaikka tosi pitkä tauko mistään yhteydenpidosta, mutta nähdessä yhdessä vietetty aika on parasta ikinä ja sitten taas joidenkin kanssa viestitellään päivittäin sitä sun tätä. Vaihtelee tosi paljon. Mutta ehdottomasti olen sellainen että nautin kahdenkeskeisestä ajasta ihmisten kanssa. Porukoissakin kykenen olemaan ja keskustelemaan ym., mutta asiat jää herkästi enemmän pintapuolisiksi.

 

[Pilkki24]

@pilvikirsikka mie en ole koskaan ollut sellainen paita ja peppu -tyyppi. Tai luulin olevani, kunnes ymmärsin ahdistuvani, jos elämässä on liian monta tiivistä ihmissuhdetta. Saatan muutenkin olla tekemisissä ystävieni kanssa vain hyvin satunnaisesti tai kausiluontoisesti. Läheiseni ovat miulle tärkeitä, mutta olen aika itsenäinen ja viihdyn itsekseni. Päivittäinen yhteydenpito lähinnä ahdistaisi. Mieheni lisäksi elämässäni on vain muutama ystävä joiden kanssa viestittelen useamman kerran viikossa. Näkeminen ei välimatkan takia onnistu kovin usein.

En myöskään viihdy sellaisissa hirvittävän isoissa kaveriporukoissa. Minulle olisi kauhistus tuollainen @Myskimalva mainitsema hyökkäysvaunukomppania. Näen mieluiten kahdestaan tai pienissä porukoissa. Isommissa saatan mennä vähän kierroksille ja se on jotenkin käytännön tasolla hankalaa, kun mihinkään ei pääse sellaisella kymmenen ihmisen remmillä nopeasti. Nuorempana tuli kyllä mentyä aina sellaisella isommalla porukalla, mutta se oli aina ihan hirveää säätämistä, kun Juuso oli hukassa ja Matti väärässä bussissa ja Kaisan piti nostaa rahaa ymsyms... Aikuisena on kiva ottaa iisimmin.

 

[Kyfi7]

Teini-iässä ystävä/kaveripiiri oli semmonen laaja rinki, josta kaikki ei välttistä aina paikalla jne. Silloin vietti kaiken ajan koulun ulkopuolella puistoissa ja bileissä. Sitten tuli yliopisto ja teinipiirit jäi paljolti pois ja hajaantui. Opiskelukavereiden kanssa keskityttiin pänttäämiseen ja opiskelubileisiin. Sitten loppu se ja tuli työt, opiskelukaverit hajaantui ympäri maailmaa. Työkavereita näkee töissä ja viettää joitain aftereita sillon tällöin. Lisäksi lukiosta on jääny kaksi ystävää joiden kanssa kuukausittain tekemisissä, mutta he jäivät asumaan lapsuuden kaupunkiimme. Yliopistosta jäänyt muutama lautapelikaveri. Lapsen myötä tullut pari uutta kaveria, joiden kanssa samanikäiset lapset, mutta niissä suhteissa kaikki jutut yleensä liittyvät vain lapsiin. Mitä vanhemmaksi tulee sen pintapuolisemmaki kaverisuhteet, muuttunut, tunnen satoja ihmisiä, mutta ehkä 2 voi sanoa ystäväksi.