Perätilavauvat

Meillä selvisi neuvolalääkärin ultrassa, että vauva onkin kääntynyt perätilaan. Sain lähetteen Naistenklinikalle, jossa tutkittiin ja ultrattiin uudelleen. Tutkimuksissa heräsi epäily myös istukan toimintahäiriöstä ja lapsivettä oli todella vähän, joten eivät sen vuoksi edes yrittäneet ulkokäännöstä. Meidän tapauksessa lääkärit suosittelivat vauvan hyvinvoinnin vuoksi sektiota lähipäivinä ja meidän vauva syntyikin sitten suunnitellulla sektiolla rv 37+6.

Sektio meni hyvin ja vuotoa oli vähän. Jalkeilla olin hetken avustettuna silloin leikkauspäivän iltana. Seuraavana päivänä pystyin vähän kävelemään. Kipeää toki teki, mutta tavalliset särkylääkkeet riitti leikkauksen jälkeen kun otin niitä säännöllisesti ohjeen mukaan. Ekat 1,5vk asennonmuutokset ja kävely sattui, mutta sitten alkoi helpottaa ja toipuminen edistyi hyvin. Myös haava on parantunut hyvin, ei merkkejä tulehduksesta. Kaikenkaikkiaan jäi kyllä positiivinen fiilis.
 
Takaisin
Top