Pelottaako jatkossa?

ehkäpä

ehkäpä

Satasella mukana keskusteluissa
Mulla 7.6.10 syntynyt poika, leikattu hätäsektiolla. Synnytys kesti 12 tuntia, jonka jälkeen lääkäri päätyi sektioon. Poika oli iso, 55cm/4840g ja yrittivät imukupilla avittaa ja välilihakin leikattiin, salissa oli parhaillaan 5 tai 6 autamassa poikaa ulos. kivut oli kamalat, kun en siinä vaiheessa saanut enää uutta epiduraaliannosta, ei ois ehtiny vaikuttaa. Pelko jäi mieleen ja nyt vasta olen suht sinut kokemukseni kanssa. Pelkään miten on asian laita, jos tulen uudelleen raskaaksi. Pelkopoli on olemassa ja sektion saan helpommin ensi kerralla, mutta en haluisi sektiota lapsen riskien takia, mutta normaali synnytys taas pelottaa itseni kannalta. kamalan hankala ja monimutkanen juttu. Mietin, että pitäiskös jo nyt käydä juttelemassa tästä? Jälkitarkastuksessa toki kaikki puhuttiin läpi, mutta pääpaino oli fyysisellä paranemisella.
 
Ennsinnäkin, onneksi olkoon isosta pojasta! Ja siitä että olet ollut osaavissa käsissä, turvassa, lapsen tullessa maailmaan!

Minulla on semmoien fiilis, että se henkinen toipuminen on melkeen tärkeämpää, kuin fyysinen!!! (saa tukistaa, jos astun jonkun varpaille) Siispä ehdotan, että jos YHTÄÄN tuntuu sille, että tarvitset apua, niin kipinkapin vaan rohkeasti hakemaan. Neuvolassa, kun vauvaa käytät, on hyvä jutella siitä ja omasta jaksamisesta muutenkin. Ja sieltä, sekä terveyskeskuksesta saat apua. Varmasti. Niin ja yksityisellä puolella, jos haluaa maksaa.

Ja lohdutukseksi voin myös vinkata, että mahdollinen seuraava synnytys on jo helpompi. Kun tiet on jo aurattu!!! Mutta pelko kannattaa hoitaa pois, ettei se ala häiritä heti seuraavassa odotuksessa! Ja vielä lohdutuksen sanoja: pelko on täysin normaalia! Se kulkee käsikädessä elämänhalun, suojeluvietin ja itsesäilytysvaiston kanssa. Kivun tunteen unohtaa, mutta selkärangassa piilevä pelko voi astua esiin aikaajoin!

Siispä rinta rottingilla, rohkeasti puhumaan pelko pois! SE on siistiä!!!! Koemuksella tätä tolkutan! Kun takana on viisi synnytystä, josta kolmatta pelkäsin suunnattomasti! Siitä suoriuduttua, nyt vihdoin, synnytin ilolla! (luettavissa josskin joulukuun-09/joulukuun täystäpinät ja tositoimet- jutuissa..sivulla 21
muist..)
 
Kyllä kannattaa käydä juttelemassa jo nyt asiasta, jos se mieltä kaihertaa... maarinen kirjoitti  hyvin. [:)]

Meille syntyi poika vuosi sitten täysin yllättäen viikolla 35+3, poika joutui hengityskoneeseen ja alkutaival oli aika hurja/rankka. Minä sen asian kanssa painiskelin ja itkeskelin vaikka poika oli jo kotona ja kaikki hyvin. Puhuin asiasta paljon neuvolassa, läheisille, tällä palstalla kirjoittelin siitä.

Kun tulin uudestaan raskaaksi otin aika pian puheeksi neuvolassa, että haluaisin pelkopolille, neuvolantäti on sama, joten se helpottaa tilannetta. Sain sinne sitten lähetteen ja kävin kätilön kanssa juttelemassa. Sattumalta oli vielä sama huone, missä viime vuonna poika syntyi, joten tunteenpurkaus oli taattu, kun ovesta sisään astuin. [:)] Omalla kohdalla pelkopoli toimi.

Sulla on vielä hyvin lyhyt aika synnytyksestä, joten on ihan normaalia että ne asiat ovat vielä hyvin pinnalla, voivat olla pitkäänkin.
 
Oih Riikka33 onnea synnytykseesi. :)

Mulla oli varmaa 6-7 viikkoa pojan syntymästä vaikea löytää tunteita häntä kohtaan, tai siltä se silloin tuntui. Enhän saanut vielä mitään "kontaktia" pikku rinssiini. Nyt en vaihtais poikaa mistään hinnasta pois, kokisin vaikka synnytyksen uudestaan saadakseni hänet, rakkaan ja täydellisen poikani. <3

Silloin alussa tuntui kamalalta, kun ajattelin, etten halua tehdä enää lapsia, vaikka ennen haaveilin kahdesta tai kolmesta. Mieheni puhui pian haluavansa lisää ja minä hiljaa sisälläni kauhistelin, että miten kerron miehelleni, etten tahdo lisää! Miten löytäisin tunteita toista lasta kohtaan, kun en ollut vielä oppinut tuntemaan esikoistakaan. Mutta, :) ensimmäinen hymy pojalta, ensimmäinen naurahdus ja kaikki ne alun hankaluudet (sis. koliikki!!) unohtui hetkessä.

Voi miten paljon voi toista rakastaakaan.. <3<3<3
 
Mä taisin kokea ton synnytyksen sen raskaimman kautta, enkä nyt muistele mitenkään, että oksennuksia, kolotuksia, vitutusta, mielialanvaihteluita ja muita aiheuttanut raskausaikakaan olis mitenkään pelkkää herkkua ollut, mutta kyllä sitä ehkä silti vielä uskaltaa (ainakin) toiste siihen hommaan ryhtyä.

Arpia, haavoja, niin henkisiä kuin alapäässä ihan oikeesti vielä 8kk jälkeen fyysisiäkin on jäljellä, joten tuskin ihan nyt vielä heti raskautumista on odotettavissakaan, mutta jonain päivänä sitten! Tuota samaa olen pohtinut itse, erityisesti synnytyksessä saatujen fyysisten (3. asteen repeämä, joka ei edelleenkään kestä esim. yhdyntää) vammojen takia, että uskaltaako sitä ehkä enää koskaan oikeasti. Ja missä vaiheessa sitä pitäisi näistä möröistä puhua, kun ei tällä hetkellä kuitenkaan tunnu siltä, että puhua tahtoisi? Mulle tarjottiin neuvolasta ja synnärilläkin monesti niiden ekojen kuukausien aikana keskustelumahdollisuuksia mm. synnytyksessä läsnä olleen kätilön kanssa, mutta vieläl en oo siihen tarttunut. Mun kohdalla se hetki ajanvaraamiselle esim. pelkopolille tullee olemaan edessä sitten seuraavan raskauden aikana, mutta joillekin muille sellainen tarve saattaisi olla jo nyt, kun se ensimmäinenkin/pelkoja aiheuttanut raskaus ja synnytys on takana. Eli vastaus otsakkeen kysymykseen, kyllä, uskoisin että tulee pelottamaan!
 
Vastaus kysymykseen on, että PELOTTAA! Raskausaika sujui hyvin, mutta itse synnytys ja sen jälkeinen aika ei ole ollut mitenkään mukavaa. Synnytys päätyi kiireelliseen sektioon, poika pahoin infektoitunut ja joutui "keskolaan" hoidettavaksi, itsellä erittäin paha tulehdus ja sektiohaava aukes, hoidot kesti 3kk että haava meni kiinni. Tulehduksen jälkitautina tuli haavatyrä ja uusintaleikkaus tänä vuonna.  Pelottaa niin paljon, että taitaa tämä meidän esikoinen jäädä ainokaiseksi. Oisin halunnu itse apua jo sairaalassa, mutta en saanut, vetosivat kohta tapahtuvaan kotiutumiseen, neuvolassa otin asian uudelleen puheeksi myöhemmin ja ois ite pitäny mielenterveystoimistoon varata aika, se sit jäi tekemättä. Jos joku päivä uudelleen raskaudun niin aivan takuulla Pelkopoli saa minusta asiakkaan.

Minulla ei imetys onnistunut, joten meni aikaa ennen kuin löysin tunteet poikaa kohtaan, oiskohan ollu melkein 3kk ja nyt rakastan lastamme ylikaiken.
 
Kiitos vastauksista, vaikka niistä onkin jo aikaa. :) tällä hetkellä olen raskaana, en tiedä varmasti kuinka pitkällä pitkän kuukautiskiertoni takia. Mutta kevätvauvaa odotellessa. :) JIPII!! Olen jo käynyt äippäneuvolassa tästä raskaudesta ja harmillisesti th on vaihtunut. :( Hän kuitenkin kyseli miten suhtaudun tulevaan synnytykseen, ja lupaili ainakin yhtä ylimääräistä käyntiä sen vuoksi. Synnytykseen on vielä niiiin kauan, etten oikein osaa siihen asennoitua mitenkään. Kuitenkin se isoin pelontunne on jo haalistunut edellisen synnytyksen jälkeen. Ekaa ultraa odotan kuin kuuta nousevaa! En vielä tiedä koska se on, mutta pian, koska raskauden kestosta ei ole varmuutta vielä. Mulle kyllä edellisen synnytyksen jälkeen jo "luvattiin" sektio seuraavassa synnytyksessä, jos vain itse sen haluan. Jotenkin vapauttavaa ja ehkä jopa kannustaa mua synnyttää alateitse, kun on vapaus valita. Näkisin lapsen heti ja saisin hänet rinnalle!! Toipuisin nopeammin, en tarttisi mieheni apua vessassa ja suihkussa jne.... Meidän pojasta tulee ISOVELI! <3 :d>
 
Takaisin
Top