Pelot/stressit?!

H

Hallitus

Vieras
Hei. Minun on ihan pakko kysyä teiltä kaikilta onko kellekään tullut jo stressiä tai pelkoa synnytyksestä?
Itsellä alkoi jo kun sain tietää olevani raskaana 13.6. ja se stressaa ja vaivaa jokapäiväisesti ja joskus öisin.
Tulee pelko siitä kääntyykö vauva ajallaan ja jos ei käänny niin sattuuko se jos se käännetään?
Synnytysessä pelottaa jos vauva ei mahdu tulemaan...
entä jos se sattuu valtavasti? pyörrynkö?
Asioita jota pohdin ja pähkäilen joka päivä.

En ole vielä neuvolassa asiasta kertonut, mutta tämä alkaa vaivata niin suuresti itseäni, että otan asian puheeksi seuraavassa neuvolakäynnissä, mutta sekin tosin on vasta 20.päivä ensikuuta.
Jos mitenkään mahdollista niin minä haluan keisarinleikkauksen ja en uskalla antaa kääntääkään vauvaa, jos tarve sen vaatisi.
 
Heippa Hallitus.

 itsellä ei ole tullut pelkoja tai stressiä synnytyksestä, vielä. Ja onhan mulla yksi synnytys jo takana, tosin siitäkin kohta 10 vuotta aikaa. Ja en silloinkaan ehtinyt stressaamaan, kun olin jo synnyttämässä.

 Mulla esikoista odottaessa viikolla 36 neuvolassa kätilöllä oli epäilys, että vauva ei ole vielä kääntynyt ja laittoi lähetteen ultraan: Mutta seuraavana yönä heräsin itse siihen, että hitsi nyt vauva kääntyy. Se oli enemmän oudon tuntuinen muljahdus, kuin kivulias.  Ultrassa sitten todettiin 36+5 että  raivotarjonnassa on.
 Mulle kerrottiin silloin neuvolassa, että kääntäminen voi olla epämukavan tuntuista ja onhan silloin vatsanahka hellä. Mutta jos tuntuu, että kääntäminen ei onnistu niin ei sitä väkisikään tehdä. Mulle kerrottiin myös perätilasynnytyksestä ja rauhoiteltiin, että pakko sitä ei ole tehdä, mutta hyvällä yhteistyöllä sekin sujuu.  Ja itse silloin ajattelin, että jos ei käänny, niin kuitenkin koitetaan alakautta synnyttää. Ihan silläkin, että mulla tuota vatsamakkaraa on, ja keisarinleikkaushaava voisi olla vaikea saada parantumaan + mä en ole ihminen joka pystyy makamaan paikallaan sängyssä.

Itse synnytys. En ollut viel ehtinyt tutustumaan sairaalaan, enkä oikein mihinkään muuhunkaan kun lapsivedet menivät. Raskaus oli tuolloin kestänyt 37+2 eli ihan täysiaikainen raskaus jo. Lapsiveden mentyä mä lähdin pikku hiljaa sairaalaan päin tarkistuttamaan mikä tilanne. Siellä sitten alkoivat supistukset ja todettiin, että olen vasta 2 cm auki. Kysyivät millä olen liikenteessä ja kerroin, että kuski toi, mutta lähti jo takasin nukkumaan. Joten mä sitten menin osastolle.
 Osastolla sitten köpöttelin huoneessa ja koitin heijata supistuksia. Muutaman tunnin olin osastolla, kunnes sanoin sitten että nyt tuntuu, että olis ihan kiva saada jotain kipulääkitystä jotta vois vähä nukkuakin, niin päättivät viedä munt sitten saliin. Aika kultaa muistot. Mutta sen muistan, että se kipu on jotain ihan erilaista, mitä ei ole koskaan tuntunut. Se on aaltoilevaa ensialkuun. Vyöryy päälle, mutta keskittymällä siihen kipuun sen saa hallintaan. Mutta joo kyllä se sattuu. kuitenkaan missään vaiheessa ei tullut olo, etteikö tästä selviä. Ja siinä on yllykkeenä se, että vauva syntyy ja se että kipu loppuu joskus!

Sun kannattaa ehdottomasti ottaa neuvolassa puheeksi synnytyspelot ja pyyttää vaikka käyntiä pelkopolille. Monia on rauhoittanut pelkopolikäynnit, jossa käydään läpi mitä synnytyksessä  tapahtuu ja mitä apukeinoja on käytettävissä.

Ja siitä jos vauva ei mahdu tulemaan. Onkohan se viikolla 35 jotain, kun raskaudessa tehdään synnytystapa-arviointi. En tarkalleen muista millä viikolla. Mutta siinä lääkäri tekee sisätutkimuksen jossa  lantiota mittaamalla tutkitaan, että mahtuuko lapsi tulemaan.

Tsemppiä sulle!
 
heips!
Joo, kun senkin takia minulla on mietityttänyt kun olen pitkä ja hoikka ja mulla kun ei ole lanteita ja oon niin kaponen, että mietityttää sekin ettei se mahtuisi tulemaan, mutta pitänee neuvolassa ensikerralla keskustella asiasta
 
Mulle neuvolassa luvattiin jo parikin käyntiä pelkopolille... Mulla takana 2004 synnytys, josta en oo henkisesti koskaan toipunu. Kipu oli pahinta ja sitten mulla ei irronnu istukka ja jouduin kaavintaan ja sen jälkihoitona unohettiin antaa jotku supistavat pilsut niin tuli mulle kohtutulehus.Makasin sairaalahoidossa 14vrk [:(]....kaiken tämän kivan päälle mulla oli päällä vakava masennus jota tuo olotila ei auttanut kyllä yhtään..

PELKÄÄN myös leikkauksia koska niistä kuullut aina kauhukokemukset..hmh.. saas nähä kuinka tän vauvelin pukerran ulos saakka [:D]

MUISTA Hallitus, että silti jokainen synnytys on erilainen ja jokainen kokee kaiken omalla tavallaan. Kannattaa silti käydä pelkopolilla,siellä mukavat ihmiset kuuntelevat pelkosi tosissaan. [:)]
 
Mulla ei varsinaista pelkoa vielä ole tullut. Lähinnä jatkuvasti mietityttää, että otanko kivunlievitystä vai en ja uskaltautuuko mies olemaan salissa koko synnytyksen. Ilman äijääni en kyllä selviä synnytyksestä ilman kivunlievitystä. 
 
Hallitus toi mitä kerroit on tutun kuuloista. Itsellä on ollut samanlaisia ajatuksi välillä. Mulla on esikoinen tulossa ja jännittää välil paljon. Joku taisi minulle joskus sanoa, että jos alkaa pelottaa paljon, niin voi ottaa yhteyttä omaan neuvola tätiin ja mennä jo aikaisemminki jutteleen.
Kyllähän toi synnytys pelottaa, mutta kuitenki ei malttais oottaa että saa oman pikkuisen syliin:) Sen kivun kuulemma unohtaa heti saatuaan pikkuisen syliin:)
Ja ite olen yrittänyt tsempata pelkoa pois ajattelemalla, mitä sitä on valmis kestämään että saa terveen ihanan vauvan:)
 
Mä en oo jaksanu turhaan stressata. Stressitunteeni kun heijastuvat vauvaani.
Ajattelen, että muutkin on synnytyksestä yms. selvinny niin kyllä minäkin selviän.
Toki kivuliasta ja haasteellista se tulee olemaan, mutta kaikki aikanaan.
Nyt aion vaan nauttia odotuksesta ja siitä että vointi on vihdoinkin hyvä!
 
Mua jännittää toki synnytyskin mutta enemmän pelottaa jos tässä matkalla tulee huolia ja murheita ja jos pikkuinen vaikka päättää syntyä jo kahden kuukauden kuluttua (näin tv ohjelmassa vkolla 23 syntyneen vauvan, selvisi..). Mietin liikaa ja itken asioista usein..entä jos lapsi on vammainen tms. Kamala ahdistus tulee kun nuo asiat tulee pintaan. En vaan pysty hillitsemään niitä vaikka pitäisi ennenkun vauva huomaa stressin..
kai noistakin asioista voisi jutella neuvolassa.
 
Olisi helppo sanoa, että ei niitä synnytyksiä kannata pelätä, kaikki menee omalla painollaan ja Suomessa on niin hyvät laitteet ja osaava henkilökunta, että ongelmatilanteissakin saa nopeasti apua. Meillä on kuitenkin erilaisia pelkoja, joita ei aina järjelläkään saa kitkettyä pois. Itse en osannut pelätä ensimmäistä synnytystäni. Se olikin miellyttävä kokemus, hengittelin ilokaasua, eikä kivut olleet kovin pahoja, synnytys kesti 4,5h. Toinen tuli rytinällä kahdessa tunnissa ja siinä tuntui, että koko synnytys oli yhtä suurta supistusta, eikä helpottanut yhtään. En saanut mitään kivunlievitystä, koska kun pääsin sairaalaan, piti jo ruveta ponnistamaan. Ei siitä kuitenkaan mitään pelkoa jäänyt. Lähinnä nyt jännitän sitä, että ehdin kolmannen kanssa sairaalaan, kun toka tuli noin nopeasti.
 
Kannattaa ehdottomasti puhua neuvolassa asiasta, eikä jäädä yksin murehtimaan. Itseäni, jos joskus alkaa mietityttämään, niin ajattelen sitä, kuinka moni nainen on synnyttänyt ja kuinka paljon lapsia päivittäin syntyy maailmaan, terveitä ja hyvinvoivia. Se auttaa laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
 
Ihanaa ja stressivapaata odotusta kaikille!!!
 
Takaisin
Top