pelon takia abortti?

Olen rv 14 ja raskaus on edennyt hyvin ja muutenkin olin saanut pääni selville tästä uudesta asiasta ja odotin jo innoissani,täysin varmana siitä, että halusin äidiksi ja että kaikki menisi hyvin. Nyt yllättäen minusta on tullut epävarma ja olen alkanut harkitsemaan aborttia, koska pelkään että poikaystäväni jättää minut ja jään yksinhuoltajaksi. Kaikki oli mennyt hyvin ja alusta alkaen poikaystäväni oli yhtä innoissaan ja halukas saamaan lapsen ja on edelleen. Hän lähti juhlimaan kavereidensa kanssa viime viikonloppuna ja itse olin kuskina omille tyttökavereille. Myöhään illalla lähdin kavereideni kanssa baariin ja poikaystäväni oli siellä ja oli iloinen nähdessään minut.Myöhemin samaan baariin tuli entinen poikaystäväni. Sitten poikaystäväni sai ihme mustasukkaisuus kohtauksen ja loppujen lopuksi uhkasi jättää minut ja sanoi ettei lapsi ole kuitenkaan hänen. Aamulla hän pyysi anteeksi eikä tiennyt miksi oli käyttäytynyt näin, mutta silti sen jälkeen olen vain koko ajan pelännyt että ennemmin tai myöhemmin hän tekee saman uudestaan ja jättää minut oikeasti. En millään haluaisi tehdä enään näin myöhäisessä vaiheessa aborttia ja vielä kun olin jo tottunut siihen että minusta tulee äiti, mutta en tiedä voinko elää tällaisen epävarmuuden kanssa. Kertokaa tulisiko minun tehdä abortti vai jatkaa epävarmuudessa?

 

Aborttihan yleensä tehdään muistaakseni ennen rv 12!!!! Sen jälkeen täytyisi olla HYVÄ syy aborttiin, esim vauvan vammaisuus yms. 

Miksi pelkäät yksinhuoltajuutta? 
Minkä ikäinen olet? 

Tukea saa joka paikasta, olet yh tai et. 

Tsemppiä ja jaksamista!

 

Olen 18 vuotias. En yksinkertaisesti vain uskalla jäädä yksin pienen lapsen kanssa enkä halua jäädä. Haluan, että minulla on mies, joka kokee samat asiat kuin minä ja että minulla on joku joka on samassa tilanteessa ja osaa tukea minua ja minä häntä. Pelkään ihan suunnattomasti että jään yksin tämän asian kanssa.. :/

 

Oletko keskustellut poikakaverisi kanssa asiasta? Peloistasi?!

Onko sulla vanhemmat tukemassa raskautta? Niiltä saat takuulla apua myöskin myöhemmässä vaiheessa, tai jostain muualta jos heitä ei apua heru. 

Silloin kun minä jäin yh-äidiksi, ajattelin että miksen minäkin pärjäisi jos muutkin jopa nuoremmat äidit pärjäävät. Hyvin pärjäsinkin. Ja löysin miehen jolle odotan nyt lasta. Ja siis ensimmäinen lapseni on jo yli 7v. 

 

Raskaus on pelottavaa aikaa aina. Varmasti kummallekin nousee voimakkaita tunteita raskauden edetessä, tuskin tuo mustasukkaisuuskohtaus oikeasti mitään tarkoittaa? Uhkasiko hän oikeasti tosissaan erolla? Ehkä poikaystäväsi on herkkä juuri raskauden takia? Pieni mustasukkaisuus on hyvästä, mutta tietenkään ei riehumaan saa alkaa.

Uskon kyllä, että sinä pärjäät, vaikka sinusta tulisikin yksinhuoltaja! :) Sitä paitsi parisuhde voi kariutua ennemmin tai myöhemmin, jos on kariutuakseen..

 

Pelot ja epävarmuus tuossa vaiheessa "alkuinnostuksen" jälkeen, ovat ihan normaalia, molemmilla. Poikaystäväsi luultavasti oli mustasukkainen juuri raskautesi takia? Häntäkin pelottaa se kaikki vastuu mitä pieni lapsi tuo tullessaan.

Jos pystyisit puhumaan poikaystävällesi peloistasi ja huolistasi, se olisi hyvä, ehkä hänkin avautuisi sinulle. Tukekaa toisianne.
Tiedän omasta kokemuksesta, että miehiä on välillä erittäin vaikea saada puhumaan vaikeista asioista, joten jos on tällainen tapaus kyseessä, muista ajoittaa juttelu hyvään ajankohtaan, missä poikaystäväsi on rentona ja rauhallinen.

Omalle miehelleni tulee välillä jaksoja, missä hän on erittäin kärttynen, ja ei puhu minulle oikeastaan mitään. Silloin olen yleensä ahdistunut raskaudestani ja miettinyt onko tämä sittenkään niin hyvä idea. Mutta olemme olleet jo monta vuotta yhdessä, ja tiedän, että hän on sellainen, kun hän stressaa jostain, eli luultavasti raha-asioista, hän tuntee valtavaa vastuuta siitä, ja se on hyvä asia, mutta välillä joudun häntä muistuttamaan, että kyllä asioilla on tapana järjestyä :)

 

Siihen liittyen, että sanoit että mies kokee samat asiat ja on samassa tilanteessa sinun kanssa.Mitä itse olen raskauden aikana huomannut, että vaikka kuinka on mies mukana läpi raskauden, ei hän koskaan koe samoja asioita ja eikä hänen tilanteensa koskaa ole sama kun odottavan äidin.

Itsellä ainakin ne pilvilinnat romuttui jo aika raskauden alkupuolella, kun huomasin, että yksinhän tässä on näitten juttujen kanssa:) toki on se mukava kertoa miehelle omista tuntemuksistaan, mutta jotkut asiat kannattaa suosiolla puhua mielummin vaikka oman äitin kanssa:)

Kyllä sinä varmasti selviät tästä joka tapauksessa,tsemppiä!:)

 

Olen yrittänyt kerran puhua poikaystävälleni, että minua todella pelottaa, että hän jättää minut yksin, mutta hän on juuri tällaista tyyppiä, joka ei yleensä avaudu mistään muutako silloin, jos hänellä on nimenomaan rento fiilis. Hän on kuitenkin näyttänyt minulle viime päivinä, että hän välittää ja tuntuu taas että on hyvä fiilis ja tunnen ihteni varmaksi, että haluan pitää lapsen kun poikaystävänikin on ollut iloinen ja ollaan puhuttu tulevaisuudesta kun vauva syntyy. Mutta huonoja päiviäkin tulee ja toivon todella, että minusta ei siltikkään tulisi epävarmaa sen suhteen että pidänkö lapsen vai en. 

Teidän vastaukset auttoivat todella tajuamaan! En oikeastaan ollut ajatellut että hän voisi olla myös epävarma ja siksi käyttäytyä noin ja tiedän että kaikki parisuhteet ei vaan toimi, mutta teen kyllä kaikkeni että tämä toimisi. Sinä joka kirjoitit että olet ollut yh-äiti ja olet pärjännyt hyvin ja olet nyt onnellisesti parsuhteessa, auttoi mua tajuamaan ettei maailma yhteen parisuhteeseen kaadu ja siitä tuli paljon varmempi olo. Ainut mitä tällä hetkellä toivon on vain se ettei tulisi enään sellaista hetkeä että harkitsisin aborttia, kun oikeasti haluan pitää lapsen!

 

Hei! Luin vain alkupostauksesi. En muuta joten en tiedä mistä on keskusteltu mutta tulin nopeasti vastaamaan oman kokemukseni!
Itse tulin vahingossa raskaaksi viime kesänä 18-vuotiaana myös. Vauvan isä oli ihan muissa kuvioissa eikä seurusteltu, tapailtiin oikeastaan. Lapsi oli TODELLA vahinko.
Mies painosti minua abortoimaan vauva. Niin myös jotkut terveydenhuolto alan ihmiset. Musta tuntui että mun pitää tehdä abortti. Kaikki painostivat siihen.
Mietin pitkään aborttia. Lopulta tulin päätökseen pitää vauva. Entä jos joskus haluaisinkin lapsen enkä silloin saisi? Mikä tuska kun tietäisi abortoineen joskus vauvan... Lapsettomuus on niin yleistä :s
Lapseni 'isään' olen ollut yhteydessä viimeksi rv9...

Raskauteni jatkui, pelkäsin ihmisten reaktioita, yksinhuoltajuudestani ja lapsen totaalisesta isättömyydestä, kaikki varmasti tietäisivät että lapsi oli vahinko.
Minulle tehtiin rv 39+2 suunniteltu sektio synnytys pelon takia.(se onkin toinen tarina sitten)
Mutta sinä aamuna kun heräsin. Tiesin että vauva syntyy. Mietin. Mitä HITTOA mä oon tekemässä?? Mulla on kohta lapsi. Voi ei?! Mitä mä teen?
Vielä leikkauspöydällä mietin. Olisiko pitänyt tehdä toisin..

Saman tien kun vauva syntyi. Sain hänet rinnan päälle. Mietin. 'Miten mä oon voinut ajatellakkaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin tämän. Tämä on oikein.'
Nyt mulla on 9 päivän ikäinen pikkuneiti tuolla tuhisemassa ja mä olen maailman onnellisin ihminen. Äiti.

Musta tuli perhe. Kahden henkilön perhe. Perhe kuitenkin.
Ja mikään ei ole ihanampaa maailmassa kuin tämä vauva. Se on mun lapsi. :)

Itse kannustan sinua pitämään vauvan. Lupaan että kun näet hänet ensikerran niin rakastut todella oli sinulla siinä miestä tai ei. Muista että lapsi on lahja.

Neuvola tätini sanoin, ''Ihmiset katuvat enemmän sitä että eivät ole tehneet lapsia, kuin sitä että ovat tehneet niitä.'' <3
Ja ihmiset reagoivat raskauteeni PALJON paremmin kuin ikinä kuvittelin :) Hirveästi tullut apuja kaikkialta. Johtuuko sitten siitä kun on yksin niin ihmiset haluuakin auttaa enemmän. Mutta siis en voi muuta sanoa kuin että tämä on ihanaa :)<3

 

Vau tosi ihanasti kirjotit tarinasi! :) Sellaiset ihmiset jotka rupeavat tietoisesti yh-äidiksi saavat multa kyllä kaiken arvostuksen ja kunnioituksen! käsittämättömän rohkeaa. Toisaalta, kun mietin, että jos käy niin että jään yksin, en oo todellakaan ainut. Päässy unohtumaan että kaveripiirissä on tuttava, joka on vuotta vanhempi minua ja sai pari kuukautta sitten lapsen ja on yh-äiti ja tosi onnelliselta vaikuttaa. Oon aika lähes varma nyt, ettei poikaystäväni jätä minua yksin. Luulen, että hänen käytöksensä johtui vain epävarmuudesta ja tottakai häntäkin pelottaa ja jännittää tämä asia ja kun hän harvemmin tykkää puhua tunteistaan selvinpäin niin tottakai hän muutaman kaljan otettua purkautuu. Mutta jos joskus tämä suhde kariutuu, niin en ikinä luovu toivosta ja ajattelen vain lapseni parasta, enkä aijo tehdä aborttia, sillä kyllä minä selviän! :)

 

Luin teidän todella hyviä teidän tarinoitanne sellaisesta asiasta, joka varmasti on käynyt melkein jokaisen mielessä. Itselläni ei ole tällaisesta kokemusta, joten puhun nyt mutu-tuntumalta.

Kun saa tietää odottavansa lasta, sen 9 kuukauden ajan käy koko tunneskaalan läpi ja jotkut tunteet vielä useampaan kertaan. Yksi niistä tunteista on pelko,ja se on kaikkein vahvin tunne. Jos pelkää jotain oikein paljon, kuten synnyttämistä tai, tässä tapauksessa yksinhuoltajuutta, niin sillä jatkuvalla pelolla ei ole mitään apua. Mä ajattelisin, että sinä, joka aloitin tämän keskustelun, juttelisit poikaystäväsi kanssa asiasta, keskustelisitte toistenne tunteet selviksi. Kannattaa ehkä jutella myös neuvolan hoitajan kanssa, ota poikaystäväkin mukaan keskusteluun, jotta saisitte myös kolmannen osapuolen mielipiteen.
Jos asia ei etene toivotulla tavalla, on olemassa myös keskusteluryhmiä eri paikkakunnilla, niistä kannattaa kysellä myöskin neuvolan hoitajalta.

Yritän tässä sanoa, että ei kannata noin suuren asian kanssa jäädä yksin miettimään mitä sitä tekisi, vaan kannattaa puhua rohkeasti ja kysyä apua, koska vastaus ei yleensä tule oven taakse koputtamaan. Kannattaa luoda hyvä tukiverkko ympärille.

Mä itse en pystyisi tekemään aborttia, jos olisin yksin, koska itselläni kantti ei kestäisi.

Teet minkä ratkaisun vain, haluan antaa sulle mun tukeni, vaikka en sinua tunnekkaan.

 

Olen melkein samassa tilanteessa..
Olen 17 ja raskaus oli suunniteltu asia. Olen nyt rv 21. Yritimme lasta lähes vuoden...
Nyt ukko tunnusti pari viikkoa sitten ihastuneensa toiseen  ja minulla pelko erosta on suuri...
En haluaisi itsekkään jäädä yksinhuoltajaksi.
Mutta kuitenkin, rakastan tätä pientä poikaa jota odotan <3
Itse kaduin pari viikkoa sitten tätä pientä, mutta nyt kun ultrassa näin...:)
Kävi miten kävi, en usko katuvani tätä lasta koskaan :) !!

Tsemppiä kaikille ! :)