pattitilanne ja patti otsassa

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Vieras
Olen pienen (3kk) todella suloisen tytön äiti. Hän on mitä helpoin lapsi, ei valvota öisin ja syökin hyvin. Muut ajat naureskelee ja on muutenkin hyväntuulinen. Ongelma on nyt se että vaikka vauva-arki muuten meillä rullaa todella hyvin, minulla alkaa turhautuminen ja kiukku karkaamaan käsistä. Kaikki ystäväni ovat lapsen jälkeen ottaneet etäisyyttä, eivät tule käymään ja soittavat ehkä kerran viikossa jos sitäkään. Alkaa ihan tosissaan hiertämään hermoja  että ainut sosiaalinen elämä koostuu vauvalässytyksestä ja sukulaistensa luona vierailemisesta (jälkimmäinen ei todellakaan ole mielipuuhaani muutenkaan). Katkeruus ja viha mitä tunnen ystäviäni kohtaan on aivan käsittämätöntä. Se että joutuu aina joka paikkaan menemään yksin saa todellakin itsekunnioutuksen laskusuhdanteeseen ja kiristään pääkopassa. Homma on mennyt siihen pisteeseen että itkeskelen lähes jatkuvasti ja raivarit joita saan pienistäkin asioista ovat aivan hillitsemättömiä. Äskönkin huusin kurkku suorana keittiönlattialla kun en tiennyt mihin kiukkuani olisin voinut purkaa. Lapsi onneksi nukkui parvekkeella, säästyivät sentään nyytin korvat.
Kaikenlisäksi paikkakunnallamme ei edes järjestetä tällä hetkellä mitään perhekahvilaa jossa voisi toisiin äiteihin tutustua, jotenka itselläni alkaa ideat loppumaan totaalisesti kesken.
 
Ihmiset usein kuvittelevat, että tuore äiti kaipaa omaa aikaa vauvansa kanssa, eivätkä siksi ota yhteyttä. Antavat tilaa vaikkei toinen sitä kaipaa... Voisiko näin olla myös ystäviesi kohdalla? Siinä tapauksessa ei auta muu kuin olla itse se aktiivinen ja soitella heille, kutsua kylään, kahville jonnekin "ihmisten ilmoille" tm.

Itkeskelysi ja raivokohtauksesi kuulostavat erittäin vahvasti synnytyksen jälkeiseltä masennukselta. Se on pitkälti hormonaalinenkin tila, jollaisena se ei yleensä mene ohi itsekseen. Ja se on toki kovin yleistä. Suosittelen, että otat yhteyttä neuvolaasi, kerrot oireistasi ja pyydät päästä nopeasti terveyskeskuspsykologille, mahdollisesti myös lääkärille. Synnytyksen jälkeinen masennus kannattaa hoitaa nopeasti, ennen kuin se kroonistuu "tavalliseksi" masennukseksi. Pidemmän päälle se alkaa vaikuttaa myös vauvaan.
 

Todella kurja tilanne. Oletko jutellut ystäviesi kanssa? Sanonut suoraan, että tarvitsen kavereita ja tarvitsen tukea ja aikuista seuraa? En missään nimessä halua kritisoida, mutta ystäväsikään eivät ole ajatustenlukijoita. Toki itsellänikin on käynyt niin, että varsinkin lapsettomat ystävät ovat jättäneet yhteydenpidon aika nollille, mutta toisaalta "lapselliset" ystävät taas ovat alkaneet pitää enemmän yhteyttä. Olen myös itse yrittänyt olla aktiivinen ja lähetellyt mm. facebookin kautta viestejä kauempanakin asuville ystävilleni. Eihän se ole sama asia kuin kasvotusten juttelu, mutta viestittelemälläkin saa edes jonkinlaista vertaistukea.

Kannatan myös sitä, että juttele neuvolassa oireistasi ja itkusta ja raivosta. Saat sieltäkin tukea ja apua. Puhu myös ystävillesi, kerro miltä sinusta tuntuu ja pyydä apua. Jos et silloinkaan saa ystäviltäsi tukea, unohda heidät. Mutta uskon kuitenkin, että aivan varmasti läheisissäsi on joku, joka haluaa auttaa, mutta ei vain tiedä sinun tarvitsevan apua. 

Itse myönnän myös syyllistyväni siihen, että ystäville esitän "kaikki on hyvin ja loistavasti" ja kotona sitten yksin itken, kun kaikki on huonosti. Tästä pitäisi päästä eroon ja uskaltaa puhua niistä vaikeistakin asioista, koska muuten ei sitä kaipaamaansa tukea saa...Tsemppiä ja voimia!

 
Takaisin
Top