Paska parisuhde

K

Kalaäiti85

Satasella mukana keskusteluissa
Laitoin tän jo heinäkuisiin 2015, mutta luulen, ettei sieltä mua kukaan kuule..

Vuosia kulunut, nyt kotona riehuu uhmakas 2,5 -vuotias ja alkaa olla voimavarat ihan kaikessa tällä äidillä loppu. Meiltä löytyy siis myös 4-v isosisko.. Lapset mä vielä kestän, mutta nyt alkaa tuntua, että miehen on aika painua pellolle. Uskon, että tämä 7,5vuotta kestänyt paska parisuhde saa mut voimaan niin huonosti, etten jaksa olla enää edes keskinkertainen äiti. Vaikka mä olen jo tähän asti tehnyt kaiken itse, mä en uskalla erota. En halua, että lapset kärsii erosta vaikka tiedän, ettei tästäkään kukaan nauti.. Miten mä uskaltaisin vaan erota?!
Kaipaan kokemuksia erosta kun on lapsia.. Selviääkö siitä?
 
Selviää.. Jopa paremmin kuin sen paskan puolison kanssa.. Ite kestin paskassa parisuhteessa lapsen kanssa sen 2v ja sitä ennen 4vuotta mutta sitte riitti.. Jatkuvasti paha olla ja elämä oli oikeastaan oman lapsen kanssa oloa. Elämä alko mulla kukoistaa kun sain eropaperit vireille.. Mies ei asiaa ottanut hyvin vaan hankaloitti elämää sen melkein vuoden verran mutta sitten kun löysi uuden emännän niin sain olla rauhassa! :) lapsen asiat on hirveän hankala hoitaa kun entinen haluaa kaiken tehdä kiusallaan.. Lasta rupesi tapaamaan heti kun oli uusi nainen kuviossa..
Uskalla ottaa se askel siihen eroon, jos tuntuu että suhteesta ei tule enään mitään. Jos ei itsellä ole hyvä olla kyseisen miehen kanssa ni silloin on väärä mies kuvioissa.. Minä ainakin tuen sinua tässä asiassa, jos ei itsellä oo hyvä olla niin lapset varsinkin sen huomaa! Voimia sinulle!
 
Kiitos vastauksestasi! ❤️

Mä olen tätä päätöstä miettinyt jotakuinkin vuoden verran jo.. Miettinyt myös aikaa ennen lapsia, eikä sieltäkään paljoa ilon ja riemun kiljahduksia ole kuulunut. Suhde on ollut tosi tasainen, tuntuu että mieskin on ..tai sitten se olen minä

Me ollaan muutama kerta käyty ammattiauttajalla juttelemassa kuitenkaan minkään muuttumatta.. Tuntuu, että tämä suhde ja arki imee musta kaikki mehut, eikä energiaa ole mihinkään.. Ei olla ikinä osattu toisillemme puhua, läheisyys tarkoittaa miehelle seksiä ja mua ärsyttää miehessä ihan kaikki Lisäksi mies tekee pääasiassa yö- ja viikonlopputöitä eli ei nähdäkään koskaan! Nukkuu melkein kaiken siitä ajasta mitä kotona on.. Uhgh..

Tuo on kurjaa jos sun mies on halunnut kaiken tehdä hankalamman kautta! Siihen en onneksi oman kohdalla usko.. Toki sen tiedän, että hankaluuksia lasten suhteen tulee olemaan, koska näkevät isäänsä esimerkiksi. Viikko-viikko -systeemiin en suostu kun toinen lapsista on vielä niin pieni, enkä ehkä myöhemminkään ja taas viikonloput mies on töissä Lisäksi lapsilla on aivan ihana hoitopaikka ihan meidän kodin lähellä ja tähän ei voitaisi jäädä..

Kaikki sanovat, että asioilla on tapana järjestyä, mutten silti ole pahasta olostani hirveästi uskaltanut puhua.. tuntuu vaan niin uuvuttavalta olla jatkuvasti se, joka pitää kaiken kasassa! Kai sitä pystyisi sitten ihan yksinkin samaan..

Miten pitkä aika sun erosta on?
 
Meidän erosta tulee toukokuussa 2vuotta.. Sun tarina kuulostaa ihan samalta kun minunkin. Paitsi että entinen jätti vakityön ja lähti muka opiskelemaan.. Se ei sitä kauaa jaksanu ja sen jälkeen oli ihan arki juoppo ja saamaton vätys. Lasten tapaamiset tulee järjestymään varmasti kun keskustelette lastenvalvojan kanssa asiat läpi. Ja se on vielä kaikista paras että asiat menee silleen että molemmilla on hyvä mieli lopputuloksesta.
Sehän on perus kommentointi ihmisiltä että kaikki järjestyy kun avautuu asioista jotka painaa.. Mut kyllähän siinä on ihan perää että ne asiat tuppaa järjestäytymään. On vaan itse jämynä. :) aluksi saattaa tulla että olikohan tämä oikea päätös, mut ainaki omalta osalta en katunut tippaakaan. Nyt nykyään on parempi mies jonka kanssa ollaan ihan oikea perhe ja perheenlisäystä tulossa!
Entinen suhde on ainakin opettanut sen että mitä kaikkee en katso enään läpi sormien ja sen että kumppani myös kuuntelee mitä mä haluan ja se kunnioitus on molemmin puolista. Oon astetta viisaampi elämässä yleensäkin!
Otat asian miehen kanssa vaan surutta puheeksi vaikka se pelottaa ja samalle keskustelu kerralle eropaperit tulostat. Siinä voi tulla vaikka minkälaista reaktioa mutta hoet vaikka itsellesi että sinä ansaitset parempaa kuin se mitä nyt on.
 
En osaa kommentoida siltä kannalta miltä tuntuu lähteä parisuhteesta kun on pieniä lapsia, mutta olen sellaisen perheen lapsi jossa vanhemipien olisi pitänyt erota jo kauan ennen kuin lopullinen ero tapahtui. Lapset aistii niin monia asioita, joita vanhemmat ei ikinä ajattelisi tai välttämättä tulisi ajatelleeksi. Itse muistan lapsuudesta hyvin sen, että tosi tosi kauan tiesin ettei mun vanhemmat ole onnellisia keskenään. Eikä meillä koskaan siis riidelty meidän edessä, mutta itse kyllä silti kuulin joskus riitoja vaikka vanhemmat niitä koittivat "salassa" pitääkkin. Sen ilmapiirin vaan aisti. Tiesin ettei vanhemmat ole onnellisia keskenään.

Sinä päivänä kun mulle ilmotettiin että vanhemmat eroaa, niin olin tosin onnellinen ja helpottunut. Sen jälkeen kaikki muuttui paremmaksi ja nykyään vanhemmat on ihan eri ihmisiä. Tämä on mulle opettanut että sen lisäksi että pitää ajatella omaa jaksamista, niin pitää ajatella myös niitä lapsia - yhteen jääminen saattaa olla paljon haitallisempaa niille lapsille kuin se ero.

Tsemppiä! :)
 
Se nimenomaan on se, mitä eniten mietin - lapsia. Mikä heille on parhaaksi. Miten he tämän kaiken ottavat vastaan ja miten eivät raukat edes tiedä paremmasta! Mä alan olla niin valmis tähän rämpimiseen.. Piti olla edessä viikonloppu kahdestaan miehen kanssa, mutta hän mokasi sen tulemalla viime yönä kotiin 4.30. 07 herätin olemaan lasten kanssa kun mun oli lähdettävä töihin. :arghh: Eikä ole ensimmäinen kerta kun lähden huolesta kipeänä töihin :sad001 Eiköhän tämä ole nähty ja me pakataan tavarat.. josko tuo joskus tajuaisi, ettei maailma pyöri hänen napansa ympärillä ja että niin hyvät kuin pahatkin teot vaikuttavat sun lähimmäisiin :sad001
 
Täällä eroprosessi meneillään. Meillä vauva 4kk ja esikoinen 2v. Olen ollut mieheni kanssa 15 vuotta ja miettinyt eroa vuosia. En tiedä syytä siihen miksi en ole aiemmin tehnyt asialle mitään.
Tänään teimme avioerohakemuksen ja olen ilmoittanut sukulaisille ja hakenut jo asuntoakin. Oma asunto lähtee pian myyntiin. Olen 34-vuotias enkä näe mitään syytä elää onnettomassa suhteessa lasten vuoksi. Toki minua pelottaa miten selviän kahden näin pienen lapsen kanssa, mutta tiedän tämän olevan oikea ratkaisu. Kyllä on helpottunut olo kun tietää että kohti uutta elämää olen menossa.
 
Herttarouvalle tsemppiä! Kyllä sä pärjäät! :smiley-angelic003 Ja sitä juuri, kai sitä vaan jotenkin kaikkeen turtuu.. ainakin minä turruin, mutta nyt kun kohta kahdeksan vuotta tätä samaa tasapaksua eloa on takana, alkaa mielenkiintokin toista kohtaan olla ihan nollissa! :wideyed:
Mies käy töissä niin, että työpäivät n. 12h mittaisia ja päättyvät 02-03. Tänään lapsia aamulla pukiessani vanhempi kysyi onko isä nukkumassa ja kun vastasin, että on juu, hän totesi siihen ”aina iskä vaan nukkuu”. :sad001 Ja tosihan se on. Rytmit on niin erit, eikä hän oikein koskaan ole lapsiperhearkeen istunut. Tuntuu niin pahalta seurata vierestä, kun vuodet vierii eikä toinen tajua ettei tätä aikaa saa takaisin kun lapset on pieniä! :sad001
 
Mulla vanhempien olisi pitänyt erota jo kauan sitten, mutta eivät ole vieläkään eronneet. Niiden välinen vihanpito vaikutti tosi kielteisesti minuun ja mun veljeen, en tiedä pystynkö sitä ikinä kunnolla antamaan anteeksi tai sulattamaan. Meiltä jä teini-iätkin elämättä, kun piti keskittyä äidin tukemiseen.

Veli on muuttanut toiseen maahan, osittain varmaan siksi ettei kestä olla tässä perhekuviossa ees mukana. Minuun pitää yhteyttä ja harvakseltaan äitiin. Vanhemmat elää käytännössä eri talouksissa, isä on ison osan vuotta mökillä tai muualla, varmaan etteivät joutuisi kohtaamaan toisiaan. Ei siinä oo mitään järkee. Eroaisivat.
 
Mä kasvatan lastani yksin eikä lapsen isä ole ollut ikinä lapsen elämässä mukana. Me erottiin jo ennen lapsen syntymää kun mies jänisti. Huono parisuhde se olikin ja uskon pärjääväni paremmin yksin kuin mitä olisin pärjännyt miehen kanssa. :) Ei kannata jäädä paskaan suhteeseen. Itse ainakin olen näin onnellisempi. :)
 
Mäkin avaudun tänne.. odotan nyt viidettä lasta ja mies on mulle peräti vihanen kun oon iloinen raskaudesta! Oon iloinen jokaisesta raskausoireesta, koska se on merkki että oikeesti oon raskaana (vasta rv 8)
Ja mies pitää sitä sairaana että "nautin" väsymyksestä ja pahasta olosta. Hän ei nää mitään positiivista raskaudessa, ainoastaan ne haasteet. Tuntuu et tää on vaan mun vauva kun isukki ei yhtään iloitse uudesta ihmisestä..

Sain viikko sit tietää olevani parantumattomasti sairas ja että tää samainen tauti saattaa periytyy lapsilleki. Sitä vähä väliä itken, yksin. Miestä ei kiinnosta. Ei oo kertaakaa kysyny miltä musta tuntuu, miten voi, voiko hän jotenki auttaa. Ei mitään. Eli oon yksin raskauteni ja sairauteni kanssa.
Ei olla taas vaihteeks puhuttu moneen päivään. Hänellä kun on tapana pitää mykkäkoulua pari kertaa kuukaudessa sen vähintään kolme päivää.
Tätä on jatkunu koko yhdessä olomme ajan. 6vuotta!
Ja aina hän antaa ymmärtää et mä oon se sairas joka tarvii apua.. joo en muista kaikkea mutta edes yritän olla empaattinen häntä kohtaan. Alkaa empatia loppua kokonaan kun ei sitä itellekää heru..

Mut hän on hyvä mies, paras, silloin kun sattuu hyvällä päällä olemaan.. harmi että se on niin harvoin..
 
Mulla on elämä mennyt hurjasti eteenpäin muutaman kuukauden aikana. Mulla on uusi ihana mies. Ei vielä seurustella, vaikka joku varmaan jo laskisi tämän seurusteluksi. Nähdään kaikki mahdollinen aika mikä lapsiltamme ehditään. Ei haluta sotkea lapsia mukaan kuvioon kun suhde on niin uusi. Pari kuukautta ollaan tunnettu. Olen niin onnellinen että erosin huonosta suhteesta. Elämä kahden pienen lapsen kanssa on tosi raskasta, mutta kyllä siitä jotenkin vain selviää. Exän kanssa riidat on lasten asioista. Muuten hänen elämä ei kiinnosta minua pätkääkään. En olisi viisi kuukautta sitten uskonut olevani näin onnellisessa tilanteessa. Olen saanut tutustua mieheen joka on kiinnostanut minua jo vuosia sitten kun olemme kummatkin olleet tahoillamme naimisissa. Älkää jääkö huonoon suhteeseen jos törmäätte vuosikaudet aina samoihin ongelmiin. Minä siedin ongelmia kymmenen vuotta.
 
Minulla ilmeisesti vielä ihan kriisikin päällä asian suhteen ... 6 viikkoa synnytykseen ja mies ilmoitti viikko sitten että ei ole meistä enään kiinnostunut ja haluaa takaisin kotipaikkakunnalleen asumaan sekä haikailee exänsä perään jonka kanssa kertoo viestitelleensäkin jo monta kuukautta. Tämä tieto tuli niin täysin puskista etten tiedä mitä pitäisi ajatella ... Lusikat laitettiin samontein jakoon ja nyt pitäisi koittaa yksin rämpiä ja odottaa esikoista. On melko nöyryytetty olo mutta ei auta kun yrittää reipastua ennen vauvan syntymää ja ottaa elämästä kaikki ilo irti !
 
Kyllä elämä paranee aikanaan sitten kun on sen päätöksen tehnyt. Voitko mitenkään jaksaa onnettomana tässä tilanteessa? Et varmasti. Päätöksen teko ja sen mukaan toimiminen auttaa, alkaa helpottaa osittain jo kun tietää mitä tekee. Onnea ja parempaa tulevaisuutta!
 
Kyfi3905640 sanoi:
Minulla ilmeisesti vielä ihan kriisikin päällä asian suhteen ... 6 viikkoa synnytykseen ja mies ilmoitti viikko sitten että ei ole meistä enään kiinnostunut ja haluaa takaisin kotipaikkakunnalleen asumaan sekä haikailee exänsä perään jonka kanssa kertoo viestitelleensäkin jo monta kuukautta. Tämä tieto tuli niin täysin puskista etten tiedä mitä pitäisi ajatella ... Lusikat laitettiin samontein jakoon ja nyt pitäisi koittaa yksin rämpiä ja odottaa esikoista. On melko nöyryytetty olo mutta ei auta kun yrittää reipastua ennen vauvan syntymää ja ottaa elämästä kaikki ilo irti !
Click to expand...

Kannattaa ottaa tilanne puheeksi neuvolassa, että saat apuja sitä kautta. Pari ystävääni on saanut ainakin lastenhoito- ja kodinhoitoapua, mikä on helpottanut elämää kovasti vauvan ollessa pieni.

Onko joku läheinen tulossa synnytykseen kanssasi? Jos ei, voit kysyä doulaa Ensi- ja turvakotien liitolta.

Ihan varmasti pärjäät ilman moista kurjaa miehenkuvatusta, olet vahva! Aina välillä miehet pääsevät vieläkin yllättämään keskenkasvuisuudellaan...ehkä hän tulee jonain päivänä vielä katumaan että jätti perheensä tai sitten ei, se jää nähtäväksi.

Keskity nyt pitämään itsestäsi huoli, se on tärkeintä. Paljon tsemppiä!
 
Kyfi3905640 sanoi:
Minulla ilmeisesti vielä ihan kriisikin päällä asian suhteen ... 6 viikkoa synnytykseen ja mies ilmoitti viikko sitten että ei ole meistä enään kiinnostunut ja haluaa takaisin kotipaikkakunnalleen asumaan sekä haikailee exänsä perään jonka kanssa kertoo viestitelleensäkin jo monta kuukautta. Tämä tieto tuli niin täysin puskista etten tiedä mitä pitäisi ajatella ... Lusikat laitettiin samontein jakoon ja nyt pitäisi koittaa yksin rämpiä ja odottaa esikoista. On melko nöyryytetty olo mutta ei auta kun yrittää reipastua ennen vauvan syntymää ja ottaa elämästä kaikki ilo irti !
Click to expand...

Paljon tsemppiä! Aikamoisen tempun mies teki. :( Lienee kuitenkin parempi että selvisi nyt millainen idiootti mies on eikä vasta kun lapsi on jo syntynyt. Toivottavasti löydät aikanaan paremman miehen. <3 Onko sinulla tukiverkkoa? Heitä kannattaa "käyttää hyväksi" jos tuntuu raskaalta. Ja suosittelen minäkin neuvolassa asiasta puhumista.
 
Paljon voimia loppuraskauteen. Nyt voi tuntua todella kaoottiselta elämä. Kaikki järjestyy kyllä yksi askel kerrallaan. Varmasti tulet saamaan itsellesi apua kun vaan neuvolassa puhut tilanteestasi.
 
Takaisin
Top