Parisuhteen muuttuminen lapsen synnyttyä

Muuttuiko parisuhde ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen?

  • Läheisyys lisääntyi

    Äänet: 3 17.6%

  • Etäännytti toisesta

    Äänet: 12 70.6%

  • Ei muutosta parisuhteeseen

    Äänet: 2 11.8%
  • Kaikki äänestäjät
    17
K

kukkanen81

Oman äänensä löytänyt
Hei!

Kuinka teillä on parisuhde muuttunut ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen? Itsellä raskausaika oli todella onnellista aikaa, mutta lapsen synnyttyä alkoi tulla eripuraa, koska koin olevani pääsääntöisesti yksin vastuussa lapsen hoidosta (mies esim. vaihtoi vaipan todella harvoin vedoten siihen, että käy päivät töissä). Seksihalut katosivat katkeruuden ja ärtymystä vuoksi kokonaan, ja siitäkin tuli sitten kiistaa. Jossain vaiheessa en enää jaksanut pyytää apua lapsen hoitoon, koska siitä sai vain kiistan ja pahan mielen aikaiseksi. Nyt 1,5 vuoden jälkeen tilanne parempi, kun lapsi isompi ja puuhailee isänsä kanssa, mutta parisuhde ei ole palautunut uomiinsa. Kokemuksia?
 
Meillä on suhde entistä parempi pojan syntymän jälkeen. Toki on riitoja ja joskus ottaa päähän, että välillä kaikki jää mun hoidettavaksi, koska mies käy töissä mutta koen, että ollaan entistä läheisempiä. Suhde on muuttunut erilaiseksi jollain tapaa mutta paremmaksi :)
 
Meilläkin oli aluksi hankaluuksia, mies ei tuntunut aina tajuavan miten rankkaa pienen lapsen kanssa oli. Teki kyllä kotitöitä pyydettäessä mutta siihen jatkuvaan pyytämiseenkin tympääntyi. Esikoisen synnyttyä tuntui ettei mies osannut olla vauvan kanssa vaan räpläsi aina kännykkää. Tilanne on kyllä nyt aivan toinen kun on kaksi lasta. Mies on kasvanut todella hyväksi isäksi ja lapset vaativat isältään huomiota. Miesten on ehkä helpompi olla isompien lasten kanssa kun voi jo tehdä kaikkea kivaa yhdessä.

Seksielämä oli aika vähäistä silloin kun lapset oli ihan pieniä mutta toisaalta hellyyttä osoitettiin meillä paljon muilla keinoilla. Nyt kun lapset on jo vähän isompia ja nukkuvat hyvin niin seksielämäkin on taas piristynyt. Itselläni on se tunne että parisuhde on ihan hyvällä tolalla ja selvittiin pikkuvauva-ajoista kunnialla.
 
Aluksi meni ihan hyvin, ensimmäiset noin vajaa puoli vuotta. Sen jälkeen alkoi olla jo hieman univelkaa kummallakin, päällä myös asuntoasioita ja -ongelmia jne... Etäännyttiin aika tavalla, alkoi olla isoja eroja siinä mitä haluaa parisuhteelta, elämiseltä ja olemiselta ylipäätään. Oltiin eri mieltä läheisyydestä, omasta ajasta, seksistä jne. Mies tuntui masentuvan, ei halunnut läheisyyttä, ei seksiä, halusi vain mennä urheilemaan tai lukea kirjaa itsekseen. Itse olisin kaivannut haleja, seksiä, yhteisiä juttuja jne. Miehen mielestä oli hyvä juttu lönöttää sohvalla ja katsoa telkkaria, mulle se ei riittänyt. Omaa aikaakin toki kaipasin, mutta sitä aika helposti sain lyhyitä pätkiä, kun mies jäi melko mielellään lapsen kanssa. Ei koettu, että oli mitään yhteistä, nekin mielipideasiat joista ennen oltiin samaa mieltä, lähti eriämään.
Poika on nyt kohta vuoden ja pikkuhiljaa suhteeseen on palannut läheisyyttä ja asiat toimii nyt jo hitusen paremmin. Mutta parisuhdeterapiaan menoa sekin vaati, asioiden käsittelemistä ns. pakolla, sillä että mennään jonnekin jossa sitten puidaan asioita. Ja kun mennään ulkopuolisen juttusille, tulee esille uusia näkökulmia jne.
 
Meillä on etäännytty todella paljon. Poika nyt hiukan yli 2-vuotias. Olen ollut jo yli vuoden takaisin töissä eli arki rullaa ja tekee sitä pääasiassa minun hoitamana. Hoidan kodin ja kaikki lapseen liittyvät asiat sen lisäksi että teen 4 päivää töitä viikossa.
Mies tekee reissutyötä ja on harvoin edes kotona. Kun hän on kotona, meininki on kuten oli ennen lasta. Tekee omia juttujaan, nukkuu ja ryyppää. Läheisyyttä ei enää ole ollenkaan eikä mua kaljanhuuruisen äijän lähellä haluta ollakaan. Pojan kanssa kyllä on ja osaakin olla mutta sitä iloa ei yleensä kestä paria tuntia kauempaa kun hänellä on jo kiire lähteä ulkorakennukseen juomaan kaljaa omiin oloihinsa. Ollaan täysin eri viivalla nykyisin enkä tiedä kauanko tässä enää viitsin sitä ihmettä odotella että toi meininki muuttuu.
 
Hei, Mashnu, ymmärrän hyvin tuon, että mies koittaa jatkaa elämäänsä niinkuin ennen lasta, ja tuntuu että äiti on vastuussa kaikesta muusta. Vaikka me mieheni kanssa asutaan päivästä toiseen saman katon alla, niin se olen aina ollut minä, joka viettää yöt lapsen kanssa ja mies nukkuu omassa huoneessaan. On huono nukkuja ollut ikänsä, jo ennen raskautta nukuttiin erillään, mutta kyllähän se ottaa aivoon (nätisti sanottuna) kun itse ei ole nukkunut 1,5vuoteen yksin tai kokonaista yötä. Saunan jälkeen katsoo töllöä ja ottaa saunaoluen kun minä hoidan iltapalat, vaatteiden ja vaipanvaihdot, rasvaukset, hampaidenpesut ja nukuttamiset.. Ei vaan jaksais aina pyytää apua, kun ei mitään tapahdu.

Mies valittaa, että ollaan enemmän kämppikset kuin aviopari, mutta katsoisi itseään peilistä, liitto on kahden kauppa. Välillä miettii, onko tässä järkeä, mutta kun on yhteinen talolaina ja pieni lapsi, sitä ei lähdetäkään niin helposti, vaikka joskus kävisi mielessä.

Joka tapauksessa, voimia sinulle!
 
Joo se on helppo ulkopuolisen sanoa että mikset ota ja lähde? Ei se ole kauheen helppoa. Yhteiset lainat, lemmikit, lapsi. Ei siitä niin vaan lähdetä. Ehkä tämä tästä. Kovasti koitan rahaa laittaa säästöön että olis sitten pesämuna jos joku päivä tulee se hetki että nyt tosissaan riitti. Voimia myös sulle!
 
Voimia teille <3

Meillä kävi niin että etäännyttiin ja pahasti,oli vaativa vauva ja kaikki mun harteilla.Mies kävi töissä ja eli omaa erillistä elämäänsä.Ei auttanut vaikka apua pyysin ja yritettiin jutella mutta asioihin vaan ei tullut muutosta ja lopulta väsyin niin että oli pakko lähteä.Kun sain etäisyyttä silmäni avautuivat ja tajusin etten halua tällaisessa parisuhteessa olla,joka vie voimavaroja vain multa.Kuitenkin mun tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä on nyt tuo ihana poika ja siitä huolehtiminen,mutta oma jaksaminen ja hyvinvointi täytyy tulla heti kakkosena.Poika oli puolivuotias kun lähdettiin.On talolaina ja koira,mutta asiat järjestyy kyllä jos sellainen tilanne tulee.Jkainen on vastuussa omasta hyvinvoinnista.Enkä todellakaan tarkoita että kaikkien pitäisi tämä ratkaisu tehdä enkä siihen kannusta,vaan kerron vain meidän tarinan.Ja että kyllä kyllä kaikesta selviää ja asiat suttaantuu,tavalla tai toisella :)
 
Hyvähän se on ettei heti anna periksi vauvan tuoman elämän muutosten myötä parisuhteessa mutta liian pitkään ei kannata jäädä junnaamaan. Kun keinot ja aikaa on käytetty on lupa luovuttaa oman ja lapsenkin hyvinvoinnin takia. Lähteminen on iso päätös mutta joskus se paras vaihtoehto. Sillä jos homma ei toimi syystä tai toisesta ei ole syytä jäädä suhteeseen sillä sitä tulee katumaan. Eikä tosiaan pidä paikkaansa väite että yh.na on vaikeampaa.
Jokainen suhde muuttuu /muovautuu lasten myötä joka onkin paras koetin kivi eli homma toimii tai ei. En itse edes välimuotoa enää hyväksyisi sillä se vaikuttaa jo psyykkeeseeni ja sitä kautta lapseenkin. Erohan tulisi jokatapauksessa jossain vaiheessa.
Kyllä ihmettelen monien isien ajattelumaailmaa ja kypsymättömyyttä perhe elämästä ja ei voi kun monesti todeta ei oo totta!!!!
 
Joo mä en käsitä että miten siihen isyyteen ei voida kasvaa. Munki mies tuntuu elävän niinku ennenki. Hänen mielestä minkään ei tarvitse muuttua ja jos sitä halua ei itsestään löydy niin eihän silloin mitään tapahdukaan. Hänen mielestään ainoa ja tärkein tehtävä mikä hänellä on, on tuoda rahaa pöytään. Mutta kun rahatkin on koko ajan loppu niin eihän sekään yhtälö oikein toimi... Vähätkin rahat polttaa savuna ilmaan ja vetää kurkusta alas sillä verukkeella on itse ne rahat tienannut. (Ja nyt kävi ilmi että eipä hän tee työtunteja kuin n. 10 enempi viikossa kuin minä)
 
Miehet eivät varmaankaan halua luopua etuoikeuksistaan, nainen vaan joutuu pakostakin sopeutumaan uuteen elämäntapaan kun on ensin raskaana, synnyttää ja imettää, ja vauva vaatii jatkuvaa hoivaa ja läheisyyttä. Toiset miehet varmaan osaavat asennoitua ja luopua mukavuuksistaan, mutta naisilla ei ole vaihtoehtoa. Pikkuvauvan äidille on luksusta kun saa käydä rauhassa suihkussa tai juoda kahvit rauhassa yksin. Miehelle se on selviö.

Nykyään isät onneksi osallistuvat enemmän kuin ennen, oma isäni ei ole minua hoitanut, kun entisaikaan se oli yksin naisten vastuulla. Mutta vielä olisi nykyään miehillä petrattavaa, etenkin pikkuvauva-arjessa. Pienetkin asiat voivat helpottaa äidin taakkaa.

Ja tuo työssäkäynti perusteena sille, ettei tarvitse lasta hoitaa, on ärsyttävää! Kuvitteleeko ne miehet tosiaan, että lapsen kanssa kotona oleminen on vain kevyttä ja helppoa! Lapsen hoito käy työstä. Yksi kaverini sanoikin, että yhdessähän ne tehdään, joten kuuluu yhdessä hoitaakin.
 
Moikka! :) Meiltä löytyy kotoa 3v7kk poika sekä 1v5kk tyttö. Ihan ensteks voin kyllä kertoa että etenkin esikoisen vauva-aikana olin ukolle hyvinkin katkera sen omista menoista. Myönnettäköön että hän kyllä aina kysyi minulta että saanko mennä sinä ja sinä iltana sinne ja sinne ja minä kyllä usein lupasin että saat mennä. Meillä isäntä normisti lähtee töihin klo 6 ja palaa n.klo 17.30. Meillä esikoinen oli koliikkivauva (en sitä silloin ymmärtänyt, jälkeenpäin sai edelleen käytössä olevat refluksi lääkkeet) ja varsinkin illat oli itkuisia. Olin siis yksin vauvan kanssa niinä päivinä kun ukolla oli jotain menoja, eli lähes joka viikko. Ja voi sitä isäntäparkaa kun illalla kotiin tuli. Aina joutui harmistumaan siitä että oli lähtenyt tapaamaan kavereitaan tms. Oikeestaan pojan hoito oli mun vastuulla siihen saakka et poika täytti 1v. Isäntä jäi silloin kuudeksi viikoksi pojan kans kotia ja mä läksin töihin. Siinä vaiheessa vasta meidänkin isäntä tajus et mitä se mun arjen pyörittäminen on ollu. Pyysi anteeksi omaa huonoa/ymmärtämätöntä käytöstään ja viimeistään siinävaiheessa sovittiin et laitetaan poika vuoro iltoina nukkumaan, tottakai molempien iltamenot huomioiden.

Tytön syntymän aikoihin isäntä jo omatoimisesti karsi omia iltamenojaan minimiin ja sovittiin yhdessä et isäntä laittaapi aluksi poikaa illalla nukkumaan niin pitkään kun mä tarviin siinä apua ja tyttöä se sai laittaa sitten nukkumaan kun mä olin ekaks imettäny tytön ja yrittäny laittaa unille joskus siinä onnistumatta. Ja isäntä sit omilla otteillaan saatto onnistua paremmin.

Tytön tullessa 1v 2kk ikään aloin tekemään töitä 4pv/vko ja kolmivuorotyö. Ja nyt taas isäntä ollu ns. Uuden edessä kun joutunut hakemaan yksin lapsia hoidosta ja selviämään yksin lähinnä iltoja, joskus myös päiviä niiden kanssa! Ja eipä oo mikään kovin helppo tapaus tuo esikoinen kaikkine uhmineen!
Paljon on meidän suhde muuttunut lasten tulonmyötä ja kaikenlaisia keskusteluja on välillä käyty, ei aina niin rakentavia myönnettäköön! Mutta onneksi se on usein niin että toinen vaan purnaa ja toinen pysyy suunnilleen järkevänä. Puhuminen, asioista etukäteen sopiminen ja anteeksi antaminen on ollu meillä kyllä kaiken a ja o! Sekä se et isäntä on joutunut olemaan lasten kanssa ilman mua:D Ja tottakai hyvään parisuhteeseen kuuluu läheisyys. Meillä isäntä osaapi kyllä oikeasti enempi huomioida enempi mua kun mä sitä. Eli minultakin petrattavaa löytyy.

Ja mitä olen kavereiden/omien sisarusten kanssa jutellut pikkulapsi ajasta, on useimmilla ollut suhde kriisissä ja ukot on ollu kuin punainen vaate kun ovat töistä kotiin tulleet :D Ressukat:) puhe&aika parhaita lääkkeitä.
 
Mä ymmärrän kyllä jouston jos toisella on omia menoja yms, mutta meillä ollaan (jälleen) siinä tilanteessa että mies tekee reissuhommaa ja on 5-6 pvää putkeen poissa kotoota, tulee sitten pariksi päiväksi kotiin "käymään". Ja nää vapaat hän mielummin viettää ulkorakennukseen rakennetussa miesluolassaan yksin dokaten. Edellinen tämmönen putki sillä oli kun meidän poika oli vajaan vuoden vanha ja useamman kuukauden harrasti silloin sitä yksin ryyppäämistä ennemmin kuin oman perheen kanssa olemista. Kyllä tässä alkaa ite jo katkeroitumaan aika pahasti, että tätäkö se loppuelämä sitten on...
 
Itse en tuollaista menoa katselisi. Luultavasti eroaisin tuossa tilanteessa. Mies aiheuttaa sinulle entistä enemmän stressiä.
 
Mashnu <3 Paljon voimia sinulle! Tuo kuningas alkoholi on kyllä aika paha asia. Olette varmasti keskustelleet asioista? Isännän alkoholin käytöstä sekä ulkorakennukseen vetäytymisestä sekä siitä että miltä se susta tuntuu? Ootteko harkinnut sitä että isäntä jäisi hetkeksi aikaa töistä pois ja sää lähtisit enempi töihin? Meillä ainakin toimi, ja voin lämpimästi suositella:) vaikka pariks kuukaudeks?
Itse jouduin aika topakasti isännälle sanomaan esikoisen kohdalla siitä lopusta isän vapaasta kuudesta viikosta että pidä se, mutta isännällä oli aikamoinen kynnys pyytää sitä kun muutkaan työkaverit ei ollu pitäny kun sen ekat kolme viikkoa vapaata.
Niinkuin tuossa jo mainitsinkin niin meillä isännän silmät lasten kans oloon aukes vasta kun jäi itsestään lasten kanssa.
Jos meillä isännälle on viikolla joku vapaa ilta ja minua ei huvita laittaa lapsia nukkumaan, niin kyllä nämä lapset on yhdessä haluttu niin meillä molemmat osallistuu myös lasten hoitoihin. Työ väsymys on mielestäni tässä asiassa tekosyy ja tilanteessa ulospakeneminen koko perheen, etenkin puolison laiminlyönti.
Niin. Ja nyttenhän meillä kävi silleensä että isännälle tuli lomautus lappu kouraan, joten hän jää lasten kanssa kotiin ja ihan hyvillä mielin jääkin:) minä puolestaan yritän haalia itselleni äkkiseltään lisää työtunteja.
 
Kyllä se tietää miltä musta se juominen tuntuu. Tietää että olen alkoholistiperheestä jne. Nyt on ollut muutaman vkon juomatta ja jaksaa marttyyrina mua syyllistää että oon itsekäs akka ku en anna juoda. Missään nimessähän hän ei voi yhtään vähemmän töitä tehdä kun hän omasta mielestään maksaa kaikki talouden menot mutta kyllä munki kuulemma pitäisi tehdä enemmän töitä (yhtä paljon kuin hän ni tietäisin sit kuulemma mitä työnteko on...) että saataisin enemmän rahaa. Ei muuta ku lapsi enempi päiväkotiin ja akka töihin. Se oikeesti kuvittelee että niitä työtunteja mun töissä niin vaan jaetaan lisää vaikka siellä päinvastoin kiristetään koko ajan. Ja jos pidän poikaa enemmän hoidossa niin nousee sitten hoitomaksutkin. Jälleen yhtälö mitä hänen on vaikea käsittää. En tiedä mihin sillä kaikki rahat koko ajan menee ja jos erehdyn kysymään niin en saa ku huutoa ja saarnan siitä kuinka hän maksaa sen tän ton sitä ja tätä ja minä elän ilmaiseksi hänen rahoilla. Joka kuukausi annan hänelle rahaa kuiteki. Ja maksan kaikki pojan hankinnat, ostan tänne ruoat, pesuaineet jne. Maksan oman autoni bensat, hoidan omat laskuni itse. Alkaa tää jatkuva riitely samoista asioista olla todella raskasta.
 
Mashnu, kuulostaa tosi epäreilulta sinua kohtaan tuo miehesi käytös. Ikävää, jos hän ei osaa arvostaa sinun panostasi, vaan nostaa vaan itseään jalustalle. Voimia sinulle!
 
Huhhuh Mashnu! Ei voi muuta sanoa... ukko marttyyrinä siitä että koitat pitää sen pullosta erossa, eli toisin sanoen huolehdit hänen ja koko perheen terveydestä ja toinen vetää siitä herneen nenään... Ja nuo raha asiatkin on kyllä semmosia että niistä varmasti saa hetkessä riidan pystyyn.
Meillä on raha-asiat ratkaistu jo aikoinaan helposti. On yhteinen käyttötili jonne tulee molempien palkat ja yhteiyhteisestä tililtä maksetaan kaikki menot. Molemmilla on myös omat tilit jonne tarvittaessa voidaan laittaa rahaa. Ja nytten tässä kevään korvalla on tullu kaikki isot laskut näköjään ihan nipussa niin ollaanpa koko perheen voimin eletty rahallisesti säästöliekillä. Siinä sitä rehellisyyttä kysytään että näytetään toisillemme mitä sitä ollaan oikeasti kaupasta ostettu ja mihin on eurot käytetty. Noh, jospa enskuu olis taloudellisesti jo parempi.
 
Takaisin
Top