Meillä 4- ja 2-vuotiaiden lasten paketeista tuli mieluisia leluja ja onneksi myös useampia pelejä, joita voidaan pelata yhdessä. Useimmat oli myös vähintään sovellettavissa kaikkien lasten kanssa yhtä aikaa pelattaviksi, vaikka 2v onkin vielä monessa asiassa paljon heikommilla kuin nuo isommat pelien suhteen.
Äitini oli ennakkotilannut minulle aivan upouuden tietokirjan Kiehtova kaksosuus. Sen saan vasta alkuvuodesta, kun kirja julkaistaan, mutta odotan kirjaa innolla jo nyt. Käsittelee paljon sellaisia aiheita, mitkä ovat tällä hetkellä todella pinnalla omien lasten kanssa.
Saatiin myös Lastenklinikan Tuki ry:ltä 2kk bookbeatia joululahjana. Yhdistys tekee erittäin hienoa työtä paljon sairaalassa aikaa vietävien lasten ja heidän perheidensä eteen pääasiassa lahjoitusten turvin. Oli ihanaa saada vielä joulumuistaminen, vaikka on paljon mukavissa virkistystoimissa oltu jo mukana yhdistyksen kautta vuoden aikana. Minusta on todella hienoa, miten monet tahot haluavat tukea ja tarjota vähän jotain erilaista lapsille, jotka joutuvat kokemaan aika paljon ikäviäkin juttuja sairautensa tai vammansa takia. Ja samalla myös perheille, sillä kun lapsi sairastaa, on se aina koko perheen sairaus.