Paljon miettimistä!!!

Mietin tässä, miten saan ymmärtämään 7 vuotiaalle lapselleni ettei hänellä ja 2 vuotiaalla voi olla viellä täysin samat säännöt. 7 Vuotias poikani on hyvin haastava eskarilainenHän on fiksu ja taitava monessa asiassa, osaa myös käyttää niitä hyödyksi. Mikä ei aina ole niin hyvä asia ja hän on hyvin kiinni minussa. Meillä on uusioperhe johon on tulossa pian kolmas lapsi. Poikani ei hyväksy tätä lainkaan. Miksi minult a ei kysytty?? Kuuluu usein. Itse teen töitä lasten kanssa ja pärjään hyvin työelämässä, kotona olen niin ulpalla ja loppu. Välillä tekisi mieli olla tulematta kotiin. Kaikesta väännetään. Eikä yhtään auta että nykyisellä miehelläni on hyvin lyhyt pinna. Joudun usein selvittelemään hänen sanomisiaan 7vuotiaan kanssa. Poikani inhoaa omien sanojensa mukaa miestäni. Uhmaa tätä jatkuvasti, niin kuin kylläkin minuakin.
 2 vuotiaallani on tullut uhma, hän päätti lopettaa nukkumisen omassa sängyssä, vaikka tähän mennessä ei ole koskaan ollut ongelmaa. Joka iltainen tappelu ei kiinnosta.


 Mietin onko elämäni normaalia vai pitääkö kaiken tapahtua niin vaikeasti?? Koska saan tasaisen perhe elämän. Vai onko tämä se uusioperhe kirous.. Valitsinko vain väärän miehen???

 

Hei! Rankalta kuulostaa! Mietin että kauanko olette olleet yhdessä uuden miehen kanssa?

 

Oho, aika rankalta kuulostaa. Tietysti nyt jos kerta raskaana olet niin kaikki tuntuu rankalta ja tunteet on pinnassa. Mitä jos koittaisit tehdä jotain kivaa yhdessä sen seitsemänvuotiaan kanssa? Jos hän sitten huomaisi ettet ole häntä hylkäämässä vaikka uusia lapsia tuleekin. Mitenkähän miehesi ja lapsen pitäisi sitten lähentyä, ehkä joku pieni yhteinen harrastus? Siitä voisi sitten laajentaa ystävyyttä kun luottamus on ensin löytynyt.

Meilläkin on uusioperhe, mutta meitä on vasta kolme ja neljäs tuloillaan. Alkuun oli tuon 5-vuotiaan kanssa hiukan hankalaa kun muutimme miehen kanssa yhteen. Mutta heillä on välit kuitenkin kunnossa ja tyttö sanoo jo rakastavansa miestäni. Nyt meille on tulossa yhteinen lapsi ja olen tässä mietinyt että kuinkahan käy kun esikoinen on tottunut olemaan kaiken huomion keskipiste. Vaikka tyttö on innoissaan uudesta vauvasta (ainakin vielä) on hän ollut hiukan loukkaantunut kun en pysty enää nostelemaan yms. Ja silloin kun lapsi röhnöttää sylissä, olen välillä joutunut sanomaan että varoo mahaa ettei satuta vauvaa. Vähän se on välejä viilentänyt kun ollaan aina oltu niin läheisiä ja totuttu koskemaan ja olemaan syllikäin paljon. Eli meillä saattaa tulevaisuudessa tulla samoja ongelmia kuin teillä.

 

mä olin ite 7-vuotiaana kuulemma tosi hankala, ja juuri silloin äitillä oli uus mies ja sain pikkusiskon. eli lapsen näkökulmasta näin jälkeenpäin kommentteja, ja pienen uhmaikäisen äitinä myös..ihan omia mielipiteitä vain, ei tartte uskoo jos ei haluu :)

mä aluks kiukuttelin uudesta isäpuolesta, ja muka vihasin sitä, mutta oikeesti vaan koettelin että pysyykö se mun luona, kun oma isä ei pysyny. sit parin vuoden kuluessa aloin kiintyä, ja luottaa uuteen isäpuoleen (ja sit ne eroskin :(.) eli se on varmaan ihan normaalia et voi mennä vuosi parikin sen kiintymyksen kanssa taistellessa lapsella, mutta jos aikuinen jaksaa osottaa että välittää ja pysyy kuvioissa, niin se menee kyllä ohi.

kasvatustieteessä sanotaan että 4-10 vuotiaana pitäis olla aika seesteistä, että jos lapsella on paljon kriisejä tai masennusta tai ahdistusta, niin kannattaa hankkia apua vaikka psykologilta. mä oisin kyl ehdottomasti tarttenu keskustelua jonkun ulkopuolisen aikuisen kanssa näin jälkeenpäin ajatellen!!

ja sitte, lapselle voi sanoo mun mielestä reilusti, että jotkut päätökset on vanhempien vastuulla, ja niin se vaan on. lapset voi päättää sitten isona samoista asioista omassa elämässään. ja säännöt muuttuu iän myötä, ja vastuu kasvaa. esimerkiks lapset ei saa ajaa autoa, vaan ensin tarttee olla tietyn ikäinen ja sitten osoittaa että osaa ajaa. samalla tavalla perheenkin säännöt toimii, että saa kattoo joitain ohjelmia kun osaa käsitellä niissä olevia asioita, ja saa valvoo pitempään kun ei tartte niin paljon unta ja osaa olla rauhassa.

pikkusisaruksesta olin kuulemma hirveen mustis, ja sain jopa fyysisiä oireita, koko ajan kipeenä. mutta muutaman vuoden päästä se oli mulle tosi rakas ja olin onnellinen siitä ja muistakin uusista sisaruksista.

ja sitten, itellä on tollanen 2-vuotias, joka taistelee vuorotellen JOKA asiasta. kun muutaman päivän on ollu ihan ehdoton ja kymmeniä kertoja toistanu mitä kuuluu tehä, ja vieny jäähylle, niin siirtyy sitten seuraavaan kiukunaiheeseen. esimerkiks syöminen sujunu nyt pari päivää hullun hyvin, vetelee ite lusikalla koko lautasen, kun viime viikolla kaikki lensi lattialle. uskon vakaasti, et jos ei luovuta, niin se menee ohi ja lapsen turvallisuudentunne paranee. se on vaan sitä testausta, et pitääkö ne säännöt aina, ja kun on oma lapsi niin se on sitten 24h sitä testausta. mut jos testausvaihe menee onnellisesti ohi, ni sit saa taas olla pari vuotta toivottavasti rauhassa :D

 

Kiitos kommenteista...
Eiköhän tämä tässä ala sujuu pikku hiljaa. Edelliseen vastaan sen verran. Joka päivä teemme yhdessä jotain vanhemman lapseni kanssa ja myös nuoremman. Lapset saavat paljon siihen nähden mihin oikeasti olisi tarve. Mutta kesää odotellessa =)