Painonnousu liiallinen?

Kyfi7671040

Vasta-alkaja
Tiedän, että tää voi olla hieman pinnalista. Olen vasta viikolla kahdeksan ja olen saanut jo melkein 4 kiloa lisää painoa ja mahanikin on todella iso. Olen normaalin kokoinen ja rasvaprosentit myös normaalit. Syön 5-6 ateriaa päivässä terveellisesti.

Tein itseasiassa raskaustestinkin, sillä vatsalihasten tilalle ilmestyi yhtäkkiä pieni pallo tuonne alas.

Eniten ehkä ahdistaa se, kuinka olen lukenut muiden olleen täysin normaalin kokoisia ensimmäisellä kolmanneksella ja tuntuu, ettei omalle paisumiselle tuu loppua. Todella ahdistavaa. Onko muita, jotka nimenomaan lihosivat alussa, että osaisin myös hyväksyä kohtaloni.
 
Täällä yksi! Siis heti plussan jälkeen kävi paino nousemaan, maha tuli heti esiin ja kyllä kaikki huomasi, että on paino noussut. Töissä jotkut jopa epäilivät sen takia raskautta :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Tämä siis esikoisen odotuksessa, jota ennen olin lähes alipainoinen.
 
Kyllä vain! Maha on kuin 20v raskaana vaikka vasta kymmenes viikko alkamassa. Vaa'alla en ole uskaltanut käydä. Itsellä tämä johtuu ihan puhtaasti syömäni ruoan määrästä 😂 Aivan loputonta napostelua pahoinvoinnin vuoksi. En jaksa stressata asiasta, vaikka kyllä harmittaa että jo nyt en mahdu normaaleihin rakkaisiin vaatteisiin. Lisäksi en tiedä miten piilotan asian töissä vielä muutaman viikon 🤷‍♀️
 
Minulle tuli molemmissa raskauksissa mahan näkyviin todella varhain, vaikka molemmissa raskauksissa painoni laski koko raskauden ajan. Eli maha voi olla varhain isokin, eikä se tarkoita sitä, että olisi lihonut hirveästi. Tuon takia itsestä voi tuntua, että on lihonut paljon enemmän kuin oikeasti onkaan.
 
Oon ite jotenki aatellu et sille ei kauheesti mitään voi tehdä miten paljon painoa tulee tai ei tuu. Mulla oli radi ja painon pitäis maltillisesti nousta. No se nousikin tosi oikea oppisesti ja hieman vaa, en tehny mitää muutoksia ruokavalioo. Otin vaa kiitokset ja kannustukswt vastaan neuvolassa ja sairaalassa ja hymisim sille ettei ne oo tiennyt et eilen söin litran jäätelöö. Sit lopussa paino nousi ku tuli jotai turvotusta, eikä siinä mitää. Joillain se tulee jo aiemmin tai on tulematta. Nää on ihan mystisiä juttuja.
 
Neuvola täti mainitsi raskausajan massiivisen painon nousun tai olemattoman painon lisääntymisen voivan jopa edesauttaa ennakoivan lastensuojelu ilmoitustarpeen tekemistä. Kuulemma ruokailutottumukset ovat verrattavissa eräänlaiseen päihdeaddiktiin. Poikkeuksellinen painomuutos voi vaarantaa pienen normaalia kasvua ja kehitystä.
 
Oho. Aikamoista. No onhan nää aina yksilö juttuja.
 
Oho. Aikamoista. No onhan nää aina yksilö juttuja.
Voisko isot +/- painokehityset liittyä esim masennukseen tai jopa koko raskauden kieltämiseen? Mielestäni on hyväkin että odottajia katsottaisiin ja kuunneltaisiin kokonaisuutena. Jos neuvokatädin oma osaaminen ei riitä, niin ehkäpä joku toinen pystyy siihen.
 
Joo kyllähän se on hyvä kaikin puolin ottaa huomioon odottaja.
 
Neuvola täti mainitsi raskausajan massiivisen painon nousun tai olemattoman painon lisääntymisen voivan jopa edesauttaa ennakoivan lastensuojelu ilmoitustarpeen tekemistä. Kuulemma ruokailutottumukset ovat verrattavissa eräänlaiseen päihdeaddiktiin. Poikkeuksellinen painomuutos voi vaarantaa pienen normaalia kasvua ja kehitystä.
Tuo on jo asiatonta. Täysin väärässä työssä tuokin henkilö.

Raskaus on jo muutenkin elämän mullistava muutos, ja että siihen pitää vielä päälle päätteeksi stressata siitä, että neuvolan th kyttää painoa ja uhkailee lasuilla painonkehityksen perusteella, huh huh.

Nämä tällaiset kyttääjäpoliisiholhoojauhkailijaterkat pitäisi saada pois neuvoloista kokonaan, ja jättää sinne vain niitä, jotka ymmärtävät roolinsa odottajan tukijana ja apuna.

Painonmuutokset raskaudessa ovat pitkälti biologian sanelemia. Minulla raskaana paino tosiaan putosi reippaasti ihan itsekseen, eikä ollut mitenkään minusta kiinni. Söin esikoisen raskaudessa ihan samoin kuin muulloinkin, raskaana vain aineenvaihdunta on erilaista kuin muulloin. Normaalisti paino ei minulla tipu ilman massiivista rääkkiä. Ja voihan jestas jos minulle olisi tullut joku terkka selittämään mitään mistään ruokavalion vertautumisesta päihdeaddiktioon.
 
Nii kans aattelen et eihän se paino vai olla ainut syy tommoseen. Siis et jos kertyy monia epäilyttäviä asioita, niin sit varmaan joku voisi sitä painoakin tarkastella tommosesta näkökulmasta. Mut minustakin kuulostaa aika hurjalta puheelta. Saattaisin harkita valitusta. 😬
 
Neuvola täti mainitsi raskausajan massiivisen painon nousun tai olemattoman painon lisääntymisen voivan jopa edesauttaa ennakoivan lastensuojelu ilmoitustarpeen tekemistä. Kuulemma ruokailutottumukset ovat verrattavissa eräänlaiseen päihdeaddiktiin. Poikkeuksellinen painomuutos voi vaarantaa pienen normaalia kasvua ja kehitystä.
Onpas mielenkiintoinen näkemys. Toivottavasti ei kenestäkään tehdä lasuja painon noususta tai laskusta. Vaan keskitytään selvittämään mahd. taustasyyt ja sairaudet jotka tätä voivat aiheuttaa (mm. mielenterveyden asiat joita lasu ei hoida vaan terveysenhuolto).
 
Kuulostaa todella hurjalta, jos joku oikeasti katsoo painon kehitystä lasua ajatellen. Raskaana kuitenkin niin moni asia vaikuttaa siihen ettei siitä voi oikein vetää johtopäätöksiä. Mielenterveys kyllä on yksi syy mistä tehdään herkästi lasua. Ei siksi että kytättäisi vaan jotta perhettä voidaan tukea. (Tai näin omasta kokemuksestani. Viimeisin lasu perheestäni tehtiin neuvolasta kun odotin kuopusta. Hoitaja sanoi perusteluksi käyttämäni lääkkeen, mutta saattoihan se olla monen asian summa. Eihän lastensuojelussa pystytä mielenterveyden ongelmia hoitamaan, mutta antamaan perheelle esim. käytännön apua ettei arki olisi liian raskasta.)
 
Oon nyt raskaana ja minun paino vaan laskee kaiken aikaa. Se johtuu kilpirauhasen ongelmista jotka toivottavasti kohta saadaan kuntoon. Mut täytyy sanoo et olisin todella vihainen jos tästä painosta tehtäisiin lasu. Siis yleensä oon aina sitä mieltä et jos yhtään mietityttää no aina se kannattaa tehdä, sen tarkoitus on auttaa perheitä ja lapsia ja sitten se huoli on jonkun ammattilaisen harteilla. Mutta tämä ois niin typerä syy et todellakin pyörittelisin silmiä 🤭
 
Neuvola täti mainitsi raskausajan massiivisen painon nousun tai olemattoman painon lisääntymisen voivan jopa edesauttaa ennakoivan lastensuojelu ilmoitustarpeen tekemistä. Kuulemma ruokailutottumukset ovat verrattavissa eräänlaiseen päihdeaddiktiin. Poikkeuksellinen painomuutos voi vaarantaa pienen normaalia kasvua ja kehitystä.
Varmaan oleellinen sana on edesauttaa, jos muutakin huolta perheestä jo on. Kuulostaa silti hurjalta aina osa näistä neuvolantätitarinoista.

Oma paino ei viime raskaudessa noussut kuin lopussa ja nytkin paino on aikalailla samana pysynyt kokoajan. Pieni kumpu jo näkyy kuitenkin.
 
Mä oon itte vähän ylipainonen ja toivon, että paino ei lähde nousemaan hirveesti raskauden aikana mutta en aio ottaa siitä stressiä vaan keskityn syömään terveellisesti ja liikkumaan mahdollisuuksien mukaan. Sit paino elää omaa elämäänsä 🤗
 
Varmaan oleellinen sana on edesauttaa, jos muutakin huolta perheestä jo on. Kuulostaa silti hurjalta aina osa näistä neuvolantätitarinoista.

Oma paino ei viime raskaudessa noussut kuin lopussa ja nytkin paino on aikalailla samana pysynyt kokoajan. Pieni kumpu jo näkyy kuitenkin.
Ei juurikaan noussut paino ekoihin 35 viikkoon, kunnes samalla ruokavaliolla +liikunnalla jotain selittämätöntä kehossa tapahtui ja turposin "silmissä" 12kg noilla vikoilla viikoilla.
Onneksi se turvotus myös hävisi alle 2 vk synnytyksestä, vaikken juuri liikkunutkaan ja söin normaalisti (lisäsin vähintään 500kcal vuorokauden kokonaisenergiaan imetystä tukemaan). Raskautta edeltäneissä lukemissa olin kuitenkin 4vk synnytyksestä ja siihen se paino taas asettui.
Neuvolassa totesi massiivinousun olleen minulla hormonaalista nesteturvotusta eikä jouluherkkuläskistymistä, josta kommentista olin kovin iloinen.
 
Muokattu viimeksi:
Täällä nousi paino kans aika nopsaa ja just alussa - lopulta sitä kertyi noin 14kg lähtöpainoon lisää. Kyllähän se alkuun kauhistutti mut taisin ajatella et tärkeintä on et vauva kasvaa ja voi hyvin. Tuli herkuteltuakin aika paljon, suolaista teki mieli (poikavauva!) vaikka yleensä olen ennemminkin karkkihiiri 🙈
 
Mulla oli jo ennestään ravitsemusterapeutin ruokaohjeet, niin niillä on kuulemma hyvä mennä. En ota stressiä syömisestä. Ylipainoa on, joten toivon, että ei nousisi pahemmin paino ja että ei tule raskausdiabetestä… Pitää yrittää pitää herkuttelu aisoissa:)
 
Takaisin
Top