Moi! Onko muilla, joilla kokemuksia, että olisi paikat kypsyneet jo rv 34-35.. Jouduin siis rv 33+6 sairaalaan supistusten takia ja silloin lääkäri totesi viiden päivän vuodelevon jälkeen ja kotiutumispäivänä, että kohdunsuu on koko kanavan matkalta sormelle auki, kanavaa oli tuolloin (rv 34+3) pari senttiä jäljellä, ja kohdunkaula on siirtynyt jo eteen eikä ole enää takana. Supisteluja on jatkuvasti, joka päivä enemmän tai vähemmän, riippuen tietysti levon määrästä. Olen kyllä yrittänyt levätä aika ahkerasti aiempaan normipuuhailuuni nähden (lue: teen korkeintaan yhden "rasittavamman" jutun päivässä: esim. siivoan kevyesti tai käyn kaupassa, jolloin mies kantaa kauppakassit). Joskus supisteluja tulee, vaikka lepäisin koko päivän. Jotain todella sitkeää limaakin on pari kertaa housuissa näkynyt ihan minimaalisen määrän verran, olisiko tuo irtoavaa limatulppaa? Tällaista ei ole ikinä aiemmin ollut, ei muistuta valkovuotoa, koska on kuin jotain hyytelöä ja tooodella venyvää ja sitkeää.
Joten, onko muita, joilla olisi käynyt samalla tavalla, millä viikoilla synnytys on käynnistynyt/vauva syntynyt, onko synnytys ollut nopea?
Joten, onko muita, joilla olisi käynyt samalla tavalla, millä viikoilla synnytys on käynnistynyt/vauva syntynyt, onko synnytys ollut nopea?