Paha olla sektion vuoksi.

  • Ketjun aloittaja Pettynyt
  • Aloituspäivämäärä
P

Pettynyt

Vieras
Eli lyhyesti: esikoisen hartaasti odotettu synnytys päättyi kiireelliseen sektioon kahden päivän käynnistelyn, synnytyssalissa vietetyn vuorokauden ja kahden tunnin ponnistamisen jälkeen. Synnytys olisi hoitunut alakautta, ELLEI vauvan pää olisi ollut virheasennossa. Olen ollut todella allapäin koska asiat meni näin kuin meni, nyt pelkään, etten voi saada enää lapsia normaalisti alakautta ja joudun uudelleen sektioon, jos raskaaksi vielä tulen. Tuntuu muutenkin, että tuo sektio pilasi kaiken,imetys ei onnistunut, vauvaan en ole vieläkään kiintynyt kunnolla ja olo on muutenkin paska. Tämä on epäreilua, koska olen kaveripiirissäni ehkä ainut ihminen, joka innolla odotti tulevaa synnytystä eikä kokenut minkäänlaista synnytyspelkoa. Muita saman kokeneita ja miten mennyt seuraava synnytys?...
 
Samantapainen tarina täällä, pitkittynyt synnytys ja kiireellinen sektio jonka jälkeen kesti yli tunnin ennen kuin edes näin vauvan. Se yhdistettynä hormonaaliseen "baby bluesiin" tarkoitti, että vauvaan kiintymiseen kului enemmän aikaa kuin mitä väittävät elokuvissa... Imetys sentään lähti käyntiin mutta se on niin yksilöllistä miten se lopulta sujuu. Imetystä ei kuitenkaan tarvita siihen, että kiintyy vauvaansa. Pullolla voi syöttää ihan samassa asennossa ja ihokontaktissa kuin imetettäessä ja sitä kautta se kiintymys siitä hiljalleen vahvistuu. Koita luottaa siihen, että kiinnyt vauvaasi vielä ihan yhtä lujasti kuin alatiesynnytyksessäkin olisit. Siinä vain kestää nyt kauemmin, osin ehkä sektiosta johtuen, osin ihan niistä pirun hormoneista.

Seuraava synnytys onkin sitten vasta ensi vuoden puolella, mutta koska minullakin sektion aiheutti vauvan virheasento (eikä esim lantion kapeus) niin alatiesynnytystä minulle taas lupaillaan. Kaverini joka on kokenut kummatkin kylläkin sanoi toipuneensa sektiosta paljon nopeammin kuin alatiesynnytyksestä...
 
Kuulostaa hyvin tutulta! Meillä myös 2 vrk käynnistystä ja synnytys ei edennyt lainkaan. Lopulta kiireelliseen sektioon, jossa vasta siellä huomattiin vauvan virheasento. Myös painoarvio oli pielessä melkein puoli kiloa ja vauva oli 4,5 kg eikä alle 4 kg niin kuin arviossa sanottiin. Mä olin myös sektion jälkeen todella koomassa ja ihan pihalla ja sain vauvan rinnalle vasta n. 2 tuntia leikkauksesta. Imetyksen kanssa tapeltiin sairaalassa se viikko, jonka jouduimme siellä olemaan. Vauvan paino laski liikaa ja itsekään en ollut mitenkään kehuttavassa kunnossa sektion jälkeen. Kotiin kun päästiin ei imetys edelleenkään onnistunut ja molemmat itkettiin vauvan kanssa, toinen nälkäänsä ja minä pahaa oloani. Lopulta mies oli se järkevä ja sanoi, että mä haen sille pullon. Päätös siitä, että en imetä vauvaani oli ehkä parasta mitä tein. Vaikka se edelleen n. 10 kk jälkeen sattuu todella pahasti, etten imettänyt lastani, se oli siinä kohtaa ehdottomasti parasta. Kun se ei onnistunut niin se ei onnistunut ja siinä mielentilassa en olisi jaksanut sitä vauvan nälkähuutoa ja rintaraivareita. Pullon kanssa vauva rauhoittui ja hyvin usein nukahti syliin. Siinä sitten nukkuvaa vauvaa sylissä pitäessäni alkoi ne tunteet itselläkin tasaantua ja kiintymys löytyä. Ensimmäisen kuukauden ajan en pystynyt liikkumaan mihinkään ja olin käytännössä neljän seinän sisällä vankina. Luojan kiitos mieheni sai töistä vapaata pari viikkoa ja vanhemmat olivat luonamme viikon verran. Jos olisin ollut yksin olisin varmasti hyppinyt seinille.

Edelleen joskus itken sitä, että synnytys meni miten meni enkä pystynyt imettämään ja koen niitä paskaäitifiiliksiä. Mutta kun tuo kohta jo taapero (kamalaa kun aika menee nopeasti!) kiipeää jalkaa pitkin syliin ja sanoo äiti niin siinä kohtaa tuo kaikki tuntuu aivan mitättömältä ja merkityksettömältä.

Jos sektio johtui virheasennosta voit vallan hyvin synnyttää toisen lapsen alakautta. Näin ainakin minulle sanottiin. Jos toinenkin joudutaan leikkaamaan niin sitten kolmannen kanssa ei ole enää vaihtoehtoa. Näin mulle selitettiin neuvolassa. Pidä vauvaa paljon lähellä ja vaikka paidan sisällä rintaa vasten tai kantoliinassa/-repussa. Siitä saa saman läheisyyden kuin imettäessä ja se kiintymyskin löytyy vähitellen. Puhu asiasta myös neuvolassa, saat sieltäkin tukea. Voimia ja jaksamista!
 
Moi! Mulla syntyi kesäkuussa ensimmäinen vauvani. Vauva oli perätilassa joten oli turvallisempaa synnyttää suunnitellulla sektiolla. Mulla vauvan sokerit olivat alhaalla joten sairaalassa aloitettiin heti pulloruokinta. Yritin itsekin imettää aina kun vain jaksoin, mutta maitoa tuli huonosti ja vauva ei jaksanut imeä. Viisi päivää sairaalassa olivat yhtä helvettiä. Olin kipeä ja varmaan kymmenen eri hoitajaa aina yritti neuvoa imettämisen kanssa. Kyllä sieltä sai hyviä neuvoja, mutta aika väsyttävää aina kertoa hoitajalle, mitä ollaan jo tehty ja jotain syyllistystämistäkin saatiin yhdeltä hoitajalta, kun vauva oli kapalossa eikä sylissä. Imetettiin vauvaa kuitenkin sairaalassa 1-2 tunnin välein ja välillä tunninkin putkeen. Itku oli siellä herkässä.

Sitten päästiin kotiin ja olo alkoi pikkuhiljaa parantua. Olen imettänyt osittain nyt 2,5 kuukautta ja välillä olen pärjännyt pitkäänkin ilman korviketta. Nyt on alkanut tuntua, että maitoa ei vaan tule, vaikka mitä tekisi. Neuvolassakin sanottiin, että jos tuntuu että ei maitoa ole rinnoissa, ei tarvitse imettää. Melkein kaikki on kuitenkin suhtautuneet todella hyvin tähän korvikkeella syöttämiseen ja en ole suoraan saanut siitä negatiivista palautetta.

Mä kans luin, että ei ole estettä synnyttää toista lasta alateitse, vaikka ensimmäinen olisi tullut sektiolla. Vähintään vuosi kannattaisi kuitenkin odottaa ennen kuin hankkiutuu uudestaan raskaaksi. Olen kanssa hieman ollut surullinen tavasta jolla vauva tuli maailmaan ja imetyksen epäonnistumisesta. Toivon, että seuraava vauva voisi tulla alateitse. Tsemppiä sinne!
 
Onpa mukavaa huomata, että kohtalotovereita löytyy. En ole siis todellakaan ainut, joka näiden tuntemusten kanssa painiskelee. :) Kai tämä olotila tästä jossain kohtaa helpottaa, mutta uskomattoman vaikeaa tää kyllä on ollut. :/
 
Takaisin
Top