Ovatko tytöt ja pojat luonteiltaan erilaisia?

[Uusperhesatu]

Usein kuulee sukupuoleen perustuvia oletuksia lapsen persoonasta. Sanotaan, että tytöt ovat sellaisia ja pojat tällaisia. Moni tuttavani, jolla on sekä tyttö että poika, kokee, että lapset ovat keskenään erilaisia juuri sukupuolensa takia.

Mitä te ajattelette - ovatko tytöt ja pojat luonteiltaan erilaisia? Johtuvatko lasten väliset erot sukupuolesta vai jostain muusta?

Meillä on neljä lasta, joiden sukupuolijakauma on 2-2. Ja en voi kyllä mitenkään väittää, että lasten luonne-erot olisivat sukupuolesta kiinni. He ovat keskenään osittain erilaisia, mutta nähdäkseni se johtuu erilaisista persoonista, ei sukupuolesta.

Esimerkiksi 2-vuotias kuopuksemme on kaikkea muuta kuin stereotypinen tyttölapsi: hän on kova menemään, kiipeilemään ja juoksemaan, ajoittain todella raivokas ja omapäinen, ei lainkaan rauhallinen. :D Hän hoivaa pehmolelujaan ja nukkejaan, mutta leikkii yhtä sujuvasti autoilla ja riehuu sisarustensa kanssa.

Kaikissa lapsissamme on seka feminiinisiksi että maskuliinisiksi miellettyjä luonteenpiirteitä. He ovat ensisijaisesti omia yksilöitään, eivät sukupuolensa edustajia.

 

[Yölento]

Minulla ainakin tytöt ovat olleet vauhdikkaampia ja vilkkaampia kuin poika, mutta toisaalta tytöt ovat osoittaneet kiinnostusta pukemiseen ja vaatteisiin jo hyvin varhain. Poikaa aihe ei kiinnosta yhtään.

Tytöt ovat olleet kiinnostuneempia urheilusta ja autoista, poika tykkää enemmän tutkia kaikkea ja on kiinnostunut, miten asiat toimivat. Nuket ovat joutuneet pojan leikeissä aivan täysin hylätyiksi, tytöillä olivat kovassa käytössä.

Tällä pienellä otannalla sanoisin, että enemmän on luonteeseen liittyviä eroja, mutta pojalla kyllä selvästi tekniikka vetää enemmän puoleensa kuin tytöillä. "Tyttöjen" leluja meillä on reilusti tarjolla ja niillä osaisin paremmin leikkiä kuin noilla teknisillä vempaimilla.

 

[Lilyofthevale]

En osaa sanoa, minulla on vaan tyttöjä. Mutta omaan silmään pistää joskus, että tuntuu, että pojille ei opeteta mitään käytöstapoja, ei huomioda muita ollenkaan. Tämä ei koske kaikkia poikia, mutta no, huomattavan monia. Olen monesti ajatellut, että on hyvä, ettei minulla ole poikia, en kestäisi... Ajatteluani saattaa vääristää se, että ehkä sattumalta tässä meidän nurkilla asuu useita hyvin villejä poikia. Yksi oli jonkin aikaa erityisluokalla, yhden ongelma tuntuu olevan vanhemmat, joita ei ikinä näy missään, mutta poika kaipaisi paljon seuraa ja ohjausta. Yksi taas on vaan täysin sietämätön ja huonokäytöksinen, vaikka siskonsa ovat todella miellyttäviä tyttöjä. Joskus minusta tuntuu, että minulla on asennevamma. Onneksi lähipiiristä löytyy myös oikein mukavia poikia.