Suosituksethan annetaan syystä, joten joku perä niillä on. Toki järkeä kannattaa ja pitääkin käyttää, arvioida tilanne aina tapauskohtaisesti. Ensimmäisessä raskaudessa taisin syödä "kielletyistä" vain metwurstia, koska en yksinkertaisesti pystynyt siitä luopumaan. Niin joo ja salmikkia ja lakua, silloin tosin ihan neuvolasta sanottiin että voi syödä, koska verenpaineeni olivat melkein vaarallisen matalat. Toisessa raskaudessa söin aurajuustoa (tosin taisi aina olla aika hyvin kypsennettyä) ja myöskin silloin tällöin lakua tai salmiakkia. Kahvia kummankin raskauden aikana olen juonut, mutta pienempiä määriä. Kroppa raskauksien aikana välillä ihan itse ilmoitti, että ei kahvia kiitos, kun tuli paha olo jo kupillisesta.
Imetyksen aikana en ole vältellyt mitään, eikä käsittääkseni tarvitsekaan, ellei vauva oireile jostakin. Vauvan suhteen on ollut vain pari linjausta, en lisää hänen ruokiinsa suolaa tai sokeria eikä tavallisia maitotuotteita ole vielä käytetty.