ottaa päähän

[fjansku]

Eliikäs meillä päälle 4v yhteiseloa takana josta vuosi oltu naimisissa.Meillä myös koht 8kk vanha tyttö ja toinen lapsi tulossa.Nykyään vaan tulee oltua tosi väsynyt ja hermot koko aika kireällä.Päivät melkein hoidan esikoistamme melkein yksin kun mies avustelee isäänsä mökkirempassa..ja teen myös kotityöt ym.Päiväni menevät muksun hoidossa ja tehden kotitöitä ja kavereillekkaan ei jää aikaa,kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa pitää kellekkään seuraa.
Mieheni harvoin tekee kotihommia ja silloinkin melkein pitää pyytää apua kun ei voi itse mitään tehdä.Mieheni isään ja hänen naisystävään on välit itsellä poikki,kun olivat menneet viime vuonna häissämme sanomaan että meidän sukuun ei tyttöjä synny,ja kas esikoisemme on tyttö. Tuntui nuo sanat tosi pahalta.Ja mulle kans auotaan päätä siitä kun mun omat vanhemmat eivät ole mitään rikkaita ja siitä hän myös naureskelee.Siis mieheni isä.Ei ole heitä myöskään yhteyden pito tyttöömme kiinnostanut.Mieheni kanssa ei pysty asioista keskustelemaan kun hän ei mukamas ole keskustelu ihmisiä.Meillä sen vuoksi myös kireä ilmapiiri.Mieheni myös tulee ja menee muutenkin miten tahtoo ja itse harvoin pääsee minnekkään..siis tarkoitan tällä esim.kyläilyä ym.Olisi niin helpottavaa kun kotihommat ym.tekisi tasapuolisesti ja välil sais itsekin lepäiltyä,ja kaikenlisäksi tässä uudessa raskaudessa on välillä niin rajuja pahoinvointikohtauksia että tekisi mieli vähän levätä,mut ei. En enää vaan tiedä että mitä tässä pitäsi tehdä :(

 

[RiikkaTe]

Tosi ikävä tilanne :(. Ensimmäiseksi suosittelen että puhut asioista jollekkin ulkopuoliselle. Mä itse olen käynyt puhumassa psykologille, koska häneltä saa uutta näkökulmaa asioihin ja myös hyviä ratkaisuita vaikeiden tilanteiden ratkomiseen. Monet juttelee ystävilleen, mutta ymmärsin sun tekstistä ettei sulla ole ollut heille juuri aikaa. Tuntuisi siis erikoiselta ottaa ystävään yhteyttä pelkästään vaan murehtiakseen omia ongelmiaan.
Ja kun olet saanut puhuttua asioista kunnolla ulkopuoliselle, se selkeyttää sun ajatuksia huomattavasti ja tiedät mikä mättää ja mitä asioille voisi tehdä. Sen jälkeen ottaisin miehen puhutteluun.
Meillä on ollut kotona myöskin samaa, että mies tuntuu unohtavan kotihommat ajoittain kokonaan ja mun pitäis aina tehdä ne. Olen pyytänyt että hänkin osallistuu ja sitten yleensä vähän aikaa molemmat on tehnyt kotihommia. Kun olin alkuun pahoinvoiva ja väsynyt, mies hoiti paljonkin kotihommia.

Asioista on joka tapauksessa pakko puhua, vaikka mies sanoisi ettei ole keskustelevaa tyyppiä. Sitten sen pitää ainakin kuunnella kun sä puhut. Tuollaista sun ei tarvitse sietää, koti on yhdessä hoidettava. Ja joku tolkku sun appivanhempien asenteeseen pitäisi saada. Miehen pitäisi ymmärtää, ettei tuo ole ollenkaan reilua. Jos ei muu auta niin sanot että asia on nyt niin vakava että jos ei mies ota sun asioita ollenkaan vakavasti, pitää miehen miettiä haluaako hän yleensäkkään sua ja perhettä. Luulisi sen herättävän vähän todellisuuteen.

Ei ainakaan kannata niellä kaikkea ja antaa kaiken kasaantua puhumatta. Jonain päivän olet muuten oikeasti pehmustetun huoneen tarpeessa.

Tsemppiä!

 

[malin]

mul ois vähä sama tilanne... ite oon vaa kotona ppojan kaa, ny 3 kk ja ens vuodenpuolella ois suunnitelmis toista hankkii mut mies aina töissä ku ite en saa juuri mitää kelalta ku opiskelin ku tulin raskaaks eikä se tee mitää kotihommii elleri sitte viikkoo jankuta ja yleensäkki mulla siin vaihees jo menee hermot ja teen sen ite...

 

[SannaKoo]

Voi rakkaat naiset, kunpa ne miehenne nyt vaan järkiintyisivät! Etenkin ketjun aloittajan kokemukset miehen suvun puolelta kuulostaa aika järkyttäviltä... eikö miestäsi sitten ärsytä nämä heidän sanomansa? Ja siis ymmärsinkö oikein, että suku käytännössä "kieltää" teidän lapsen olemassaolon? Onko miehesi tietoinen näistä ajatuksista?

Meillä kanssa kotona sellainen örrimörri, joka ei juur puhua pukahtele (hah, tais olla väärä veto ottaa suomalainen jantteri :D), mutta kyllä senkin jääräpäähän on saanut jotain järkeä taottua. Mä en todennäköisesti vois itse elää sellaisessa tilanteessa, jossa kokisin oman oloni ihan noin yksinäiseksi!

Tottakai meilläkin on ongelma, että mies tuo rahat taloon, joten koitan itse sitten ottaa enemmän vastuuta näistä ns. kotiäidin hommista, ja kun meillä vielä on ollut aika helppo lapsi (mitä nyt nykyään noi raivostuttavat uhmistelukohtaukset) niin täällä saa jotain kotihommia ja omaa sosiaalista elämääkin ylläpidettyä - tosin mun lähiystäväpiirissä on monta sellaista, jotka ei lapsia voi sietää! Vauvana se vielä meni, mutta nyt tuo huutava ja rääkyvä, kaikkea kovasti tahtova lapsi, joka silti ehkä ulkopuolisen silmiin näyttää "hemmotellulta ja kurittomalta" ei oo enää sellainen, jonka kanssa voisin näitä ystäviä nähdä! Ja harvoinpa tässä sitten pääsee itse ilman lasta mihinkään...

Meillä mies tekee yövuoroa, eli yöt on poissa ja päivät nukkuu, mutta kotona hereillä ollessaan auttaa kyllä onneksi ihan oma-aloitteisestikin tuon lapsen kanssa. MUTTA sitten mua ottaa päähän se, että se aina laittaa hanttiin, kun ehdotan, että poika vois mennä vaikka jonnekin hoitoon tai yökyläänkin - useimmiten lapsi menisi miehen vanhemmille (jotka näkevät poikaa viikoittain ja silti valittavat, että useammin tahtoisivat nähdä ja ovat kinuamassa vähän väliä poikaa yökyläänkin), niin mies jotenkin sitten vaan tuhahtaa, että ei sitä nyt aina tarttee olla sinne viemässä vanhempiensa rasitteeksi.... Ja se mua raivostuttaa! Ymmärrän kyllä, että mieskin tahtoo vkl aikaa lapsen kanssa, mutta ois se kiva, jos ehtis välillä tätä parisuhdettakin hoitaa! Erinäisistä syistä johtuen meillä ei juurikaan ole seksielämää tällä hetkellä, joten tää meidän parisuhde just nyt tuntuu tällaiselta kämppiksyydeltä, jossa toki onneks ohimennen pussataan tai vähän kosketaan päivittäin... mutta omaa yhteistä aikaa ei tosiaan ole.

 

[malin]

lepäilyä kaipais itse kukin ja nyt mies jo lupas mulle vapaata et saisin nukkuu yöt ku sil on neljä päivää vapaata mutta nyt ku olis eka yö tulossa vastaa niin eiköhän se herra ilmota että hoitaa kyllä tän yön mutta sitte menee joumaa kaljaa ku siit on jo aikaa ku se on viimeks ollu. no onhan siitä aikaa juu peräti 4 päivää.. huhhu mitenköhä on jaksanu nii pitkää... eli sinne meni ne nukkumiset ja siivoomiset, poika on nimettäin ollu kipee jo viikon et on vaa viihtyny sylissä ja yöt menny huonosti nii oisin tarvinnu vähä lepoo ja siivousaikaa...

 

[maarinen]

Voi naiset! Ja ne miehet!

Mitse se on.. tuo meidän pikkuinen täyttää pian kaksi vuotta. Ja oon tosiaan ollu väsyny, kyllästyny, turhautunuut , yksinäinen .. Välillä itkeä vollottanu suihkussa silmät päästäni, juustiin noista samoista syistä.

Vaan HAHAHAAA... miten riemukasta: tyttö on oppinut puhumaan ja olen saanut PARINA aamuna torkkua edes vartin pidempään kuin mies. (synnytyksen jälkeen..tänä kahtena vuotena)
Eli ihmeipanan kipittää isin puolelle sänkyä... nykii peittoa ja kiljuu ISIIIII KAAKAOTAA! Ja isin nousee ja minä venyttelen, salaa hymyillen...

Mutta sitten onhan nuita muita arkisia änkyröintejä. Ja sillon kun se paska on niskassa niin ei meinaa kestää.